Mesoaja-gaala palkitsi messu- ja tapahtuma-alan osaajat

Mesoaja-gaala palkitsi messu- ja tapahtuma-alan osaajat

Ensimmäinen valtakunnallinen Mesoaja-gaala palkitsi messu- ja tapahtuma-alan onnistujat torstaina 25.1.2018 Messukeskuksessa. Kilpailusarjoja oli 11, ja niissä ehdolla yli 120 osaajaa ja onnistunutta toteutusta.

Mesoaja-gaala nosti esiin tapahtumien vahvuustekijät ja messumedian vaikuttavuuden. Palkinnonsaajat olivat tehneet rohkeita päätöksiä messuosallistumiseensa liittyen, ottaneet tapahtumissa käyttöön uusia ratkaisuja ja vaikuttaneet positiivisesti tapahtuma-alan kehittymiseen.

Kategoriat ja voittajat:

  • Vuoden Messuhelmi: Natcos Nordic. Voittajalla oli messuosallistumiselle selkeät tavoitteet ja messuosallistuminen oli kokonaisvaltaisesti osa markkinointiviestintää myös ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen. Toteutus osoitti kohderyhmän syvällistä tuntemista, ja messuosallistumisella tehtiin tulosta.
  • Vuoden ohjelma: Suomen kukkakauppiasliitto ry, Helsingin piiri ry. Voittaja onnistui todella kustannustehokkaalla ja innovatiivisella toteutuksella osallistamaan ja innostamaan yleisöä ja tavoitteidensa mukaan lisäämään kiinnostusta alaan.
  • Vuoden markkinoija: Anno. Voittaja yhdisti tapahtuman saumattomasti markkinointiviestintäänsä pitkän aikaa. Odotuksia rakennettiin taitavasti ja sosiaalista mediaa hyödynnettiin tuloksellisesti.
  • Vuoden tapahtuma: SLUSH. Voittaja on uudistuva maailmanluokan tapahtuma, josta otetaan globaalisti mallia. Huomioarvo on ylivoimainen ja tapahtuma yhteiskunnallisesti vaikuttava.
  • Vuoden messuteko: Immersal Oy. Jonkun on oltava ensimmäinen. Voittaja on onnistunut luomaan uutta koko alalle ja saavuttanut sillä kansainvälistä huomiota.
  • Vuoden juhla: Viini Wine Awards 2017. Voittajajuhla oli loppuunmyyty. Voittaja hyödynsi juhlan tunnettuuden kasvattamiseen ja markkinointiin tehokkaasti.
  • Vuoden messut: Konepaja-messut, Tampereen Messut. Ensimmäisellä kerralla nappiin! Voittaja ylitti kävijätavoitteensa kirkkaasti ja toteutti tapahtuman kohderyhmä edellä.
  • Vuoden kokous: Suomi100 Forum. Voittaja hyödynsi uudenlaista työskentelymallia luodessaan innovatiivista kokoustapahtumaa.
  • Vuoden messuosasto: Kemikalioliike Olet Kaunis Oy. Voittajan osasto ylitti kaikki tavoitteet ja toimi ennätysruuhkasta huolimatta. Voittaja onnistui luomaan massiivisen yleisönsuosion maltillisella budjetilla.
  • Vuoden messutiimi: SKS Group Oy. Voittaja hyödynsi messutiimissään monipuolisesti yrityksensä osaamista, motivoi ihmiset tavoitteiden kautta ja rakensi messutiimin ammattimaisesti.
  • Vuoden sykähdyttäjä: Kimmo Hurri, KTM Nordic Oy. Voittaja on ollut pitkään mukana kehittämässä tapahtumaa, joka on ainutkertaisen merkittävä koko alalle. Pitkäjänteinen sitoutuminen on auttanut rakentamaan tapahtuman, joka kasvaa ja uudistuu ja on tuloksellinen kaupanteon alusta.

Voittajat valitsi markkinoinnin, viestinnän ja tapahtuma-alan ammattilaisista koostunut raati. Mukana olivat Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila, hallitusammattilainen Anne Korkiakoski, Kauppalehti Option esimies Jenny Jännäri, Mainostoimisto Halon perustaja Aapo Hollanti, radiokanava Business FM:n Pekka Hurme, Factor Nova Oy:n toimitusjohtaja Mikko Noronen, konsultti Lauri Sipilä BrandWorxx Oy:stä, kouluttaja ja puhuja Helena Wallo Faustuksesta, Tampereen Messut Oy:n toimitusjohtaja Hannu Vähätalo sekä Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Mesoaja-gaala jälleen ensi vuonna

Mesoaja-gaala yhdistää koko tapahtuma-alaa, ja se järjestetään jälleen vuoden kuluttua Messukeskuksessa Helsingissä.

– Tapahtumamarkkinointi on globaalisti kasvussa oleva ala yhdessä digitaalisuuden kanssa. Valtakunnallinen gaala nostaa esiin messumedian ja tapahtuma-alan vaikuttavuuden, vahvuuden ja kansainvälisestikin positiivisen kehityksen, sanoo viestintä- ja markkinointijohtaja Maria Mroue Messukeskuksesta.

Tämänkertaisen tapahtuman kumppaneita olivat radiokanava BusinessFM, Mainostoimisto Halo, Drama Moving Pictures, PALS, Novelle ja tapahtumajärjestäjä Factor Nova Oy. Tapahtuman toteutusta tuki Suomen Messusäätiö.

Lisätietoja: Markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, www.messukeskus.com | www.mesoaja.fi

#mesoaja #messukeskus #messusäätiö