Messukeskus täyttää 100 vuotta: Liukumäki halliin, taidetta Messuaukiolle, aurinkovoimala katolle

Messuja on järjestetty Suomessa jo sata vuotta. Alan suurin yritys Suomessa, Suomen Messut Osuuskunta perustettiin 19.10.1919. Nykyisin Messukeskus Helsingin nimellä tunnettu yritys juhlii satavuotista tarinaansa pitkin vuotta erilaisten tapahtumien ja uudistusten merkeissä.

Juhlavuosi avattiin tammikuussa takaumalla sadan vuoden taakse. Puinen liukumäki nousi yleisön suosikiksi jo ensimmäisillä itsenäisessä Suomessa järjestetyillä messuilla kesällä 1920. Satavuotisen tarinansa kunniaksi Messukeskus toi liukumäen takaisin tiloihinsa, vaihtoehdoksi portaille ja hissille. Suurimpaan halliin johtava liukumäki on käytössä lähes kaikissa Messukeskuksen tapahtumissa juhlavuoden aikana.

ennen ja nyt

Ennen ja nyt. Vasemmalla kuva ensimmäisiltä messuilta, oikealla Messukeskuksen nykyisen toimitusjohtaja Anni Vepsäläisen tyylinäyte juhlavuoden kunniaksi avatussa liukumäessä.

Messukeskus on uudistanut myös graafisen ilmeensä ja tuonut 100-vuotistunnuksen osaksi uudistunutta liikemerkkiään. Uuden ilmeen on suunnitellut Messukeskuksen graafikko Noora Westerlund. Osana uutta liikemerkkiä nähdään juhlavuoden tunnus: Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä.

Messukeskus 100 ltunnus

Moni menestystarina on alkanut messuilta

Messukeskuksen juhlavuoden kampanja, Unohtumaton alku unelmille, näkyy helmi-maaliskuussa mediassa ja muun muassa Pasilan kaupunkikuvassa. Kampanjassa Messukeskuksen asiakkaat ja vaikuttajat eri aloilta kertovat, mikä merkitys tapahtumilla ja kohtaamisilla on ollut heidän elämälleen ja uralleen. Omilla tarinoillaan ovat mukana mm. Hakolan Oy:n luova johtaja Annaleena Hämäläinen, valtameripurjehtija Ari Huusela, yrittäjä Hans-Peter Siefen ja tubettaja Mike Bäck. Kampanjasivusto löytyy osoitteesta http://100.messukeskus.com.

Täysin saneerattu Messukeskus-hotelli Holiday Inn Helsinki – Expo ja uutuusravintola Platta avataan suuressa asiakasjuhlassa 5.3. ja samana iltana järjestetään myös valtakunnallinen tapahtuma-alan Mesoaja Gaala, jossa palkitaan edellisvuoden messu- ja tapahtumaonnistujat.

Messukeskus on palkittu energiaviisaana tapahtumatalona, kierrättää 99 prosenttia jätteistään ja rakentaa hiilineutraalia kaupunkia Helsingin Ilmastokumppanina. Kesällä otetaan jälleen uusi vastuullisuusaskel, kun Messukeskus ja Helen rakentavat Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan hallien katolle.

Messukeskuksen satavuotinen tarina näkyy vuoden aikana myös messutapahtumien ohjelmassa. Syksyllä tuodaan juhlavuoden päätteeksi taidetta Messuaukiolle.

Ensimmäiset messut 1920 olivat valtava kansanjuhla

Suomen Messut Osuuskunta perustettiin 19.10.1919, heti Suomen itsenäistyttyä, edistämään suomalaista elinkeinoelämää tuloksellisten kohtaamisten avulla. Ensimmäiset messut järjestettiin startup-hengessä kesällä 1920 Johanneksen kirkon kentällä. Messuista kasvoi valtava kansanjuhla ja aikansa suurin mediatapahtuma. Messuvieraita tuli paikalle ympäri Suomea yli 120 000, melkein saman verran kuin koko Helsingissä oli tuohon aikaan asukkaita.

Messukeskuksen tie on sen jälkeen kulkenut Töölön kisahallin eli entisen messuhallin kautta Pasilaan, Suomen suurimmaksi tapahtumataloksi. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin 100 yleisö-ja ammattimessua ja 1500 kokousta, kongressia, juhlaa ja yritystapahtumaa.

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain 100 messutapahtumaa sekä 1500 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu1,2 miljoonaa vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019.

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä

Uusi yritystunnus ja kuvia Messukeskuksesta ja sen tapahtumista: https://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja:

Messukeskus, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, maria.mroue @ messukeskus.com | Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 584 7262, tarja.gordienko @ messukeskus.com

Messukeskus.com | messukeskus100.fi |#messukeskus100