Skip to content
Medialle Uutishuone PulPaper 2021 siirtyy kahdella viikolla
Uutinen

PulPaper 2021 siirtyy kahdella viikolla

Metsäteollisuuden johtava kansainvälinen tapahtuma PulPaper järjestetään seuraavan kerran Messukeskuksessa Helsingissä 27.-29.4.2021. Tapahtuman ajankohtaa on siirretty kahdella viikolla aiemmin ilmoitetusta, jotta vältetään päällekkäisyys Saksassa järjestettävän suuren teollisuustapahtuman kanssa. Messukeskuksessa samaan aikaan PulPaperin kanssa on myös kemian- ja bioalan huipputapahtuma ChemBio Finland ja kemianalan huippuseminaari Helsinki Chemicals Forum. Samanaikaiset tapahtumat tuovat synergiaetuja niin alan kävijöille kuin yrityksillekin.

PulPaper 2018 keräsi yli 9 200 kävijää 50 maasta ympäri maailmaa. Tapahtumakokonaisuus käsitti metsäteollisuuden osa-alueet laajasti myös pakkaus-, energia- ja kemianteollisuus huomioiden.  PulPaperiin 2021 kuuluu ajankohtainen, korkeatasoinen konferenssiohjelma, joka toteutetaan yhdessä alan merkittävimpien toimijoiden kanssa. Lisäksi tapahtumassa on näyttely, maksuttomia tietoiskuja sekä iltaohjelmaa.

  • Haluamme kunnioittaa näytteilleasettajien toivomusta olla järjestämättä tapahtumaa samaan aikaan teollisuuden isojen messujen kanssa. Hannover Messen päivämäärät vahvistuivat vastikään, ja siksi päätimme siirtää omaa tapahtumaamme parilla viikolla, kertoo PulPaperista ja ChemBio Finlandista vastaava myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström

PulPaper on globaali kohtaamispaikka, jossa alan ammattilaiset ympäri maailman tutustuvat innovaatioihin, oppivat uutta ja verkostoituvat keskenään. Tuleva PulPaper 2021 tuo yhteen laajemmin yrityksiä ja asiantuntijoita prosessiteollisuuden eri osa-alueilta tekemällä yhteistyötä kemian- ja bioteollisuuden kanssa.

  • Viime vuonna kokeiltu yhteistyö yli toimialarajojen sai hyvän vastaanoton. Seuraavalla kerralla haluamme tehdä yhteistyötä kemian alan toimijoiden kanssa, kertoo Puunjalostusinsinöörien toimitusjohtaja Antti Lindqvist.
  • Vuoden 2021 tapahtuman laajempi kokonaisuus näyttää kovinkin osuvalta. Sulzerin näkökulmasta tapahtumalla tulee olemaan aiempaa laajempi ja vahvempi peitto, sillä asiakkaamme ovat paitsi puuraaka-ainepohjaisissa prosesseissa, myös kemianteollisuudessa ja biopolttoaineissa, joissa Sulzer Pumput ja Sulzer Chemtech ovat vahvoja toimijoita, arvioi paperi-, sellu- ja kartonkiliiketoiminnan kehitysjohtaja Reijo Vesala

Metsäteollisuuden johtava, kansainvälinen tapahtuma PulPaper järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 27.–29.4.2021 yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa. Pohjoismaiden johtava kemian- ja bioalan tapahtuma ChemBio Finland ja kemikaaliturvallisuuden kansainvälinen asiantuntijafoorumi Helsinki Chemicals Forum pidetään 27.–28.4.2021.

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

www.pulpaper.fi  #pulpaper2021

Lisätietoja: Riikka Luomanpää, tiedottaja, Messukeskus, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

Kuvia vapaasti median käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/PulPaper/Kuvat+PulPaper+18/ 

Read more