Skip to content
Medialle Uutishuone Toimitusjohtaja Anni Vepsäläisestä Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän puheenjohtaja
Uutinen

Toimitusjohtaja Anni Vepsäläisestä Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän puheenjohtaja

Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen on kutsuttu Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän puheenjohtajaksi. Työryhmä edistää ja elvyttää Helsingin matkailua tuomalla elinkeinon ääntä kuuluviin matkailun edistämisessä ja kehittämisessä.

Helsingin matkailu kasvoi tasaisesti vuoteen 2019 saakka ja kansainvälistyi muita toimialoja nopeammin. Koronapandemian ja Ukrainaan sodan aiheuttama globaali matkailualan kriisi on kuitenkin vaikuttanut koko matkailualaan voimakkaasti. Kriisin keskellä ja siitä palautumisessa korostuvatkin yhteistyön ja tiedon jakamisen merkitys. Tähän tarpeeseen Helsingissä on perustettu vuoden 2022 alussa kaksi uutta työryhmää Helsingin matkailun kehittämiseksi.

Helsingin matkailun neuvoa-antava työryhmä: elinkeino elävästi mukana

”Helsingin matkailun neuvoa-antava työryhmä haluaa yhä johdonmukaisemmin tuoda elinkeinon ääntä kuuluviin matkailun edistämisessä ja kehittämisessä,” summaa ryhmän puheenjohtaja, Suomen Messut Oyj:n toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Ryhmä asetetaan vuosille 2022–2023 ja sen jäsenistöön kuuluu matkailun edistämisen kannalta keskeisimpiä matkailutoimialojen tahoja muun muassa kuljetus-, ravitsemus-, majoitus-, elämys- ja tapahtuma-alalta sekä korkeakouluista. Jäsenistön vahvuutena on asiantuntijuus matkailun painopistealueissa, kuten digitaalisuudessa ja kestävyydessä.

Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän keskeisimpinä tehtävinä on seurata ja arvioida matkailun toimintaympäristön ja ilmiöiden kehittymistä kansallisesti ja globaalisti sekä tunnistaa ja priorisoida yhdessä Helsingin matkailun kilpailukykyä ja kasvua edistävät toimenpiteet.

”Matkailuelinkeino oli jo palautumaisillaan koronapandemiasta, kun Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä toimintaympäristö muuttui jälleen. Matkailun neuvoa-antava työryhmän elinkeinoedustajilta saamme arvokasta tietoa kentältä siitä, miten kaupunki voi auttaa elinkeinoa tämänhetkisessä tilanteessa ja sen jälkeen,” Anni Vepsäläinen sanoo.

Kaupunkikonsernin matkailun yhteistyöryhmä: poikkihallinnollista päätöksentekoa

”Kaupunkikonsernin matkailun yhteistyöryhmän tavoitteena on ketterästi ja kestävästi edistää Helsingin matkailun kilpailukykyä, uudistumista ja kasvua,” kertoo ryhmän puheenjohtaja, Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen.

Ryhmä on asetettu vuosille 2022–2025 ja sen jäsenistöön kuuluu matkailun kannalta keskeisimpiä tahoja kaupunkikonsernista, kuten brändiyksikön ja kansainvälisten asioiden päälliköt, sekä edustajat Helsingin Satamasta, Helsingin tapahtumasäätiöstä ja Helsinki Partnersista.

Kaupunkikonsernin matkailun yhteistyöryhmän tehtäviin kuuluu muun muassa tunnistaa ja edistää yhdessä Helsingin matkailun kilpailukykyä ja kasvua. Lisäksi ryhmä osallistuu matkailun ja tapahtumien tiekartan laadintaan, toteutukseen ja seurantaan sekä jakaa ja vastaanottaa ajantasaista tietoa matkailuun liittyvistä hankkeista. Laajempaa keskustelua ja yhteydenpitoa varten matkailuyksikkö järjestää vuosittain matkailuseminaarin.

”Matkailu liittyy tavalla tai toisella lähes kaikkeen kaupungin tekemiseen. Uskon, että sitä voidaan parhaiten edistää pitkäjänteisellä ja järjestelmällisellä yhteistyöllä yli toimialarajojen,” Nina Vesterinen tiivistää.

Lisätietoja ryhmistä ja muusta Helsingin matkailuelinkeinon verkostoyhteystyöstä: https://www.hel.fi/yritystenhelsinki/fi/matkailuelinkeino/verkostoyhteistyo/

Lisätietoja:

Matkailupäällikkö Nina Vesterinen, nina.vesterinen@hel.fi, +358 40 6354508
Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, anni.vepsalainen@messukeskus.com, 0400 400 074

Read more