Skip to content
Medialle Uutishuone Yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa
Uutinen

Yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa

Yli viisikymmentä järjestöä vaatii epätasa-arvoisen kohtelun lopettamista ja peräänkuluttaa poliittista tahtoa ratkaisujen löytämiseksi. Messukeskus on Messu- ja tapahtumajärjestöt ry:n jäsenenä mukana julkilausumassa.

Kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-ala on ottanut tänään laajassa rintamassa julkisesti kantaa yleisötilaisuuksien kohteluun.

- Me haluamme oikeudenmukaisuutta ja ratkaisuja. Jo yli vuoden ajan jatkuneet rajoitukset ovat tarkoittaneet satojentuhansien ammattilaisten töiden loppumista. Samalla myös tapahtumien yleisöt ovat vailla kohtaamisia ja yhteisiä elämyksiä, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Kun muu Suomi avautuu, miksi yleisötapahtumat joutuvat yhä toimimaan erilaisilla pelisäännöillä, kysyy LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.

Järjestöjen yhteisen näkemyksen mukaan yleisötilaisuuksiin kohdistuvien rajoitusten välttämättömyysperusteet ovat puutteellisia, eivätkä rajoitukset ole olleet tarkkarajaisia. Yleisötilaisuuksiin liittyviä linjauksia ja päätöksiä tehdään liian myöhään ja lyhytkestoisesti – edelleen esimerkiksi odotetaan tietoa tapahtumien järjestämisen ehdoista kesäkuulle.

- Meillä on jo olemassa tutkimukseen perustuvaa näyttöä siitä, että esimerkiksi ilmanvaihdolla, kasvomaskien käytöllä ja yleisöjen sijoittelulla on merkitystä terveysturvallisuuden toteutumisessa. Kuitenkaan näitä asioita ei ole otettu huomioon hallituksen linjauksissa, vaan on valittu tie, jossa yleisötilaisuuksia rajoitetaan edelleen hyvin laajasti ja voimakkaasti, kertoo johtaja Kati Kuusisto Tapahtumateollisuudesta.

- Ymmärrämme hyvin sen, että epidemiakehitys voi välillä yllättää ja rajoituspäätöksiä joudutaan tällöin mahdollisesti muuttamaan nopeastikin. Nyt on kuitenkin kyse siitä, että kokonaisilta toimialoilta puuttuu pitkän ajan näkymä ja varmuus siitä millaisilla reunaehdoilla voidaan toimia. Poliittisten päättäjien on nyt nopeasti luotava selkeä ja riittävän pitkäkestoinen näkymä siitä, kuinka tapahtumat voivat jälleen toimia normaalisti, vaatii toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö Music Finlandista.

Lisätiedot:
Jenna Lahtinen, toiminnanjohtaja, LiveFIN ry, jenna.lahtinen@livefin.fi, 050 376 3767
Kaisa Rönkkö, toiminnanjohtaja, Music Finland ry, kaisa.ronkko@musicfinland.fi, 040 8674216
Maria Sahlstedt, johtaja/vaikuttaminen, Tapahtumateollisuus ry, maria.sahlstedt@tapahtumateollisuus.fi
040 147 0693

Read more