Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinto Heikkilän Juustolalle
Uutinen

Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinto Heikkilän Juustolalle

Vuoden lähiruokateko 2019 on myönnetty Heikkilän Juustolalle. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 2000 euron arvoisen palkinnon vastaanottivat Heikkilän Juustolan tilalliset Annika Heikkilä ja Pekka Moisio tänään Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Lähiruoka & luomu -messut jatkuu Helsingin Messukeskuksessa 7.4. saakka yhdessä Kevätmessujen kanssa. Perjantaista lauantaihin 5.–6.4. avoinna on myös erityisruokavalioita esittelevä Lautasella-tapahtuma.  

Pälkäneen Laitikkalan kylässä sijaitsevalla Heikkilän tilalla on viljelty maata vuosien mittaan monin eri tavoin. Vanhalla hämäläisellä maatilalla on yli 300 vuoden ajan kokeiltu muun muassa viljakasveja, juureksia ja vihanneksia, ja tilalla on ollut hevosia, sikoja, lampaita, kanoja ja lehmiä. Nykyisellä omistajasuvulla tila on ollut vuodesta 1694.

Pirkko ja Markku Heikkilä aloittivat maidon jatkojalostamisen tilalla vuonna 1995. Juustola oli aluksi pelkkä harrastus autotallin takahuoneessa, mutta kysyntä ja laadukkaat tuotteet kasvattivat siitä pian oikeata liiketoimintaa ja autotallista hyväksytyn elintarvikehuoneiston. Tilan sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2010, jolloin tilan tytär Annika Heikkilä ja hänen aviopuolisonsa Pekka Moisio ryhtyivät tilan yrittäjiksi. Nykyään Heikkilän Juustola ja Tila tunnetaan laadukkaista juustoistaan, joita markkinoidaan ajan hengen mukaan eri somekanavissa.

– Tila on minun kotitilani. Meitä on kaksi siskosta ja jotenkin oli aina selvää, että minä meistä kahdesta jään kotiin. Tilakaupat olivat jo vireillä, kun minä ja Pekka aloimme seurustella. Eipä tainnut kaupunkilaispoika silloin tietää, mihin kelkkaan hyppäsi, kuvaa Annika Heikkilä tilan sukupolvenvaihdoksen alkuaikoja.

Palkittujen mukaan pienyrittäjyys ja -tilallisuus on rankaa, mutta palkitsevaa työtä.

– Eläinten parissa työskentely on kovin sitovaa, ja siinä tulee hallita monia suuria kokonaisuuksia. Esimerkiksi viimevuotiset vaihtelevat säät ovat tuoneet omat haasteensa satojen korjaamiseen. Työ juustolassa on fyysistä ja tarkkaa, paljon siivoamista ja pesemistä. On tämä toki mukavaakin – silloin kun eläimet ovat terveinä, koneet eivät hajoa ja tilauksia satelee ovista ja ikkunoista. Näin ei kyllä liian usein pääse käymään, Heikkilä kertoo.

Annika Heikkilä ja Pekka Moisio ovat ilahtuneita Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinnosta.

– Olemme tehneet hurjan paljon töitä, joten tuntuu hienolta, että se noteerataan. Lahjoitamme puolet palkintorahasta hyväntekeväisyyteen ja nyt mietimme sille sopivaa kohdetta, he toteavat.

Heikkilän Juustola on eläimistä, pelloista ja ilmastosta huolehtiva positiivinen uudistaja

Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinnonsaajan päätti Lähiruoka & luomu -messujen kehitysryhmä. Palkinto jaettiin tänä vuona seitsemännen kerran.

– Heikkilän Juustola on ensimmäinen maatila, joka on voittanut Vuoden lähiruokateko -palkinnon. On ollut hienoa seurata, miten yhä useampi maatila on lähtenyt jatkojalostamaan tuotteitaan ja ottanut aktiivisen roolin ruokaketjussa muun muassa omien myyntikanavien kautta, toteaa palkintoraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Palkintoraadin mukaan Heikkilän Juustola on tehnyt pitkäjänteistä työtä alkutuotannon ja maaseudun yritystoiminnan elinvoimaisuuden eteen. He tekevät vahvaa yhteistyötä lähialueella toimivien tahojen kanssa sekä laajemmissa yrittäjäverkostoissa. Juustolan laadukkaita tuotteita on myynnissä monipuolisesti lähiruokamyymälöissä, suuremmissa herkkukaupoissa ja valtakunnan laajuisesti Eggspress-tilauskanavan kautta. Maatilan homogenisoimaton maito on saanut vahvaa asiakaskuntaa myös suurten kaupunkien kahviloissa.

Juustolan tuotteiden asiakaskunta on uskollista ja kasvavaa. Juustolan yrittäjät ovat taidokkaasti ottaneet some-kanavat haltuun markkinointiviestinnässä, ja tilan elämästä sekä arjen iloista ja murheista kerrotaan avoimesti ja hyväntuulisella meiningillä. Yrittäjien aktiivinen läsnäolo somessa välittää lukijoille tietoa normaalista maalaiselämästä ja eläinten luonnollisesta käyttäytymisestä, ruokavalioista ja paljosta muusta, mistä monet nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet.

Lähiruoka & luomu -messut ja Kevätmessut Messukeskuksessa Helsingissä jatkuvat 7.4. saakka. Erityisruokavalioita esittelevä Lautasella-tapahtuma on avoinna kokonaisuudessa perjantaista lauantaihin 5.–6.4. www.lahiruokaluomu.fi, #lähiruokaluomu2019 | www.lautasella.fi, #lautasella2019  

Lisätietoja:

  • Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, karjunen@messukeskus.com
  • Heikkilän Juustola, Annika Heikkilä ja Pekka Moisio, p. 044 339 9904, heikkila@juustola.fi
  • Vuoden lähiruokateko -raadin puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen, p. 040 509 8986, viljanen@mmm.fi

Suomen Messusäätiö tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakaen vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Tunnetuimpia niistä ovat Kaj Franck -muotoilupalkinto, Habitare-suunnittelukilpailun palkinto, Vuoden nuori suunnittelija -palkinto ja kyseinen Vuoden lähiruokateko -palkinto.

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

Lue lisää