Julkaistu 12.9.2018
Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun voitto Antti Keskiselle ja Juho Pasilalle
Vuoden 2018 Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä oli suunnitella toimistotilan työpisteen valaisin. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5 000 euron LUMINORD 2018 -palkinnon saajaksi valittiin Antti Keskisen ja Juho Pasilan työ ”Hocus Focus”. Palkinnot jaetaan muotoilun, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun Habitare Pro -ammattilaistapahtumassa Messukeskuksessa 12.9.2018.
Toimistotilojen työpisteiden valaistukseen kaivataan uusia ratkaisuja. Valaistus on osa työergonomiaa. Se vaikuttaa työntekijän vireystilaan ja viihtyvyyteen, ja siten myös työn tuottavuuteen. Hyvä työpistevalaistus ottaa huomioon työntekijän yksilölliset tarpeet ja on muunneltavissa näiden tarpeiden muuttuessa.
Antti Keskisen ja Juho Pasilan Hocus Focus on puinen oled-paneeliin perustuva valaisin, joka tuo lämpöä ja kodinomaisuutta muuttuviin työympäristöihin. Valaisimen akselit ja saranat mahdollistavat valon ohjaamisen työn luokse. Valaisin sopii monenlaisiin tiloihin. Työpisteen vaihtuessa sen voi taittaa kokoon ja ottaa mukaan. Tuotteen innovatiivisuus ilmenee uuden valaisintekniikan ja ohjausjärjestelmän liittämisenä tuttuun materiaaliin. Valaisimen yksityiskohdat ovat huoliteltuja ja suunnitteluratkaisut teollisesti valmistettavia.
Tuomariston mielestä ehdotus oli paras kilpailuun jätetyistä perinteisistä työpistevalaisimista. Puumateriaalia pidettiin kauniina, kodikkaana, pehmeänä ja sympaattisena. Ehdotus on muotokieleltään onnistunut ja sopivan minimalistinen. Valaisimen nivelratkaisu säätömahdollisuuksineen on hyvä. Kaupallisissa valaisimissa vähän käytetyn oled-valonlähteen käyttö on perusteltua, koska valaisinrungon koko on pieni. Jatkokehitystyössä kannattanee pohtia myös perinteisemmän valonlähteen käyttöä valaisimen valotehon parantamiseksi.
Juho Pasila ja Antti Keskinen ovat tunteneet toisensa viidentoista vuoden ajan, Lahden Muotoiluinstituutin opinnoista lähtien. Muotoilija ja kalustepuuseppä Juho Pasila työskentelee kalustepuuseppänä ja rakennesuunnittelijana Fair Factory Oy:ssä. Lisäksi hänellä on oma yritys, Pasila Design, jonka kautta hän tekee tuotesuunnittelua eri valmistajille. Muotoilija ja arkkitehti Antti Keskinen työskentelee arkkitehtinä erilaisissa alue-, asunto- ja rakennussuunnitteluhankkeissa sekä muotoilijana ja arkkitehtina oman toiminimensä kautta.
Enemmän huomiota valaistustekniikkaan
Luminord – Nordic Luminaire Design Competition -valaisinsuunnittelukilpailu järjestettiin nyt yhdeksännen kerran. Kilpailun tavoitteena on löytää uusia, korkeatasoisia valaisinratkaisuja ja näin kehittää alan teollisuudelle uusia valaisininnovaatioita ja -tuotteita.
Tänä vuonna tuomaristo sai arvioitavakseen 15 ehdotusta, jotka olivat pääsääntöisesti hyvin viimeisteltyjä ja edustavia. Kilpailutehtävän tarkoituksena oli pölyttää perinteisten toimistotilojen käsitettä, mutta täysin uutta tapaa työpisteiden valaisemiseen ei edelleenkään löytynyt. Koska työpisteen voi määrittää eri tavoin, myös ehdotusten tekijät olivat tulkinneet nykyaikaisen toimistoympäristön ja työpisteen vaatimukset omista lähtökohdistaan.
