Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Matkailuajoneuvoalalla hyvä syke
Uutinen

Matkailuajoneuvoalalla hyvä syke

Matkailuajoneuvolla liikkuminen ja lomailu on kasvussa. Ajoneuvomatkailun etuja ovat erityisesti liikkumisen ja olemisen vapaus, soveltuvuus kaikenlaisiin elämäntilanteisiin sekä ympäristölle vähäisempi kuormitus lento- ja risteilymatkustamiseen verrattuna. Lisäksi nykyaikainen suunnittelu mahdollistaa ympärivuotisen ja mukavan liikkumisen. Helsingin Caravan-messuilla kerrotaan ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista ja esitellään lähes 200 erilaisiin tarkoituksiin soveltuvaa ajoneuvoa. Caravan-messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 17.– 19.1. Messukeskuksessa Helsingissä.

Viimeisten viiden vuoden aikana matkailuajoneuvoala on saanut kirjata positiivisia myyntilukuja. Kahden viimeisen vuoden aikana myös matkailuvaunujen myynti on saatu positiiviselle uralle. ”Erilaisilla elämysmatkatarinoilla ja matkailuajoneuvoilla eri medioissa on varmasti ollut oma vaikutuksensa hyvään myyntikehitykseemme”, toteaa Matkailuajoneuvotuojat ry:n puheenjohtaja Bo Karlsson.

Matkailun vapautta ympäri vuoden

Matkailuajoneuvolla liikkuminen ja lomailu on kasvussa. Lento- tai risteilymatkustamiseen verrattuna matkailuajoneuvolla liikkuminen on vähemmän ympäristöä rasittavaa. ”Jos ajat, niin näet myös maisemia”, kertoo harrastuksesta Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki.

Harrastuksen ehdottomasti paras etu on liikkumisen ja olemisen vapaus. Voit itse päättää milloin ja missä harrastat, kenen kanssa ja kuinka kauan. Joukkoomme mahtuu hyvin aktiivisia ja sosiaalisia ihmisiä, mutta myös omissa oloissaan viihtyviä ihmisiä. Kaikille on tilaa. Toinen merkittävä etu on ympärivuotisen harrastamisen mahdollisuus. Lähes kaikilla matkailuajoneuvoilla voi liikkua ja asua ympäri vuoden.

Mahdollistaa monitahoisen harrastamisen

Nykyaikaiset matkailuautot ja -vaunut on suunniteltu ja rakennettu ympärivuotiseen käyttöön. Lämpö ja hyvä varustelu takaa kodikkaat olosuhteet. Matkailuajoneuvoa käytetäänkin hyvin erilaisiin tarpeisiin: matkailuun, harrastuksiin tai mökkinä leirintäalueen kausipaikalla tai omalla tontilla. Talvella matkailuajoneuvoilla majoitutaan paljon laskettelukeskuksissa. Helposti liikuteltava matkailuajoneuvo toimii tukikohtana myös tanssi- ja teatterimatkoilla, pilkki-, hiihto-, suunnistus- ja luontoretkillä, messuilla ja työmatkoilla.

Vuonna 2019 Liikkuvakoti.fi -sivulla tehdyn kyselyn mukaan matkailuajoneuvoilla liikutaan vuodessa reilut 8000 km ja yöpymisvuorokausia kertyy peräti 56. Uusien harrastajien määrä on kasvanut, jonka myötä myös SF-Caravan ry:n jäsenmäärä on lähtenyt kasvuun.

Sopii kaikille

Suurin harrastajajoukko löytyy lapsiperheistä ja pariskunnista. Perheille ajoneuvomatkailu antaa hienon mahdollisuuden liikkua lasten kanssa helposti: omat tutut tavarat, vuoteet, keittiö ja pesutilat ovat aina mukana ja voit pysähtyä silloin, kun siihen on tarve. Ilman lapsia liikkuville pariskunnilla harrastus mahdollistaa monenlaisen näkemisen ja kokemisen omien halujen mukaan tai leppoisan oleskelun tutulla ja turvallisella leirintäalueella. Liikkuminen ei ole tämän harrastuksen itseisarvo. Harrastaa voi yhtä hyvin olemalla vakipaikalla leirintäalueella, jonne voi aina palata, kun siihen on mahdollisuus.

