Skip to content
Medialle Uutishuone Vuoden vierasvenesatamat 2021 ovat Nauvon vierasvenesatama ja Sysmän Ilola Inn
Uutinen

Vuoden vierasvenesatamat 2021 ovat Nauvon vierasvenesatama ja Sysmän Ilola Inn

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä voittajiksi valittiin Nauvon vierasvenesatama ja Ilola Inn Sysmässä. Tunnustukset julkistetaan Vene 21 Båt verkossa - tapahtuman avajaispäivänä 12.2.2021.

Nauvoa äänestäneiden palautteissa korostuivat uudistettu satama, runsas palvelutarjonta, kansainvälinen tunnelma sekä hyvä asiakaspalvelu. Nauvon vierasvenesatama on Saaristomeren suurin. - Hienoa, että viime kesälle valmistuneet runsaat uudistukset ja tekemämme työ ovat kantaneet hedelmää, iloitsee Nauvon sataman yrittäjä Tero Sintonen. - Yksi palvelukokemukseen vaikuttanut asia on uusi kelluva satamakonttorimme, jonka myötä olemme toiminnan ytimessä ja aina valmiina ottamaan vieraat vastaan, Sintonen kertoo.

Ilola Inn sijaitsee Sysmässä Päijänteen itärannalla. Ilola Inn on 2020 avattu boutiquehotelli, jolla on oma vierasvenesatama oheispalveluineen. Palautteissa kehuja osoitettiin tyylikkyydelle ja palveluiden tasokkuudelle. - Meidät otettiin uutena toimijana valtavan hienosti vastaan. Tunnustus tuli täytenä yllätyksenä. Olemme hurjan kiitollisia ja olen onnellinen myös meidän henkilökuntamme puolesta, kertoo Ilola Innin hotellipäällikkö Satu Ärling.

Äänestyksessä haettiin rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Ääniä annettiin kaikkiaan noin 3 350. Mukana olivat kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä aikaisemmin äänestyksessä menestyneet vieraslaiturit. Vuoden vierasvenesatama -palkinnolla innostetaan vierasvenesatamia kehittämään palveluitaan. Palkintoon sisältyy satamatoiminnan kehittämiseen tarkoitettu Suomen Messusäätiön myöntämä 2 500 euron palkinto kummallekin voittajalle.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n venesatamakomitea jakoi lisäksi kunniamaininnat neljälle satamalle: rannikkoalueelta Brännskär ja Örö sekä Järvi-Suomesta Korpilahden Laivaranta ja Luhangan vierasvenesatama.

Vene 21 Båt verkossa -tapahtuma järjestetään 12. - 21.2.2021 www.venemessut.fi

Lisätietoja: Vene 21 Båt verkossa: Teija Armanto, tiedottaja, Messukeskus, 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com Suomen Purjehdus ja Veneily ry: Mirja Rosenberg, veneilykoordinaattori ja koulutuspäällikkö, 040 507 2953, mirja.rosenberg@spv.fi

Vuoden vierasvenesatamat 2021:
Nauvo: Tero Sintonen, puh 0400 531707, tero@ctravintolat.fi, www.naguhamn.fi
Ilola Inn, Sysmä: Satu Ärling, puh 0400 469797, info@ilolainn.fi, www.ilolainn.fi

KUVIA: http://mediabank.messukeskus.com

Read more