Peura — ahdingosta ammattilaiseksi

Peura - 3e40 ·

Peura — ahdingosta ammattilaiseksi

Peuran tarina ei ehkä ole se tyypillisin tie vaatealan yrittäjäksi. Tarja Peura kyllä haaveili pikkutyttönä muotisuunnittelijan urasta, mutta elämä päätti toisin. Epäonnisten tapahtumien jälkeen, kahden laman käyneenä sekä tyhjän päälle jääneenä Tarja päätti ottaa riskin. Hän otti elämän omiin käsiinsä. Tarja otti pankkilainan ja lähti Espanjaan hankkimaan erän naisten vaatteita, jotka möisi Suomessa. Espanjassa vietetyn ajan ansiosta Tarja puhui kieltä, joten kaupanteko sujui mallikkaasti, muuten ehkä oikukkaassa ympäristössä. Hänellä ei ollut tietoakaan, missä alkaisi myymään kauniita tuotteitaan. Hän oli kuitenkin päättänyt, että liikepaikka tulisi olla Espoon Tapiolassa. Tavarat olivat varastoituna kaksi kuukautta kuljetusfirmassa, kunnes sopiva liikepaikka löytyi Tapiolasta. Vaatteet olivat Suomessa menestys ja kysyntä kasvoi koko ajan. Riski kannatti ja tänä päivänä Tarja Peura nimeä kantava yritys toimii maahantuontiliikkeenä ja noutotukkuna kymmenille jälleenmyyjille ympäri Suomea. Peuran lippulaivamyymälä sijaitsee uniikilla paikalla Kauppakeskus Ainoan edustalla suojellussa Aallon suunnittelemassa rakennuksessa. Se on, mitäpä muutakaan, kuin jokaisen tytön unelma vaateliikkeestä. Kaunis sisutus tarjoaa ansaitun ympäristön upeille asuille. Toista Peura-myymälää pyörittää Tarjan miniä Kauppakeskus Ruoholahdessa.

Tarja Peuralle on vuosien myötä kehittynyt pettämätön näkemys millaisia Peura-asut ovat. Niissä yhdistyy naisellisuus, kauneus, helppous ja usein joku pieni twisti, mikä erottaa tuotteet massasta. Mallistossa on mm. neuleita, tunikoita, paitoja ja kestosuosikkeina silkkituotteita. Materiaaleissa Tarja suosii luonnonmateriaaleja: silkkiä, puuvillaa ja pellavaa. Tuotteet ovat usein yhdessä koossa ja malleista löytyy kaiken kokoisille ja ikäisille omat suosikit.

Kauniit asusteet kruunaavat upeat asut. Tämän syksyn must on suuret riipukset. Tähdet, sydämet ja sulat sopivat niin arkipukeutumiseen kuin juhla-asun katseenvangitsijaksi. Sesongin mukaan Espanjan tuliaisina tulee myös vöitä, laukkuja ja kenkiä. Huivien valikoima on valtava, sillä jokainen nainen tarvitsee huivia.

Yritys kasvaa hyvää tahtia ja jälleenmyyjäverkosto laajenee. Tarja Peura Oy on perheyritys, missä työskentelevät hänen kaksi poikaansa ja miniä. Lisäksi se työllistää useita henkilöitä. Onko nyt Tarjan aika ottaa rennommin ja nauttia työn tuloksista? Ehei, uusin käänne on oma Peura-mallisto, jonka tuotteissa komeilee tyylikäs peurafiguuri. Neuleet ja asusteet saapuvat sopivasti joulumarkkinoille. Niiden eteen Tarja on saanut tehdä ison työn, mutta sinnikkyydellään hän vei tämänkin projektin maaliin.

Peuran osasto löytyy I love me -messuilta numerolla 3 e 40. Esillä on tuoreimmat mallit neuleista, koruista, topeista ja asusteista. Tervetuloa!

Tarja Peura Oy
Kauppamiehenkatu 1, 3. krs Heikintori
02100 Espoo
p. 0405856338
www.peuramoda.fi

Peura-liikkeet:
Kauppakeskus Ainoa
Tapionaukio 9
Kauppakeskus Ruoholahti
Itämerenkatu 21 (katutaso)

Attachments