Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone I love me -messujen kiertotalousalueella painavaa asiaa kuluttamisesta
Uutinen

I love me -messujen kiertotalousalueella painavaa asiaa kuluttamisesta

I love me -messuilla tutustutaan kiertotalouden yrityksiin ja toimijoihin, kuullaan puheenvuoroja vastuullisuudesta ja kiertotaloudesta ja vietetään aikaa hävikkikahvilassa. Messuilla palkitaan ensimmäistä kertaa tekstiilialan kiertotaloussankareita Areena-lavalla perjantaina klo 14.30. I love me Helsingin Messukeskuksessa 21.–23.10.2022.

Samaan aikaan, kun pikamuotiteollisuus kasvaa, pyrkii yhä useampi kuluttaja tekemään vastuullisempia valintoja kuluttamiseen ja pukeutumiseen liittyen. Yhä useampi yritys pyrkii vastaamaan kuluttajien tarpeisiin kiertotalouden keinoin. 

I love me -messuilla tutustutaan kiertotalouteen ja kiertotalousyrityksiin omalla kiertotalouden alueella. Kiertotalousalueella tutustutaan kiertotalouskisan finalisteihin, pidetään taukoa hävikkikahvilassa ja tutustutaan Metropolian insinööriopiskelijoiden koodaamaan Tintti-robottiin, joka kerää kävijöiden poistotekstiilejä. 

Alueen suomalaiset yritykset esittelevät kiertotaloutta käytännössä 

Kiertotalous on tuotanto- ja kulutusmalli, jossa materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä. Näin tuotteiden elinkaari pitenee. Tuotteet suunnitellaan siten, että ne tuottavat mahdollisimman vähän jätettä, ja elinkaarensa päätyttyä tuotteiden raaka-aineet saadaan uudelleen kiertoon.  

Alueella nähtävät yritykset lähestyvät kiertotaloutta hieman eri tavoin. 

  • Niin Mua on kuratoitu käytettyjen vaatteiden vintage-kauppa, jonka yritysidean ytimessä on sosiaalinen vastuu. Valikoimiin hyväksytään vain kotimaiset tuotteet, jotka on tuotettu ennen pikamuodin nousua 1990-luvun alussa. 
  • Ninyes ostaa käytettyjä, korkealaatuisia naisten ja lasten vaatteita ja myy ne edelleen uusille kuluttajille. Yrityksen kierrätysboksi on mukana I love me -messuilla! 
  • Keli Clothing on kehittänyt merinovillaiset urheiluvaatteet ratkaisuna sille, että lähes kaikki urheiluvaatteet on tehty öljypohjaisista keinokuiduista, joita pestessä vesistöihin päätyy mikrokuituja. 
  • Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen yritys, jonka tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kulutusta, kasvattaa ympäristötietoisuutta sekä lisätä osallisuuden ja työnteon mahdollisuuksia. Kierrätyskeskuksella on pääkaupunkiseudulla 12 kierrätysmyymälää, mukaanlukien uudet myymälät Redissä ja Pasilassa, sekä valtakunnallisesti toimiva verkkokauppa.  
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) kerää pääkaupunkilaisten asukkaiden poistotekstiilit ja lajittelee niistä kuitumateriaaliksi soveltuvat. Kuiduiksi soveltuvia materiaaleja käytetään esimerkiksi eristeenä ja akustisina paneeleina. 
  • Globe Hopen perustamisesta lähtien sen vaatteet ja asusteet on tehty muiden yritysten poistotutotteista, mm. Messukeskuksen messumatosta. Toisin kuin lineaarisessa tuotantomallissa, jossa neitseellinen raaka-aine käsitellään tuotteeksi ja kulutuksen jälkeen jätteeksi, Globe Hope on kääntänyt toisten ”jätteet” hurmaavaksi raaka-aineeksi. 
  • Vaatelainaamo Vaatepuu tarjoaa jäsenistölleen korkealaatuisia suomalaisia design-vaatteita. 