Karavaanimatkailua tai matkailuajoneuvon soveltuvuutta omiin harrastuksiin kannattaa kokeilla vuokrakalustolla tai hankkimalla käytetty matkailuajoneuvo. Käytettyjen kysyntä kiihtyy kevättä kohti mentäessä, joten matkailuajoneuvokaupoille kannattaa suunnata talvella.

Matkamessujen yhteydessä järjestettävät Caravan Messut 2020 antaa hyvän mahdollisuuden tutustua matkailuajoneuvoihin ja niihin liittyviin tarvikkeisiin. Molemmille messuille pääsee samalla lipulla. Messupäivät ovat 17.-19.1.2020.

Yhteenveto vuoden 2019 myynnistä

Vuosi 2019 oli edellisvuotta parempi: sekä matkailuauto että -vaunumyynti kasvoivat. Toimialan ensirekisteröinnit kasvoivat 14 % vuodesta 2018. Matkailuautoja myytiin yli 14 % edellisvuotta enemmän ja matkailuvaunuja 15 % enemmän.

Tehdasvalmisteisia matkailuautoja ensirekisteröitiin koko vuonna yhteensä 1449 kpl, jossa oli kasvua 173 kpl (13 %) edelliseen vuoteen verrattuna.

Viiden eniten myydyn matkailuauton myyntimäärä oli 56 % matkailuautojen kokonaismyynnistä.

Tehdasvalmisteisten retkeilyautojen osuus ensirekisteröidyistä tehdasvalmisteisista matkailuautoista oli 30 %.

Matkailuvaunujen myynti jatkui positiivisena. Vuonna 2019 myytiin 102 matkailuvaunua enemmän kuin vuonna 2018, kasvua peräti 14 %. Kokonaismyyntimäärä oli 783 kpl.

Toimialan kasvun uskotaan jatkuvan positiivisen myös alkaneena vuonna 2020.

Käytettyjä matkailuajoneuvoja tuotiin Suomeen vuonna 2019 yhteensä 1002 kpl.

Pohjoismaista vertailua

Ruotsissa ja Norjassa matkailuajoneuvojen myynti kääntyi laskuun. Molemmissa maissa myynnin lasku oli matkailuautojen osalta voimakkaampaa kuin vaunujen.

Leirintämatkailu ja -tulo kasvussa

Syyskuussa 2019 julkaistun Suomen Leirintämatkailun rahavirrat ja tulo- ja työllisyysvaikutukset 2019-tutkimuksen mukaan matkailuajoneuvo on suosituin majoittumismuoto leirintämatkailijoiden keskuudessa. Tutkimuksen mukaan matkailijat käyttävät paikkakunnalla keskimäärin 104 euroa henkilöä kohden vuorokaudessa. Rahan käyttö on lisääntynyt 8 % edellisestä tutkimuksesta vuodelta 2017. Matkailuajoneuvoilla liikkuvat ovat Suomen kunnille merkittävä matkailutulon lähde.

Matkailuajoneuvoalan hyväksi

Matkailuajoneuvotuojat ry on matkailuauto ja–vaunualalla toimivien yritysten perustama yhdistys, joka toimii jäsentensä edunvalvojana, kouluttajana ja hyvinvoinnin lisääjänä. Yhdistyksen jäseninä ovat toimialan useimmat tehtaiden edustajayhtiöt, ajoneuvojen maahantuoja- ja huoltoliikkeet, tarviketukut ja -liikkeet sekä vuokraamot.

MAT jäsenyrityksen tunnistaa liikkeen ikkunassa olevat tarrasta. Jäsenliikkeitä yhdistyksessä on 32 ympäri Suomen. Liikkuvakoti.fi -palvelusta löytyy kaikki jäsenkauppiaat, huoltopisteet, vuokraamot, uutisia sekä hyötytietoa matkailuajoneuvoista ja harrastuksesta.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Antti Siljamäki, 050 3658352, antti.siljamaki@liikkuvakoti.fi

tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Messukeskus järjestää Helsingin Caravan-messut yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat MAT ry:n kanssa samanaikaisesti Pohjois-Euroopan suurimman matkailualan tapahtuman, Matkamessujen, kanssa. Vuonna 2019 tapahtumakokonaisuudessa vieraili yli 61 000 kävijää.  Matkamessut avautuu jo  16.1. matkailualan ammattilaisille.
www.caravanmessut.fi #caravan2020

Lue lisää