Matkamessujen Lomamatkaennuste: Kaupunkilomalle!

Lähes puolet suomalaisista suunnittelee matkustavansa ulkomaille kaupunkilomalle vuoden 2018 aikana. Kotimaan kaupunkilomaa suunnittelee 35 % suomalaisista. Kotimaan kaupunkilomien suosio on kasvanut tasaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana, selviää Matkamessujen Lomamatkaennusteesta. Lomamatkaennuste julkistettiin Matkamessujen aattona. Matka 2018 avautuu yleisölle perjantaina 19.1.2018.

 

Suomalaisten lomasuunnitelmia mittaavan Lomamatkaennusteen mukaan suomalaiset ovat innokkaita matkailijoita myös vuonna 2018.

Puolet suomalaisista aikoo lomailla kotimaassa tänä vuonna. Kotimaan lomaa suunnittelevista lähes puolet aikoo matkailla sukulaisten tai tuttavien luokse. Automatkoja suunnittelee tekevänsä 42 % vastaajista, mikä on 7 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaupunkiloma kotimaassa houkuttelee kolmannesta vastaajista.

Lomamatkaennusteen mukaan joka toinen suomalaisista aikoo matkustaa ulkomaille vuoden 2018 aikana. Viidennes suunnittelee matkustavansa Pohjoismaihin ja Baltiaan, lähes puolet muualle Eurooppaan. Kiinnostus Pohjoismaita ja Baltiaa kohtaan on hiukan vähentynyt edellisestä vuodesta. Pohjois-Amerikkaan suunnittelee matkustavansa 5 % vastaajista, samoin Etelä-Aasiaan.

 

Kaupunki- ja rantalomat kasvattavat suosiotaan

Lähes puolet ulkomaille matkustavista suunnittelee toteuttavansa kaupunkiloman. Kaupunkiloman suosio on kasvanut merkittävästi edellisestä vuodesta (36 % -> 49 %). Myös rantalomia suunnitellaan tälle vuodelle viime vuotta reilusti enemmän (22 % -> 31 %).

– Matkasuunnitelmien toteutumista puoltaa se, että kolme neljästä (74 %) arvioi käyttävänsä rahaa matkailuun enemmän tai saman verran kuin edellisenä vuonna. Erityisesti 25–34-vuotiaat ja Suur-Helsingin alueella asuvat aikovat käyttää rahaa matkailuun muita ryhmiä aiempaa enemmän, kertoo Kantar TNS:n tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen.

 

Matkatoimistot ja matkailupalveluiden tuottajat apuna

Lomamatkan varaamisessa suomalaiset luottavat matkapalveluyritysten ja matkatoimistojen palveluihin. 59 % varaa matkansa lento-, laiva-, juna- ja bussiyhtiöiden sivujen kautta ja lähes 40 % käyttää matkatoimistojen sivuja varaamiseen. Majoitus varataan suoraan hotellien sivujen kautta tai hotellien vertailusivujen kautta. Neljännes vastaajista ilmoittaa varaavansa myös majoituksen matkatoimistojen kautta. Matkatoimistojen palveluiden käyttö on jonkin verran kasvanut kahden viime vuoden aikana.

Chat-palveluiden tai jakamistalouden palveluiden käyttäminen matkojen tai majoituksen varaamisen ei ole vielä kovin suuressa suosiossa. Joka kymmenes ilmoittaa käyttäneensä jakamistalouden palveluita majoituksen varaamiseen, liikematkailijat enemmän kuin vapaa-ajan matkailijat.

 

Lisätietoja ja tutkimustulokset:

Matkamessut, tiedottaja Johanna Suni p. 040 5154216, johanna.suni@messukeskus.com
Kantar TNS, tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen p. 050 560 3186, anne.lahtinen@kantar.com

Matkamessujen Lomamatkaennuste 2018. Toteuttaja Kantar TNS. Tutkimuksen kohderyhmä Suomen 18 v.+ väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimukseen vastasi 1050 henkilöä joulukuussa 2017.

 

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 17.–21.1.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 17.1. Matkamessujen ensimmäinen päivä 18.1. on ammattilaispäivä. Messut on auki yleisölle 19.–21.1.2018. Samaan aikaan Matkamessujen kanssa Helsingin Caravan-messut | www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | @matkatravelfair | #matka2018 |