Siirry sisältöön
Tertiiliraportti 1-2024

Tertiiliraportti 1, tammikuu-huhtikuu 2024

Ruokamessut

Toimintaympäristön muutokset

Vuosi 2024 näyttäytyy taloudellisesti haasteellisena erityisesti rakentamisen toimialalla  ja joillakin teollisuuden toimialoilla. Kuluttajien ostovoiman heikkeneminen heijastuu myös messu- ja tapahtuma-alaan.  

Messumedian vetovoima on kuitenkin ollut hyvä ja ammattitapahtumien kehitys positiivinen koko alkuvuoden. Kuluttajatapahtumissa on palattu kasvu-uralle loppukevään aikana.

Kuumentunut työmarkkinatilanne ja sen myötä järjestetyt monet lakot aiheuttivat epävarmuutta ja vaativat poikkeustoimia alkuvuoden tapahtumien järjestelyissä.

Suomen kausitasoitettu BKT kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 % verrattuna loka-joulukuuhun 2023.

Talous

Liikevaihto kumulatiivisesti tertiilin 1 lopussa oli 18,7 M€, jossa kasvua +14,7 % verrattuna T1/2023.  Luvuissa ovat mukana kumulatiivisesti koko kuluvan vuoden tapahtumat tammi-huhtikuulta.

Käyttökate ja liikevoitto olivat budjetoitua korkeampia koko yhtiön tasolla. Käyttökatteessa toteuma oli +3,5 M€, jossa kasvua +21 % (T1/2023: +2,9 M€).

Kassa 1T/23 oli +16,9 M€, kun 1T/23 kassan tilanne oli +9,6 M€. Käytettävissä olevat tililimiitit yhteensä 5 M€.

Asiakkaat ja liiketoiminnat

Suomen Messut Oyj järjesti tertiilin 1 kuluessa Helsingin Messukeskuksessa 18 messutapahtumaa. Toteutuneita tapahtumia olivat Matkamessut, Caravanmessut, Lääkäripäivät, Educa, MP Moottoripyörämessut, Vene Båt, PacTec, FoodTec ja PlastExpo Nordic, Gastro Helsinki, Kevätmessut, Lähiruoka & luomu, Golfmessut, ChemBio Finland, Pulp & Beyond, Ruokamessut, Lapsimessut ja Lemmikkimessut.

Messutapahtumien toteutuneet näytteilleasettajamäärät, tapahtuman koko (m2) ja kävijämäärät on esitetty taulukossa jäljempänä sivulla 4.

Messut-liiketoiminnassa jakso oli vahva. Tuloslukujen lisäksi itse järjestettyjen messujen kokonaiskävijämäärä kasvoi verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon. Uusi tapahtuma Ruokamessut oli näyttävä onnistuminen heti ensimmäisellä järjestämiskerralla.

Suomen Messut Oyj:n omien tapahtumien lisäksi Messukeskuksessa järjestettiin TsigaBoom!, Labquality Days, Assembly Winter, Sign, Print & Promotion, American Car Show, Kongressi Events & Meetings, Radiogaala, Vuorimiespäivä, Taloyhtiö-tapahtuma, Apteekkari, 18 yhtiökokousta sekä runsaasti muita kokouksia ja koulutustilaisuuksia.

BÖLE Arena & Clubin ensimmäinen kaupallinen keikka onnistui erinomaisesti, esiintyjänä Käärijä ja tuottajana Warner Music Finland.

Kasvustrategian toteuttamiseen haettiin vauhtia muodostamalla Messut-liiketoimintaan uusi liiketoimintaryhmä sekä kehittämällä tekniikan myyntiä ja Contact Centerin toimintaa.

Helsingin Messukeskus oli tammikuussa julkistetussa Työelämän päättäjät TEP 2023 -tutkimuksessa toimialansa kärkeä. Messukeskus oli alan yritysten ylivoimainen ykkönen messu- ja näyttelytilojen toimivuudessa ja sai parhaat arviot myös palvelutarjonnassa sekä luotettavuudessa ja toimintavarmuudessa.

Asiakastyytyväisyyttä luotaavien Explori-tutkimusten vuosikoonti osoitti, että Helsingin Kirjamessut 2023 oli sekä kävijätyytyväisyyden (NPS 62) että näytteilleasettajatyytyväisyyden (NPS 58) osalta tutkimusyhtiön paras tapahtuma kansainvälisesti ja kautta aikojen.

Kestävyys

Kestävyysviestinnän ja -markkinoinnin resursointia on vahvistettu ja kestävyysteoista viestitty merkittävästi aiempaa enemmän sekä sisäisesti että ulkoisesti kaikille sidosryhmille.

Yritykselle laaditun Ilmastotiekartan mukaisesti Messukeskuksen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius (scope 1 ja 2) vuonna 2030.

Sosiaalisen vastuun hankkeissa yhteistyö Ammattiopisto Liven, Suomen UNICEFin ja Hurstin avun kanssa jatkuu. Uusi hanke on Ammattiopisto Liven Suomen inhimillisimmät työpaikat -haaste, jonka Messukeskus vastaanotti huhtikuussa sitoutuen siten edistämään monimuotoisuuden toteutumista ja täsmätyökykyisten työllistymistä työyhteisössään.

