Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Vuoden Veneilyteko 2018-palkinto Skipperin kaupunkivenetoiminnalle
Uutinen

Vuoden Veneilyteko 2018-palkinto Skipperin kaupunkivenetoiminnalle

Veneilytoimittajat ry – Båtjournalisterna rf on valinnut Skipperin kaupunkivenetoiminnan Vuoden Veneilyteko -palkinnon saajaksi. Palkinnon ottaa vastaan Kristian Raij yhtenä vuokravenevälityspalvelu Skipperin perustajista ja kaupunkivenetoiminnan käynnistäjistä.

Skipperin kaupunkivenetoiminta käynnistyi 2018 heinäkuun alussa Espoossa. Ajatuksen kehittelivät sekä Skipperin perustajat että Espoon kaupungilta rantaraitti-hanketta ideoinut Lennart Petterson. Kimmokkeena olivat jo suosionsa osoittaneet kaupunkipyörät: jos niillä pääsee helposti rantaan, eikö rannasta pitäisi päästä yhtä helposti vesille?

Kaupunkiveneet ovat pieniä soutuveneitä. Ne odottavat valmiiksi varustettuina palvelupisteissä. Skipperin palveluun rekisteröidytään pienellä kausimaksulla, jonka jälkeen veneitä voi varata mobiililaitteiden kautta pariksi tunniksi kerrallaan. Avaimet saa palvelupisteinä toimivista neljästä rantakahvilasta niiden normaaleina aukioloaikoina.

Toiminta alkoi neljällä Terhi 440-veneellä. Kristian Raij kertoo, että malli valittiin ensi sijaisesti turvallisuutta ja veneiden helppoa huollettavuutta ajatellen. ”Pari hankainta on jouduttu korjaamaan, mutta kyllä ihmiset pitävät näistä yllättävän hyvää huolta, kuten vuokraveneistä yleensäkin. Tosin loppukaudesta yksi veneistä katosi kokonaan.” Syksyyn mennessä veneiden lukumäärä nousi kovan kysynnän myötä kahdeksaan. Käyttötunteja kertyi kaikkiaan yli 2 500. Kun yksi kerta oli rajoitettu kahteen tuntiin, soutureissuja tehtiin pitkälti toista tuhatta, vaikka palvelu alkoi vasta kesän keskellä.

Niinpä ei ole ihme, että kaupunkivenetoiminta on jo laajenemassa muuallekin. Kristian Raijn mukaan Vene 19 Båt -messuilla lanseerataan Helsingin kaupunkiveneet ja keskusteluja on käyty muidenkin kaupunkien kanssa, myös järvi-Suomesta. Toinen uusi asia ensi kesänä on se, että Helsingissä kaupunkiveneinä tulee tarjolle myös pienehköjä moottoriveneitä.

Vuoden Veneilyteko -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, yhdistykselle, yritykselle, asialle tai tapahtumalle, joka kannustaa vesilläliikkujia hyvään veneilykulttuuriin ja sujuvaan yhteispeliin, parantaa veneilyturvallisuutta sekä edistää veneilyharrastusta. Nyt jaettu Vuoden Veneilyteko -tunnustuspalkinto on järjestyksessä 14:s.

Veneilytoimittajat ry – Båtjournalisterna rf

Veneilytoimittajat ry – Båtjournalisterna rf on vuonna 1991 perustettu veneilystä ja merenkulusta kirjoittavien journalistien ja kuvajournalistien yhdistys. Yhdistykseen kuuluu noin sata veneily- ja ammattimerenkulusta raportoivaa journalistia ja kuvaajaa eri puolilta Suomea. Edustettuina ovat lähes kaikki valtakunnalliset ja alueelliset mediat, alan erikoislehdet sekä sähköiset viestimet. Yhdistys pitää yllä ja kehittää suhteita alan viranomaisiin Suomessa ja ulkomailla, valvoo jäsentensä ammatillisia etuja sekä kehittää jäsenistönsä ammatillista osaamista erikoisalallaan. Yhdistys järjestää tapaamisia ja keskustelutilaisuuksia alan viranomaisten kanssa sekä kursseja ja seminaareja jäsenilleen. Lisätietoja yhdistyksestä www.veneilytoimittajat.fi

Lue lisää