Tälläkin kertaa useimmat ehdotusten tekijät olivat paneutuneet enemmän muotoiluun kuin valaisimen teknisiin ominaisuuksiin. Valaisimen suunnittelussa tarvitaan kuitenkin sekä taiteellista että teknistä osaamista. Muotoilualan oppilaitoksissa kannattaisi huomioida valaistusalalla tapahtuva jatkuva tekninen kehitys ja kannustaa opiskelijoita perehtymään aiheeseen.
Kilpailun järjestäjät ovat Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry yhteistyössä Teollisuustaiteen liitto Ornamo ry:n kanssa.
Palkintolautakuntaan kuuluivat tuomariston puheenjohtajana toiminut avainasiakaspäällikkö, sisustusarkkitehti Helena Aalto (KT Interior Oy / Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry, SIO ry), valaistussuunnittelija Anne Ylinen (Rejlers Finland Oy / Sähkösuunnittelijat NSS ry), asiantuntija Veli-Pekka Vitikka (Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry), tuotehallintajohtaja Marko Martikainen (Ensto Lighting Oy / Suomen Valoteknillinen Seura ry), valaisinsuunnittelija Irina Pått (Lumidesign Oy / Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry), hankintapäällikkö Samuli Rasinmäki (SLO Oy / Sähköteknisen Kaupan Liitto ry) ja viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov (Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry).
STEK-palkinto akustoivalle työvalaisimelle
Kilpailun yhteydessä jaettiin myös Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen STEK ry:n lahjoittaman STEK-nimikkopalkinto, arvoltaan 5 000 euroa. STEK-palkinnon voitti Juri Karisen ehdotus ”Tyyni”. Juri Karisen mobilemaisen, akustoivan Tyyni-kattovalaisimen valomoduulia voidaan nostaa tai laskea vaijerin varassa. Se ei vie pöytätilaa ja valon määrä on säädettävissä työpistekohtaisesti. Valaisimen kiinteän heijastuspinnan kautta saadaan suora, voimakkaampi työskentelyvalo ja laipion kautta heijastettuna himmeämpi yleisvalo. Valaisimen suuri heijastuspinta on puristettu kierrätetystä PET-huovasta.
Muotoilija Juri Karinen toimii huonekalumuotoilijana Iskun julkikalustepuolella sekä laajemmin muotoilun kentällä oman yrityksensä Nomal Design Oy:n kautta.
Hocus Focus. Antti Keskinen ja Juho Pasila.
Kilpailun palkintojenjako on muotoilun, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun Habitare Pro -ammattilaistapahtumassa Messukeskuksessa 12.9.2018 klo 12.30-13.00. Kilpailussa palkitut työt ovat esillä Habitare Pro -tapahtumassa 12. – 14.9. osastolla 4e50.
Lisätietoja LUMINORD-kilpailusta:
– Kilpailuasiamies:
Virpi Kumpulainen, NSS ry, +358 40 585 6127, virpi.kumpulainen@nssoy.fi, www.nssoy.fi/luminord
– Tuomariston puheenjohtaja:
Helena Aalto, KT Interior Oy, +358 500 924 104, helena.aalto@ktinterior.fi
– LUMINORD-palkinto:
Antti Keskinen, +358 40 775 9506, antti.keskinen@gmail.com
Juho Pasila, +358 40 574 5203, juho.pasila@gmail.com
– STEK-palkinto:
Juri Karinen, +358 50 3622 620, info@jurikarinen.com
Lisätietoja Habitare Pro -tapahtumasta:
– Tiedottaja Johanna Suni, Messukeskus Helsinki, +358 40 515 4216, johanna.suni@messukeskus.com
Suomen Messusäätiö rahoittaa joka vuosi sadoilla tuhansilla euroilla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat LUMINORD-palkinnon lisäksi muun muassa Habitare-suunnittelukilpailun palkinto ja Kaj Franck -muotoilupalkinto.