Messukeskuksen talousvaikutus Helsingin seudulle 282 miljoonaa euroa

 

Ilmakuva

Messukeskus tuottaa Helsingin seudulle niin elämyksiä kuin euroja. Viime vuonna Messukeskus työllisti ja toi tuloa pääkaupunkiseudulle 282 miljoonalla eurolla.

– Tapahtumamme ovat todellinen piristysruiske koko pääkaupunkiseudun talouteen. Olemme iloisia siitä, että Messukeskuksen erittäin merkittävä talousvaikutus on nyt ensimmäistä kertaa laskettu kattavasti ja tilastollisesti luotettavalla tavalla, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Haaga-Helian tekemä selvitys huomioi sekä näytteilleasettajien että kävijöiden Helsingin seudulle tuomat tulot ja tapahtumien työllisyysvaikutuksen.

Messukeskuksen työllisyysvaikutus Helsingin seudulle oli 3957 henkilötyövuotta, josta välitön työllisyysvaikutus oli 2486 henkilötyövuotta. Myynnin lisäys pääkaupunkiseudun hotelleille ja ravintoloille oli 88 miljoonaa euroa.

Näytteilleasettajan budjetti messuille osallistuttaessa on selvityksen mukaan keskimäärin 8482 euroa, josta valtaosan haukkaavat osaston suunnittelu-, rakentamis- ja vuokrakulut. Kävijä kuluttaa vierailunsa aikana keskimäärin 104 euroa, ammattitapahtumaan saapuva kävijä hieman yleisömessujen kävijää enemmän. Summa koostuu ravintola- ja kahvilapalveluista sekä matkustus- ja majoituskuluista.

Erityisen tuottoisia Helsingin seudulle ovat Messukeskuksessa järjestettävät kansainväliset kongressit. Jokainen kongressiosallistuja tuo pääkaupunkiseudun pottiin keskimäärin 1800 euroa.

Haaga-Helian laskelma perustuu Messukeskuksessa vuonna 2018 järjestettyihin tapahtumiin. Messukeskuksessa vieraili vuonna 2018 1,2 miljoonaa kävijää. Omia messuja ja vierastapahtumia järjestettiin kaikkiaan 96, ja niihin osallistui 9000 yritystä. Kokouksia Messukeskuksessa järjestettiin 1440.

Laskelma huomioi messujen välittömästi ja välillisesti aikaansaaman liikevaihdon, tulovirtojen jakautumisen eri toimialoille, välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset sekä verotulovaikutukset. Pohjana käytetään tietoja messuvieraiden ja näytteilleasettajien määristä, rahankäytöstä, messumatkan kestosta ja lähtöalueesta.

– Globaali trendi on, että tapahtumien ja henkilökohtaisten kohtaamisten merkitys markkinoinnissa kasvaa. Tätä tukee myös äskettäinen Kantar TNS:n mediamainonnan määrää mittaava tutkimus. Siinä yritysten messumarkkinointiin käyttämien eurojen määrä kasvoi Suomessa viime vuonna peräti 12 % edellisvuodesta, sanoo Vepsäläinen.

Messukeskuksen vilkasta tapahtumavirtaa värittää tänä vuonna satavuotisjuhla. Omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta perustettiin pian Suomen itsenäistyttyä edistämään suomalaista elinkeinoelämää messujen avulla.

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019.

Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | www.messukeskus.com

Infograafi Haaga-Helian tutkimuksesta: MessukeskusHelsinki_Talousvaikutus2018

Lisätietoja:

Messukeskus Helsinki, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com. Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, puh. 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com.

Haaga-Helia, yliopettaja Teemu Moilanen, puh. 040 510 7317, teemu.moilanen@haaga-helia.fi

Kuvapankki: https://messukeskus.mediabank.fi/fi