Osana sosiaalisen vastuun työtä Messukeskus tarjoaa eri tiimeissään myös harjoittelupaikkoja opiskelijoille. Tertiilin 1 aikana Messukeskuksessa työskenteli aikajakson mukaan 9–11 harjoittelijaa.

Henkilöstö

Marcus Bergström aloitti Messukeskus Events & Congresses -yksikön johdossa ja johtoryhmän jäsenenä 26.2.2024.

Työsuhteisen vakituisen henkilöstön määrä tertiilin 1 lopussa oli 184. Messukeskus on haluttu työpaikka, sillä avoinna olleisiin työ- ja harjoittelupaikkoihin on saatu runsaasti hakemuksia.

Suomen Messuilla on käytössä projektiliiketoiminnan vaatimiin nopeisiin resurssivaihteluihin sopiva organisaatiomalli, jossa vakituisen työsuhteisen henkilöstön lisäksi ruuhkahuipuissa käytetään eri toimintoihin rakennettuja asiantuntija- ja resurssipooleja.

Suomen Messut Oyj:n hallitus

Suomen Messut Oyj:n yhtiökokous järjestettiin 2.4.2024. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Timo Lappalainen. Hallituksen jäseninä jatkavat Karri Kaitue, Leena Niemistö ja Anu Nissinen. Uutena hallituksen jäsenenä aloitti Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen.

Riskit

Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa suoraan yritysten ja kuluttajien valmiuteen osallistua ja investoida tapahtumiin. Erityisesti B2B-asiakkaiden hintapaineet ovat nousseet esille joissakin tapahtumissa, mikä heijastaa laajempaa varovaisuutta ja kustannustietoisuutta markkinoilla.

Päätös yleisen arvonlisäveron korottamisesta 1,5 prosenttiyksiköllä tulee todennäköisesti jatkossa vaikuttamaan kuluttajien ostovoimaan ja siten kuluttajatapahtumien kysyntään.

Suomen matkustustase on pienentynyt merkittävästi, sillä Venäjän hyökkäyssota vei Suomelta kaksi tärkeintä matkustajaryhmää, venäläiset ja Finnairin tuomat kiinalaiset ja japanilaiset. Merkittävimmin matkailijapulasta kärsii pääkaupunkiseutu. Tällä on huomattava vaikutus alueella toimivien yritysten menestymiseen.

Helsingin Matkailusäätiön selvityksen mukaan Helsinkiä markkinoidaan matkailukohteena huomattavasti muita pohjoiseurooppalaisia suurkaupunkeja vähemmän. Tilannetta vaikeuttaa päätös leikata Visit Finlandin rahoitusta kahdella miljoonalla eurolla, mikä vaikuttaa suoraan Suomen kykyyn markkinoida itseään kansainvälisten kongressien ja suurtapahtumien järjestäjille. Messukeskukselta kehitys kysyy joustavuutta ja uudenlaisten strategioiden kehittämistä, jotta voimme parantaa kilpailukykyämme tällä kriittisellä sektorilla.

Konserni4/20244/2023Muutos
Liikevaihto18,7 M€16,3 M€+2,4 M€
Muutos %+14,7 %
Käyttökate3,5 M€2,9 M€+0,6 M€
Liikevaihdosta18,7 %17,9 %
Liikevoitto1,0 M€0,2 M€+0,8 M€
Liikevaihdosta5,3 %1,2 %
Kassa16,9 M€9,6 M€+7,3 M€
TapahtumaAjankohtaNäytteilleasettajat kpl (ed.kerta)Pinta-ala m2 (ed. kerta)Kävijät kpl (ed.kerta)Ed. kerta
Matkamessut & Matka Workshop Day18.-21.1.927 (882)6 980 (7 576)47 326 (50 227)2023
Caravan19.-21.1.37 (42)6 543 (6 899)-”-2023
Lääkäripäivät24.-26.1.102 (95)1 175 (1 579)3 427 (3 599)2023
Educa26.-27.1.326 (357)4 089 (4 250)15 776 (15 148)2023
MP Moottoripyörämessut2.-4.2.158 (123)13 205 (11 078)52 031 (56 404)2023
Vene Båt9.-18.2.268 (265)20 422 (19 307)57 330 (63 781)2023
PacTec, FoodTec, PlastExpo Nordic13.-14.3.121 (91)2 169 (1 836)4 434 (3 243)2022
Gastro Helsinki13.-15.3.148 (145)4 054 (5 407)10 085 (8 334)2022
Kevätmessut ja Lähiruoka & luomu21.-24.3.503 (523)13 936 (14 496)65 345 (62 591)2023
Golfmessut22.-24.3.-”- -”--”-2023
ChemBio Finland10.-11.4.96 (92)1 623 (1 581)3 713 (2 349)2022
Pulp & Beyond10.-11.4.1872 0418 053
Lapsimessut19.-21.4.260 (268)11 089 (11 545)58 797 (36 947)2023
Lemmikkimessut20.-21.4.-”--”--”-2023
Ruokamessut19.-21.4.1963 095-”-
Yhteensä3 329 (2 883)90 421 (85 554)326 317 (302 623)