Vuoden 2016 Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto kirjailija Kirsti Mäkiselle

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain Helsingin Kirjamessuilla osoituksena lukemisharrastuksen hyväksi tehdystä työstä. Tänä vuonna tunnustuksen ja Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron rahapalkinnon saa kouluneuvos ja kirjailija Kirsti Mäkinen.

Pitkän uransa aikana Mäkinen on ehtinyt johdattaa hyvin erilaisia lukijoita kirjallisuuden maailmaan, monella eri tavalla. Mäkinen toimi äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina liki neljäkymmentä vuotta, ja Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaat muistavat hänet innostavana ja innostuneena opettajana. Koululaisten lisäksi Mäkinen on ehtinyt koulia myös lukuisten suomalaisten journalistien kielenkäyttöä.

Kirjailijanura alkoi oppikirjoista sekä kielipakinoista ja muista lehtiteksteistä. Mäkinen on myös toimittanut koulujen kirjallisuudenopetuksen tueksi tekstiantologioita novelleista, runoista ja esseistä. Erinomaisena kirjallisuudentuntijana ja esiintyjänä hän on kiertänyt vuosikaudet ympäri Suomea esittelemässä Kalevalaa ja muuta kansanperinnettä sekä Minna Canthin ja Sakari Topeliuksen kaltaisia suomalaisia klassikkokirjailijoita. Tätä hän on tehnyt myös toimiessaan aktiivisesti kulttuurijärjestöissä, kuten Kalevalaisten naisten liitossa, Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:ssä ja Minna Canthin seurassa.

2000-luvulla Mäkinen on välittänyt kansanperinnettä ja kulttuurihistoriaa yhä uusille sukupolville. Työ alkoi Suomen lasten Kalevalasta 2002 ja jatkui julkaisuilla sananlaskuhuumorista ja uskomustarinoista. Viimeksi Mäkinen on kertonut uudelleen Sakari Topeliuksen klassisia satuja ja runoja.

Sekä kirjoittajana että puhujana Kirsti Mäkinen on onnistunut tuomaan tutkimusta ja kulttuurihistoriaa lähemmäs monenikäisten lukijoiden maailmaa, Suomen lasten Kalevalan käännösten myötä myös kansainvälisesti.

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto on Suomen Messusäätiön 5000 euron vuosittainen palkinto, joka jaetaan Helsingin Kirjamessujen yhteydessä nyt 16. kerran. Voittajan valitsi raati, johon tänä vuonna kuuluivat Suomen Kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Timo Julkunen, toimittajat Suvi Ahola ja Sanna Nikula, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ja Siltala Oy:n tiedottaja Reetta Ravi.

Suomen Messusäätiö jakaa joka vuosi lähes 400 000 eurolla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat mm. Kaj Franck -muotoilupalkinto sekä yllämainittu Rakkaudesta kirjaan -palkinto. Suomen Messusäätiö tukee myös Suomen kauneimmat kirjat -näyttelyä.

 Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut 27.–30.10.2016 Messukeskuksessa Helsingissä nyt 16. kertaa Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toimeksiannosta. Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvaariset Kirjakauppiaat ry:n ja Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Messuilla on myös postimerkkialue, jossa on Postimerkkimessut. Vuonna 2015 Helsingin Kirjamessuihin osallistui 328 yritystä ja tapahtumassa vieraili 79 961 kävijää. Samanaikaisesti kirjamessujen kanssa järjestetään Viini ja Ruoka -tapahtuma.

 Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com