Siirry sisältöön
Vastuullisuusraportti 2024

Vastuullisuusraportti 2024


Vastuullisuus on meille tekoja

Messukeskus kantaa vastuuta ympäristöstä, ihmisistä ja taloudellisesta kestävyydestä. Raportoimme vastuullisuustyöstämme ESG-mallin mukaisesti huomioiden myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

Vuonna 2024 jatkoimme työtämme keskeisten vastuullisuusteemojen parissa, kahdensuuntaisen olennaisuusanalyysin täydennystä ja tarkennetun sidosryhmäkyselyn suunnittelua. Otimme askelia kohti vastuullisuustyön jalkautusta muun muassa kouluttamalla henkilöstöämme tärkeisiin vastuullisuustavoitteisiin ja -toimiin.   

Messukeskus on tapahtuma-alan edelläkävijä, ja olemme julkistaneet vastuullisuusraporttimme jo vuodesta 2020 alkaen. Vastuullisuus on keskeinen osa yrityksemme strategiaa. Konkreettisilla vastuullisuusteoilla haemme myös tukea ja vauhtia kasvutavoitteillemme. 

Anni Vepsäläinen, toimitusjohtaja


Kestävä liiketoiminta strategian ytimessä

Työ vastuullisuusteemojen parissa jatkui

Vastuullisuus on painopistealueena Messukeskuksen strategiassa, jossa linjataan sen olevan ennen kaikkea tekoja.

Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista. Edistämme asiakkaidemme liiketoimintaa, tarjoamme inspiraatiota kävijöillemme ja vahvistamme elinkeinoelämää.​ Helsingin Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä, joka tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi.

Messukeskuksen strategiassa linjataan vastuullisuuden olevan tekoja – pieniä ja isoja. Tähtäämme taloudellisen kasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseen, samalla kun pyrimme minimoimaan toiminnasta aiheutuvat ympäristövaikutukset.

Kertomusvuonna jatkoimme työtämme kolmen keskeisen vastuullisuusteeman parissa:

Habitaren Choice teema-alue nostaa näkyviin yritysten vastuullisia tekoja. 


Kestävyysteema 1

Vetovoimaiset ja turvalliset, kohtaamisia mahdollistavat tapahtumat

Messukeskus tuo pääkaupunkiseudulle merkittävän määrän tuloja ja työllisyyttä.

Taloustutkimuksen mittauksessa (2024) Messukeskus toi tuloa pääkaupunkiseudulle 245 miljoonalla eurolla (v. 2023 187). Tavoitteena on kasvattaa tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutusta yli 400 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä.

Messut toimivat yhteiskunnallisen keskustelun alustana, ja osallistumme julkiseen keskusteluun nostamalla esille ajankohtaisia aiheita yhteistyössä eri toimialojen kanssa. Kertomusvuonna Messukeskuksen itse järjestämissä tapahtumissa vieraili 5100 median edustajaa ja vaikuttajaa.   

Työelämän päättäjien mielestä toimialansa paras

Taloustutkimuksen vuoden 2024 Työelämän päättäjät -tutkimuksessa Helsingin Messukeskus sai messujen ja tapahtumien järjestäjistä jaetun parhaan yleisarvosanan ja oli alan yritysten kirkas ykkönen messu- ja näyttelytilojen toimivuudessa, monipuolisessa palvelutarjonnassa sekä luotettavuudessa ja toimitusvarmuudessa. Suositteluhalukkuutta mittaava NPS-luku oli neljäntoista arvioidun alan yrityksen toiseksi korkein.

Johtamisjärjestelmämme on sertifioitu ISO 9001:2015 standardin mukaisesti. Toimintaa kehitetään jatkuvasti auditoinnein yhteistyössä DNV GL:n kanssa. Kansainvälisesti arvostettu, GOLD Excellent -tasoinen SHORE-turvallisuussertifikaatti todentaa ensiluokkaiset turvallisuuskäytännöt ja riskienhallinnan sekä Messukeskuksessa että sen omistamassa Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellissa. Sertifikaatin myöntää kansainvälinen, riippumaton riskienkartoitusasiantuntija SAFE Asset Group.

Tiivis viranomaisyhteistyö auttaa arvioimaan riskejä ja ylläpitää turvallisuutta. Eri toimialojen yritykset ja yhdistykset ovat mukana kehitysryhmissä ja tuovat tapahtumien kehittämiseen arvokasta osaamista.

Tärkeitä verkostoja, joissa toimimme aktiivisesti, ovat mm. Helsingin matkailun Advisory Board, Helsingin tekijät, Urban Climate Leaders, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Tapahtumateollisuus ry, Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, messualan kansainvälinen liitto UFI, Congress Network Finland sekä kokous- ja kongressialan ICCA-järjestö.

Messukeskuksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista, ja Messukeskuksessa järjestettyjen tapahtumien talousvaikutus ympäristölleen on vuosittain merkittävä. Kansainvälinen neurologian alan kongressi järjestettiin kesällä 2024.


Kestävyysteema 2

Kestäviin toimintatapoihin sitoutuminen

Tavoitteena on pienet ja pienenevät ympäristövaikutukset tapahtumissamme. Raportointivuonna otimme käyttöön tapahtumakohtaisen hiilijalanjälkilaskennan Events & Congresses – liiketoiminnassa (scope 1 ja 2).

Messukeskus on ISO 14001 -ympäristösertifioitu yritys. Pyrimme pienentämään ympäristövaikutuksiamme tehokkaalla jätteiden käsittelyllä ja kierrätyksellä, energiatehokkuudella sekä hyödyntämällä uusiutuvaa energiaa.

