Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Vene 23 Båt -messut aloittaa uuden veneilykauden helmikuussa
Uutinen

Vene 23 Båt -messut aloittaa uuden veneilykauden helmikuussa

Vuoden 2022 veneilykausi on tuskin loppunut, kun Helsingin Messukeskuksessa suunnitellaan jo seuraavan kauden aloitusta. Venemessut on odotettu tapahtuma jonne tullaan kohtaamaan tuttuja, tutustumaan uutuuksiin ja tekemään hankintoja. Ohjelma tarjoaa tänäkin vuonna tärkeää tietoa veneilijöille, kalastajille ja vesiharrastajille.  Vene 23 Båt Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma järjestään 10. – 19.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa kolmen vuoden tauon jälkeen.

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet veneilyn kannalta erittäin hyvää aikaa. Kotimaan matkailun kasvun myötä veneilyn suosio on kasvanut ja veneitä on ostettu paljon. Venemessut tarjoaa paljon sisältöä sekä uusille veneilijöille että vanhoille konkareille. Venemessuja odottavat myös kalastajat ja muut vesiharrastajat.

”Lähes kaikki merkittävät toimijat eri aloilta ovat jo ilmoittautuneet venemessuille. Ensi helmikuussa esittelemme laajasti uusia veneitä, tarvikkeita ja varusteita sekä kalastukseen ja vesiharrasteisiin liittyviä tuotteita. Venemessuja on odotettu kovasti. Lokakuun lopussa järjestetyt kirjamessut osoittivat erittäin hyvin messujen voiman. Kävijämäärä nousi lähes 50 % viime vuoden tapahtumasta ja saavutti kävijämäärätason, jossa oltiin ennen poikkeuksellisia vuosia.  Venemessut on kirjamessujen lailla tapahtuma, johon kävijät ovat sitoutuneet ja jonne he haluavat tulla.  Kohtaamisia tarvitaan ja olemme valmiita niihin”, kertoo myyntipäällikkö Tomi Frick Helsingin Messukeskuksesta.

Venemessujen ohjelmakumppanit tekevät ohjelmia jo vauhdilla.  Totalveneen Messistä saa tietoa moottoriveneistä ja veneilystä. Siellä esitellään vuoden moottoriveneuutuudet, päiväretkikohteet ja kerrotaan, mitä pitää ottaa huomioon veneen valinnassa. Asiantuntijat antavat neuvoja erilaisiin veneilijöitä kiinnostaviin asioihin. Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n ohjelmassa kuullaan matkakertomuksia ja saadaan tietoa erilaisista veneilytapahtumista ja -kilpailuista. Alueella kerrotaan venekerhojen toiminnasta ja opastetaan aloittelevia veneilijöitä. Purjehdussatamassa kuullaan tarinoita maailman meriltä ja suunnitellaan tulevia merimatkoja. Venemestarin Telakalla kunnostetaan veneitä. Työnäytöksissä näkee, miten hommat hoituvat ammattilaisilta ja esitysten jälkeen voi kysyä neuvoja asiantuntijoilta.

Venemessulla on esillä tälläkin kertaa vahvasti kalastus. Aalto-alueella on ohjelma-allas, jossa on kalastusesityksiä ja -kisoja, suppailua ja vesiurheiluvälineiden kokeilua. Kalastuksella on myös oma ohjelmalava. Venemessuilla pääsee jututtamaan tunnettuja kalastusoppaita ja tutustumaan kalastusvarustettuihin veneisiin.

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 23 Båt -messut 10.–19.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Vene 23 Båt -messut on avoinna pe 10.2. klo 11-19, la-su 11.–12.2. klo 10-18, ma-pe 13.–17.2. klo 11-19 ja la-su 18.–19.2. klo 10-18. Lippuja voi ostaa messuille ennakkoon edullisemmin http://shop.messukeskus.com

Kuvia median käyttöön http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Venealan Keskusliitto Finnboat ry, toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo, puh. 040 673 4032, jarkko@finnboat.fi

www.venemessut.fi #venemessut

Lue lisää