Skip to content
Medialle Uutishuone Musiikkia, vanhemmuusvinkkejä ja maaseudun eläimiä – Lapsimessut kokoaa perheet Messukeskukseen huhtikuussa
Uutinen

Musiikkia, vanhemmuusvinkkejä ja maaseudun eläimiä – Lapsimessut kokoaa perheet Messukeskukseen huhtikuussa

Perheen pienimmille, vanhemmille ja perheen perustamista suunnitteleville on luvassa tietoa, hauskaa tekemistä ja paljon ohjelmaa Lapsimessuilla 12.–14.4. Helsingin Messukeskuksessa. Mukana kokonaisuudessa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös maaseudun eläimiä ja kädentaitoja esittelevä ELMA. Lapsimessujen ensimmäiset ohjelmanumerot ovat vahvistuneet, ja ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan maaliskuun alussa.

Lapsimessujen Vekarat-lavalla on tiedossa muun muassa teatteria ja musiikkia. Lasten suursuosikit Mimmit julkaisevat uuden levynsä levynjulkaisukonsertissa, jossa yhdistyvät musiikki ja oppiminen. Interaktiivisen esityksen aikana opitaan uusia asioita muun muassa matematiikasta, luonnosta, avaruudesta ja elämän synnystä. Teatteri Hevosenkenkä viihdyttää puolestaan komediallisella Pippuridino-esityksellä, joka kertoo kokkien Ylermin ja Yvetten keittiön arjesta, kun Ruotsin hovi tilaa prinsessalle syntymäpäiväkakun.

Vekarat-lavalla nähdään messujen aikana myös muun muassa jättisaippuakuplaesitys, Funky Monkey Club -showmuskari ja useita tuttuja satuhahmoja.

Lapsimessujen Neuvola-lava tarjoilee tietoa vanhemmille ja perheen perustamista suunnitteleville. Psykologi Leea Mattilan pohtii puheenvuorossaan, miten luoda hyvä suhde lapsen kanssa, ja pureutuu muun muassa vuorovaikutuksen tärkeyteen, vanhempi-lapsisuhteen rooliin lapsen kehitykselle sekä leikkien ja riitojen merkitykseen. Ruuhkavuosiopas-kirjan kirjoittajat Laura Hannola ja Linda Rautanen antavat puolestaan vinkkejä hyvän arjen ja työelämän yhteensovittamiseen.

Messuviikonloppuna voi tutustua myös maaseudun eläimiin ja kädentaitoihin, kun ELMA-alue rantautuu Lapsimessujen yhteyteen. Mukana on muun muassa lampaita, sikoja, alpakoita, lehmiä ja hevosia.

Lapsimessujen ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan 4.3.2019 nettisivuilla www.lapsimessut.fi.

Lapsimessut Messukeskuksessa Helsingissä 12.–14.4. Samaan aikaan myös maaseudun eläimiä ja kädentaitoja esittelevä ELMA, kouluikäisille suunnattu Hupicon, shoppailijoiden OutletExpo sekä lemmikkitapahtuma Eläinystäväni (la-su) kanssa. Eläinystäväni on avoinna lauantaista sunnuntaihin 13.–14.4. Kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin pääsee yhdellä sisäänpääsylipulla. Messut ovat avoinna pe–la klo 9–18 ja su klo 9–17. www.lapsimessut.fi | #lapsimessut2019

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

Lisätietoja:

  • Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, etunimi.sukunimi@messukeskus.com
  • Kuvia edellisistä tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com.
  • Akkreditoidu messuille ennakkoon Messukeskuksen uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone tai tapahtuman aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa.

Read more