Suomen Kansallisooppera ja -baletti osallistui vuoden 2018 Helsingin Kirjamessuille tavoitteenaan uusien asiakkaiden lumoaminen, kulttuurin ystävien ilahduttaminen ja olemassa olevien kontaktien vahvistaminen. Myynnin sijaan osastolla keskityttiin asiakaskohtaamisiin ja pysäyttäviin asiakaskokemuksiin.
”Osastomme suunniteltiin rohkeasti sisältö edellä”, kertoo Suomen Kansallisoopperan ja -baletin myynti- ja markkinointipäällikkö Joonas Holtari. ”Keskiössä oli teos Pieni Merenneito, jonka tallennetta näytettiin osastollamme isolta näytöltä. Katsojat pääsivät uppoutumaan baletin maailmaan langattomien kuulokkeiden avulla. Led-valaistu merihevonen toimi näyttävänä maamerkkinä messuhallissa.”
Messuosasto sai liikettä verkkosivuille
Osallistuminen messuille kannatti, sillä kampanjasivuilla tehtiin messujen aikana yli 5 000 sivulatausta, uutiskirjetilausten määrä kasvoi ja Pieni merenneito -produktiosivulla liikenne oli koko messuviikon ajan keskimääräistä korkeammalla tasolla.
Mesoaja Gaalassa Suomen Kansallisoopperan ja -baletin osasto valittiin Vuoden messuosastoksi. Perusteluissa raati summasi: ”Tämä organisaatio päätti heittää myynnillisyyden romukoppaan ja keskittyä elämysten luontiin ja aitoihin, merkityksellisiin kohtaamisiin. Tulokset puhuivat puolestaan!”
Kaikkien suomalaisten taidelaitoksina Kansallisooppera ja Kansallisbaletti tarjoavat ooppera- ja balettiesityksiä sekä muita tapahtumia kaikenikäisille. Vuosittain nähdään yleensä neljä uutta oopperaensi-iltaa ja kolme balettiensi-iltaa. Lisäksi esitetään aiemmin ohjelmistoon tulleita teoksia, joten vuoden mittaan Oopperan ja Baletin ohjelmistossa nähdään jopa kymmeniä eri teoksia. Tunnettujen klassikoiden ohella esitetään myös uutta oopperaa ja tanssia ja erityisesti kotimaisia uutuuksia.

Merihevonen loisti maamerkkinä osaston yllä.

Osasto oli avoin ja helposti lähestyttävä. Kuulokkeiden avulla saattoi uppoutua oopperan maailmaan ja kokemuksesta tuli yksityinen.
Onko teidän osastonne vuoden messuosasto 2020? Lue lisää Mesoajasta ja hae mukaan!
Lue lisää mesoajasta