Uusi ohjelmakokonaisuus Helsingin Kirjamessuilla: hyvinvointikirjat

Helsingin Kirjamessut nostaa ensimmäistä kertaa ohjelmassaan esille hyvinvointikirjat. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi lukijoita kiinnostaa entistä enemmän henkinen hyvinvointi ja siihen liittyvää kirjallisuutta julkaistaan vuosi vuodelta enemmän. Kirjamessujen uudessa Rauha-salissa on lauantaina 28.10. ja sunnuntaina 29.10. omat ohjelmakokonaisuutensa hyvinvointiin liittyen. Yhteensä Helsingin Kirjamessuilla torstaista sunnuntaihin 26. – 29.10.2017 Messukeskuksessa on lähes 50 hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa.

Hyvinvointikirjojen ohjelmakokonaisuus on yksi Helsingin Kirjamessujen ohjelmasta nouseva teema. Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 12.9. tapahtuman verkkosivuilla.

Hyvinvointibuumi näkyy selkeästi kirjamessujen ohjelmatarjonnassa. Hyvinvointiin liittyviä kirjoja tarjottiin ennätysmäärä ohjelmaan tänä vuonna. Hyvinvointiin liittyvässä kirjallisuudessa käsitellään suurimmaksi osaksi henkistä hyvinvointia, mutta myös elämätilanteeseen, ruokavalioon, liikuntaan ja seksuaalisuuteen liittyviä aiheita. Suuret kustantajat ovat ottaneet hyvinvointikirjoja omaan valikoimaansa entistä enemmän. Otava esimerkiksi kustantaa tänä vuonna 11 Hidasta elämää -kirjaperheen teosta.

”Mitä terveemmin elää, sitä enemmän ehtii lukea kirjoja. Muitakin, kuin näitä terveyskirjoja, joiden avulla niitä lisävuosia lukuharrastukseen toivottavasti siunaantuu”, Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola toteaa. ”Suurin rajahyöty suomalaiselle yhteiskunnalle varmaakin tulisi, jos me miehetkin ymmärtäisimme kiinnittää enemmän huomiota hyvinvointiimme. Ja nopeimmin tässäkin asiassa pääsee kartalle kirjojen kautta.”

Lauantaina 28.10. Rauha-salissa on improvisointia arjessa sekä tietoa ravinnon vaikutuksesta syöpää, tanskalaisesta onnellisuudesta ja telomeereistä. Sunnuntaina 29.10. puhutaan selkäkivun modernista hoitamisesta, väkevästä elämästä, joustavasta mielestä sekä terveenä ja hyvinvoivana pysymisestä. Kehonhallinnan uranuurtaja Marja Putkisto kertoo, miten Body-up-ohjelmalla päästään hyvään ryhtiin. Sunnuntaina Rauha-salin korkkaa Hidasta elämää -yhteisön toinen perustaja Sanna Wikström, joka esittelee Jutta Gustafsbergin kanssa yhteisen teoksensa Tsemppikirja. Se nostaa esille elämän valoisampia puolia, tsemppaa, antaa voimaa ja kannattelee. Wikström kertoo myös Unelmakarttakirjasta, joka herättelee uskallusta omien unelmien äärelle, poistaa esteitä unelmien toteuttamisen tieltä sekä lisää luovuutta ja mielikuvitusta.

”Hidasta elämää -kirjojemme tehtävänä on parantaa ihmisten kokemusta elämästään, koskettaa ihmistä ja lisätä hyvinvointia. Kirjat ovat jatkumoa sivustollemme, jonka ydinteemoja ovat luonnollinen elämätyyli, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja henkinen kasvu”, kertoo Wikström. ” ”Emme puhu kirjasarjasta vaan kirjaperheestä. Kirjat ovat rinnalla kulkevia ystäviä. Kirjoihin on helppo samaistua. Tieto ei aina ratkaise, toisille toimii paremmin rehelliset elämätarinat, omien kokemusten kertominen. Jos tieto olisi vastaus kaikkeen, olisimme paljon paremmassa tilanteessa kuin nyt. Empatia vaikuttaa usein ihmisiin vahvemmin kuin tieto, se vaan on voimakkaampaa.”

Vaikka hyvinvoinnille on nimetty oma salinsa, aiheeseen liittyvää ohjelmaa on paljon myös messujen lavoilla. Seksuaalisuuteen liittyvä hyvinvointikirjallisuus on esillä lauantaina Aino-salissa. Silloin keskustellaan suljettujen ovien takana intohimosta, yhdessä jaetusta nautinnosta, paremmasta seksistä tutkimustulosten valossa sekä seksuaalisuudesta läpi elämäkaaren. Koko hyvinvointiohjelma löytyy tapahtuman verkkosivulta 12.9., kun Helsingin Kirjamessujen ohjelma julkaistaan. Ohjelma on myös merkitty erikseen lokakuun alussa ilmestyvään messulehteen, jota voi jo nyt tilata tapahtuman verkkosivuilta www.helsinginkirjamessut.fi

lauantaina 28.10. Rauha-salissa:
klo 11.30 Lupa mokata – improvisointi arjessa, Pia Koponen (Schildts & Söderströms)
klo 12.00 Syö hyvin, voi paremmin, Reijo Laatikainen ja Timo Joensuu (Kirjapaja)
klo 12.30 Hygge & Lykke, Meik Wiking (readme.fi)
klo 13.00 Miten elää pitkä ja hyvä elämä? Telomeerit ja terveys (Aula & Co)

sunnuntaina 29.10. Rauha-salissa
klo 12.00 Tsemppikirja, Jutta Gustafsberg ja Sanna Wikström (Otava)
klo 12.30 Kaunis, terve ja hyvinvoiva, Anu Kiiveri (Bazar)
klo 13.00 Body up – hyvä ryhti ja liikkumisen vapaus, Marja Putkisto (Gummerus)
klo 13.30 Unelmakarttakirja, Sanna Wikström (Otava)
klo 14.00 Joustava mieli tukena elämänkriiseissä, Arto Pietikäinen (Duodecim)
klo 14.30 Selkäkipu ja mielen voima, Jaana Hautala ja Jerry Ketola (Otava)
klo 15.00 Väkevä elämä, Joni Jaakkola (Tammi)

lauantaina 28.10. klo 17.30-19.30, Aino-sali
klo 17.30 Intohimo – sytytkö, Minna Marsh (Gummerus), haastattelijana Rosa Meriläinen
klo 18.00 Mielen seksuaalisuus – parempaa seksiä, Elina Tanskanen ja Osmo Kontula (Tammi, Duodecim)
klo 18.30 Onnelliseksi – seksuaalisuus läpi elämäkaaren, Nina Honkanen (Siltala)
klo 19.00 Sexfullness – yhdessä jaettu nautinto, Minna Oulasmaa ja Riikka Riihonen (Docendo)

Helsingin Kirjamessut järjestetään 26. – 29.10.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on avoinna torstaista lauantaihin klo 10-20 ja sunnuntaina klo 10-18.
Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut 17. kertaa Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toimeksiannosta. Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut. Messuilla on myös postimerkkialue, jossa on Postimerkkimessut.
Samanaikaisesti kirjamessujen kanssa järjestetään Viini ja Ruoka -tapahtuma.
Lisätietoja:
Helsingin Kirjamessut, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Jan Erola, puh. 040 506 4612, jan.erola@kravat.fi.
Kuvia kirjailijoista kustantajien sivuilla.
Kuvia kirjamessuista: http://mediabank.messukeskus.com
#kirjamessut
www.helsinginkirjamessut.fi