Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Vuoden julkisivuremontti 2021 -kilpailun voittaja julkistetaan Kiinteistö 2022 -messuilla
Uutinen

Vuoden julkisivuremontti 2021 -kilpailun voittaja julkistetaan Kiinteistö 2022 -messuilla

Julkisivuyhdistys ry julkistaa Kiinteistö 2022 -tapahtuman avajaispäivänä 12. tammikuuta asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistöosakeyhtiöille suunnatun Vuoden julkisivuremontti 2021 -kilpailun voittajat. Kilpailussa etsitään onnistuneita ja laadukkaita julkisivuremontteja esimerkiksi niille taloyhtiöille, jotka vasta suunnittelevat julkisivujen korjaamista.

Tuomaristo on kiinnittänyt arvostelussaan huomiota arkkitehtuurin ja teknisten ratkaisujen lisäksi hankkeen päätöksenteko- ja valmisteluvaiheeseen, kustannusten hallittavuuteen ja aikataulussa pysymiseen sekä tiedottamiseen.

Kilpailun pääjärjestäjiä ovat Julkisivuyhdistys ry ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry yhteistyössä Messukeskus Helsingin kanssa. Kilpailusta ja voittajista ovat messuilla kertomassa Julkisivuyhdistyksen uusi hallituksen puheenjohtaja Stina Hyyrynen A-Insinöörit Suunnittelu Oy:stä ja pitkäaikainen hallituksen jäsen Maritta Koivisto Rakennustuoteteollisuus ry:stä.

Kilpailu järjestetään nyt kahdeksannen kerran. Edellisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2019, jolloin sen sai helsinkiläinen Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab rohkeasta 70-luvun arkkitehtuuria uudistavasta julkisivuremontistaan. Rahapalkinnon lisäksi palkittavat yhtiöt saavat kunniakirjan ja muistolaatan.

Kilpailun tuomaristoon ovat kuuluneet Julkisivuyhdistyksen edustajina Toni Pakkala, Julkisivuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, TkT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto Rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä; Tomi Hautakangas, toimitusjohtaja, ARK:sto Ky;  Maritta Koivisto, päätoimittaja, arkkitehti SAFA, Rakennustuoteteollisuus ry ja Riina Takala-Karppanen, Julkisivuyhdistyksen sihteeri, toimittaja, Viestintäpalvelu Kahvimaa Oy.

AKHA Ry:stä tuomaristoon ovat kuuluneet Arto Krootila, DI, Consitor Oy ja Eino Rantala, tietokirjailija, TkT, Ekosto Oy sekä Mia Koro-Kanerva, toimitusjohtaja, Isännöintiliitto ja Jari Virta, TkT, rakennustekninen kehityspäällikkö, Kiinteistöliitto Uusimaa.

Suomen Messusäätiö rahoittaa kilpailua 3000 eurolla.

Kiinteistö 2022 -messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.-13.1.2022.

Julkisivuyhdistys on teknisesti laadukkaan ja esteettisesti korkeatasoisen julkisivurakentamisen edistäjä. Riippumaton yhdistys on tarkoitettu kaikille julkisivuista kiinnostuneille henkilöille ja yhteisöille. Se tuottaa tutkimustietoa, tarjoaa keskustelufoorumin ja järjestää erilaisia julkisivuaiheisia tilaisuuksia. www.julkisivuyhdistys.fi

Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA Ry. on asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallinnan osaamisverkosto, joka tarjoaa apuaan ja ammattitaitoaan taloyhtiöille edistämällä hyvää hallintotapaa sekä välittämällä  hallitusammattilaisia asunto- ja kiinteistöyhtiöiden avuksi. www.akha.fi

Lisätietoja kilpailusta: Riina Takala-Karppanen, sihteeri@julkisivuyhdistys.fi, +358 40 502 1769

Lue lisää