Tuotamme aurinkoenergiaa hallien katolle rakennetussa aurinkovoimalassa ja hyödynnämme maalämpöä, kaukokylmää, lämmön talteenottoa, led-teknologiaa ja valaistuksessa liiketunnistimia.

Ilmastotyössä Messukeskus on verkostoitunut vahvasti. Olemme Helsingin kaupungin ilmastokumppani, mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa ja sitoutunut matkailualan globaaliin Glasgow Declaration for Climate Action in Tourism -ilmastojulistukseen.

Vastuullisuusaiheet esillä tapahtumissa

Vastuullisuus näkyi vuonna 2024 tapahtumissamme eri muodoissa. Esimerkkejä ovat mm. Habitaren vastuullisuutta esille nostava Choice-teema-alue, Matkamessujen vastuullisuuskilpailu ja Helsingin Kirjamessuilla käynnistynyt Lukuboost-kampanja. Kansainvälisissä kongresseissa autamme kongressijärjestäjiä löytämään mielekkäitä paikallisia vastuullisuushankkeita ja -kumppaneita osaksi kongressin ohjelmaa.

Kannustamme asiakkaitamme vastuullisiin tekoihin.  Ympäristöä säästävät tuotteet on merkitty tuotekuvastoomme ympäristömerkinnällä. Kaikissa tiloissa on kierrätysmahdollisuus, ja rakennus- ja purkuaikana asiakkaitamme auttaa kiertävä ympäristövalvoja. Kertomusvuonna messulaisilla oli mahdollisuus työvuoroon lajitteluoppaana asiakkaiden tukena.

Kiinnitämme messurakentamisessa huomiota kierrätettäviin toteutuksiin, joissa mahdollisimman suuri osuus käytetyistä materiaaleista voidaan hyödyntää yhä uudelleen muissa tapahtumissa. 

Messukeskuksen ravintolapalveluille myönnettiin kertomusvuonna Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Messukeskuksen kumppani ravintola- ja cateringpalveluissa on NoHo Partners. 

Messukeskuksen ravintolapalveluille myönnettiin vuonna 2024 Ekokompassi-sertifikaatti.


Kestävyysteema 3

Hyvinvoivat työntekijät ja yhteistyökumppanit sekä turvallinen työympäristö​

Työ sosiaalisen vastuun saralla käsittää henkilöstön lisäksi laajasti eri sidosryhmät. Messukeskus on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta tiloissaan ja tapahtumissaan.

Pitkäaikainen yhteistyömme Suomen Unicefin ja Ammattiopisto Liven kanssa jatkui. Yhteistyössä Liven kanssa tarjosimme noin 200 opiskelijalle mahdollisuuden kerryttää työkokemusta erilaisissa tapahtuma-alan tehtävissä. Messukeskus vastaanotti kertomusvuonna Live-säätiön monimuotoisuuta ja täsmätyökykyisten työllistymistä edistävän Suomen inhimilliset työpaikat -haasteen.

Messukeskus jatkoi tukeaan Hurstin Avulle yksinäisten ja syrjäytyneiden joulujuhlan järjestämiseksi. Juhla järjestettiin kahdeksatta kertaa Messukeskuksessa.

Messukeskus tarjosi harjoittelupaikkoja opiskelijoille, työelämään tutustumisjaksoja koululaisille sekä valikoiduissa tapahtumissa maksuttoman sisäänpääsyn koululaisryhmille.

Merkittävän panoksen sosiaaliseen kestävyyteen antaa Messukeskuksen suurin osakkeenomistaja Suomen Messusäätiö. Säätiö tukee suomalaista osaamista vuosittain noin 500 000 eurolla stipendein, apurahoin ja tunnustuspalkinnoin.

Kertomusvuonna koko henkilöstö koulutettiin keväällä Messukeskuksen keskeisiin vastuullisuustavoitteisiin ja -toimiin. Lisäksi kartoitimme uusia yhteistyökumppaneita sosiaalisen vastuullisuuden alueella.

Henkilöstötyytyväisyys kasvoi edelleen

Messukeskus tarjoaa työntekijöilleen työhyvinvointia ylläpitävän työympäristön ja laadukkaan työterveyshuollon. Henkilöstöetuna ePassi avaa ovet liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti turvallisuuteen ja työhyvinvointiin liittyvissä asioissa. Toimistotiloissa on kiinnitetty huomiota ergonomiaan.

Tuemme henkilöstömme opiskelua työn ohella ja tarjoamme mahdollisuuden opintovapaaseen. Lisäksi kehitämme henkilöstömme ammattitaitoa omilla koulutuksilla. Työntekijämme voivat myös osana omaa työtään tutustua tapahtumiin ja osallistua niissä järjestettäviin, itselleen soveltuviin koulutuksiin.

Henkilöstötyytyväisyyttä seurataan säännöllisin kyselyin. Vuonna 2024 henkilöstötyytyväisyyttä mittaava eNPS oli 40 (37).

Messulaiset käynnistivät syyskauden 2024 yhteisessä kick offissa.


ESG-tunnusluvut

Vastuullisuuden tunnuslukuja 20242023
Talousvaikutus, milj. €245187
NPS4546
Kierrätysaste %2319
Jätehuollon CO2-päästöt+6 tonnia CO2e-51 tonnia CO2e
Konsernin CO2e, tonnia (Scope 1-2)*1 2612675
eNPS4037

* markkinaperusteinen CO2e laskenta