Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Vuoden lähiruokateko 2020 -palkinnon saa Pielisen Kalan Luonnonkala-säilyke
Uutinen

Vuoden lähiruokateko 2020 -palkinnon saa Pielisen Kalan Luonnonkala-säilyke

Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty Pielisen Kalan Luonnonkala-säilykkeelle.  2000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö, ja se luovutetaan Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa elokuussa. Pielisen Kala voitti myös yleisöäänestyksen, joka oli käynnissä tapahtuman nettisivuilla maalis-huhtikuussa.

Pielisen Kala on tehnyt pitkäjänteistä työtä suomalaisen luonnonkalan käytön edistämiseksi. Järvikalatuotteet ovat kotimaassa kehiteltyjä ja valmistettuja tuotteita, joiden koko tuotantoketjun arvo säilyy Suomessa kalastuksesta ja tuotteisiin käytettävästä rypsiöljyn viljelystä alkaen. Säilykkeissä käytetään myös vähemmän arvostettuja järvikalalajeja, kuten särkeä, lahnaa ja säynettä, joiden pyynti parantaa järvien ekologista tilaa.

– Pielisen Kalan tavoitteena on koko olemassaolonsa ajan ollut saada suomalaista kalaa kustannustehokkaasti purkkiin kuluttajien saataville. Suomalainen kala on hyvää ja sitä on riittävästi saatavilla, joten suomalaisen kalan valitseminen kauppahyllyllä on mitä vastuullisinta toimintaa, sanoo Pielisen Kalan myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Halonen.

Pielisen Kala on vuonna 1994 perustettu perheyritys, joka toimii yhä synnyinsijoillaan Pohjois-Karjalan Nurmeksessa. Yritys tuottaa tällä hetkellä yli 3000 säilykekalapurkkia päivässä ja työllistää 18 henkilöä. Uudet investoinnit mahdollistavat tuotannon kymmenkertaistamisen jopa 30 000 purkkiin päivässä. Myös kansainvälistyminen on tavoitteena.

– Tällä hetkellä kartoitamme vientimarkkinoita. Tekemiemme investointien suuruusluokka on merkittävä, sillä meillä on pitkä kokemus alalta ja vahva usko siihen, että vastuullisesti tuotetulle, puhtaalle ja laadukkaalle suomalaiselle kalalle on kysyntää, Halonen toteaa.

Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnettiin tänä vuonna kahdeksannen kerran. Palkinnonsaajan päättää vuosittain Lähiruoka & luomu -messujen kehitysryhmästä koostuva raati puheenjohtajanaan maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Kirsi Viljanen. Tänä vuonna osana palkintoa järjestettiin ensimmäisen kerran yleisöäänestys, johon tuli 2898 ääntä maalis-huhtikuun välisenä aikana. Pielisen Kala voitti myös yleisöäänestyksen 36,2 % ääniosuudella. Yleisöäänestyksessä olivat mukana Pielisen Kalan lisäksi Kokit ja Farmarit -elämysillallinen, Laidun Hereford, Silmusalaatti ja Suomen Artesaaniruoka ry.

Pielisen Kala osuu moneen trendiin

Raadin mielestä Pielisen Kalan alkuvuonna lanseeraama Luonnonkala-säilyke osuu moneen trendiin. Se on ilmastoystävällistä, laadukasta ja maukasta lähiruokaa, joka helpottaa arjen kokkausta. Sillä voidaan korvata tonnikalaa ja samalla edistää muuten vajaahyödynnettyjen järvikalojen käyttöä.

Pielisen Kala on rohkeasti panostanut tuotekehitykseen ja tuotannon laajentamiseen. Yritys on myös rakentanut raaka-aineen hankintaketjun ja saanut kuntoon tuotteen valtakunnallisen jakelun. Raadin mukaan Luonnonkala-säilykkeelle on ollut selvästi kysyntää kuluttajien keskuudessa ja se on saanut runsaasti positiivista medianäkyvyyttä heti lanseerauksesta lähtien. Yritys työllistää alueellisesti, ja omistajien rakkaus kalastukseen näkyy helppokäyttöisinä ja maukkaina tuotteina.

Lähiruoka & luomu -messut järjestetään 21.–23.8.2020 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan avoinna ovat myös Lapsimessut, HupiCon, OutletExpo ja Eläinystäväni (la–su). www.lahiruokaluomu.fi, #lahiruokaluomu2020


Lisätietoja:

Suomen Messusäätiö tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakamalla vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Tunnetuimpia niistä ovat Kaj Franck -muotoilupalkinto, Habitare-suunnittelukilpailun palkinto, Vuoden nuori suunnittelija -palkinto ja kyseinen Vuoden lähiruokateko -palkinto.

Lue lisää