TEMA-matkat osallistuivat Matkamessuille vuonna 2019 ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen aikeenaan markkinoida järjestämiään matkoja kuluttajille. Edessä oli kuitenkin osastopaikka, jonka teki haastavaksi iso osastoa varjostava pylväs. TEMA muutti osastoa varjostavan pylvään edukseen ja teki messuilla kaikkien aikojen ennätyksen matkojen myynnissä.
Kun TEMA-matkat päättivät tulla tammikuun 2019 Matkamessuille, tuli oman osaston järjestäminen 15 vuoden tauon jälkeen aloittaa aivan alusta. Tavoitteena oli houkutella paikalle tuttuja asiakkaita ja kasvattaa TEMA-matkojen näkyvyyttä Suomessa. Lisäksi tavoitteina oli luoda ja ylläpitää kontakteja jälleenmyyjien ja eri kohteiden matkailuorganisaatioiden kanssa. Matkamessujen myyjiä konsultoimalla osastolle valikoitui paikka, jonka keskellä oli korkea pylväs.
”Osastolla oleva pylväs jännitti aluksi, mutta Matkamessujen myyjien kanssa keksittiin, miten pylvästä voitaisiin käyttää hyväksi ja lopulta osastosta saatiin kaikki hyöty irti pylvään avulla”, kertoo Janne Varis TEMA-matkoilta.
Matkamessujen ja TEMA-matkojen yhteistyöllä osastosta saatiin näyttävä ja asiakkaat löysivät osastolle kolmesta suunnasta. Yleisöä osastolla kävi koko messujen ajan runsaasti, jaTEMAn edustajat ottivat haltuun myös osaston edustan esittelemällä yritystä ohikulkijoille. Itse matkavarauksia siirryttiin tekemään osastolle neuvottelupöydän ääreen rauhallisempiin tunnelmiin.
TEMA myi Matkamessuilla messukävijöille ennätyksellisen paljon matkoja ja erillisistä messutarjouksista huolimatta erityisen paljon varattiin myös matkaa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Myyntitulokseen vaikuttivat myös materiaalit, joilla asiakkaita houkuteltiin.
”Suomalaiset ovat pohjoismaisiin kuluttajiin verrattuna aktiivisia ja messuille tullaan ostamaan ja varaamaan matkoja. Tärkeää on kuitenkin muistaa oma aktiivisuus ja houkutella asiakkaita osastolle niin ennen messuja kuin tapahtuman aikana. Matkamessut menivät TEMAn osalta niin hyvin, että ensi vuoden messujen osasto on jo varattu. Haluamme tolpan myös ensi vuonna!”, Varis jatkaa.
Lue lisää Matkamessuista!
Kolme vinkkiä messuille osallistumiseen:
- Käänny messujen asiantuntijoiden puoleen. Näin saat osastosta kaiken hyödyn irti.
- Suunnittele etukäteen erillinen messutarjous tai vetonaula osastolle jolla houkuttelet asiakkaita paikalle.
- Ole tapahtuman suhteen aktiivinen ja muista mainostaa osastoa hyvissä ajoin etukäteen niin kuluttajille kuin yhteistyökumppaneillekin.