Muodin kiertotalouspalkintojen saajat ja finalistit esillä messuilla 

Messuilla palkitaan ensimmäistä kertaa tekstiilialan kiertotaloussankareita. Kiertotalouden sankareita palkitaan kolmessa eri kategoriassa: Designeri, Elinkaaren pidentäjä ja Motivaattori. Jokaisen kategorian voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 2500 € avustuksella. 

Kiertotalousalueella nähdään jokaisen kategorian finalistityöt, ja voittajat julkistetaan ja palkitaan Areena-lavalla perjantaina 21.10. klo 14.30. 

Messuilla nähdään finaalityöt seuraavilta brändeiltä ja suunnittelijoilta: Asuji, Globe Hope, Tyyki Design, WWOOLLFF CO., YO ZEN, Leena Paavilainen ja Paula Malleus. 

Kilpailutyöt arvioi ja voittajan valitsee kiertotalouden ja muodin asiantuntijoista koostuva raati, johon kuuluvat: Minna-Maari Harmaala (kiertotalousasiantuntija, yliopettaja, Haaga-Helia), Anna Evilä (perustaja, luova päällikkö, Jalotus ry), Velimatti Kankaanpää (toimitusjohtaja, Muoti- ja urheilukauppa TMA ry) sekä Emilia Gädda (kiertotalousasiantuntija, Suomen Tekstiili & Muoti ry).  

Kiertotalous ja vastuullisuus messujen ohjelmassa 

  • Tekstiiliteollisuuden kiertotaloussankarit palkitaan Areena-lavalla perjantaina 21.10. klo 14.30.  
  • Muodin kiertotalouden edelläkävijät – inspiraatiota Alankomaista. Miina Ojanperä / Embassy of the Kingdom of the Netherlands. 21.10. klo 13.15 Areena-lava 
  • Kiertotalouden avulla kohti kestävämpää tulevaisuutta. Johanna Kohvakka / Kierrätyskeskus, Jan Timm Utecht / Globe Hope, Soile-Maria Linnemäki / Vaatelainaamo Vaatepuu. 21.10. klo 13.45 Areena-lavalla 
  • Vastuullisemmaksi kiertotalouden keinoin. Maj-Lis Viitanen / Upcycler Helsinki. 21.10. klo 12 Lounge-lavalla. 
  • Fashion with a mission – Miten muoti muuttaa maailmaa? Eeva Valopaasi / Kaiko Clothing. 21.10. klo 15.30 Lounge-lavalla 
  • Luonkos, palkitun luonnonkosmetiikkayrityksen tarina. Piritta Fors / Luonkos. 21.10. klo 16.30 Forum-lavalla. 
  • Farkkujen vastuullisesta valmistamisesta. Anu Koskimäki ja Petri Pelkonen / MASI Jeans Oy. 22.10. klo 12 Lounge-lavalla 
  • Miten pidennät vaatteesi käyttöikää? Kristiina Virtanen & Marjaana Virtanen / Voglia. 23.10. klo 12.30 ja 16 Lounge-lavalla 

Messujen koko ohjelma ja mukana olevat yritykset: www.iloveme.fi 

Median ennakkoakkreditointi: www.messukeskus.com/akkreditointi 

Kuvia edellisistä tapahtumista: www.mediabank.messukeskus.com 

Media- & vaikuttajatilaisuus pe 21.10. Klo 9 Klinikka-lavalla: Ohjelma ja ilmoittautumislomake 

Lisätietoja: 

I love me, tiedottaja Marissa Rämänen,marissa.ramanen@messukeskus.com, puh. 044046 7220 

Iloveme on tyylin, hyvinvoinnin ja kauneuden tapahtumakokonaisuus, joka järjestetään 21.–23.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Pohjois-Euroopan suurin hyvinvointitapahtuma Iloveme esittelee tulevan kauden tyylit ja trendit sekä kauneuden, liikunnan ja terveydenhoidon uusimmat tuotteet ja palvelut. Iloveme on kolme päivää ohjelmaa ja inspiraatiota kokonaisvaltaiseen hyväänoloon. 

www.iloveme.fi|www.facebook.com/iloveme.fi|www.instagram.com/iloveme_official| #ILoveMe2022 

Lue lisää