Julkaistu 29.1.2020
Ääni tulee mukaan kuvaan valo- ja videokuvauksen tapahtumassa
Erilaiset soundit pääsevät tänä keväänä aivan uudella tavalla kuuluviin Kuva & Ääni -messuilla, jonka sisältö laajenee äänitykseen sekä äänenkäsittelyyn- ja jakeluun. Kävijämäärältään pohjoismaiden suurimassa kuluttajille ja alan ammattilaisille suunnatussa valo- ja videokuvauksen tapahtumassa on esillä vaikuttava kattaus erilaista ohjelmaa, näyttelyitä ja uutuustuotteita. Tapahtuma järjestetään 28.2. – 1.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa.
Kuva & Ääni -tapahtuma on audiovisuaalinen tapahtumakokonaisuus, jossa ääni nostetaan kulisseista omalle lavalleen. Ääni Stagella keskitytään ääneen sekä äänenkäsittelyyn ja -jakamiseen, ja luvassa on asiaa muun muassa äänentoiston perusteista, äänen tallentamisesta haastattelutilanteissa, musiikin ja äänen lisäämisestä videoihin sekä erilaisista laitteista ja niiden valinnasta. Lisäksi uuden ajan Feat.fi -kanavan edustajajoukko nousee lavalle kertomaan urbaanista mediasta. Videokuvaajille on äänen synkronoimisen lisäksi tarjolla tietoa muun muassa videotuotteiden uusista suuntaviivoista sekä somevideoiden tekemisestä.
Tekniikkaa ja ilmaisua
Valo- ja videokuvaus on paitsi väline- ja tekniikkalaji myös ilmaisemisen ja esittämisen muoto, mikä näkyy valokuvaajille suunnatussa ohjelmassa.
Krister Löfrothin puheenvuoro zoomaa kuvaukselle otollisen tunnelman luomiseen sekä tunteen välittämiseen valokuvauksessa. Kim Öhmanin road tripit innostavat tien päälle näkemään maailmaa kuvaajan silmin. Öhman kertoo matkalle valmistautumisesta, kuvauspaikkojen löytämisestä ja mukana kulkevasta kalustosta. Meeri Koutaniemen tarinat kuvausmatkoista puolestaan vievät kuulijat unohdettujen suomalaisten pariin, hiljaisten korallien keskelle sekä Zimbabwen maaseudulle.
Luontoa päästään tarkastelemaan monesta kuvakulmasta. Lavoilla puhutaan luontokuvista osana lähiluontojen tarinoita ja ympäristönsuojelua sekä tekniikasta ja kalustosta luontokuvauksessa. Lisäksi luvassa on asiaa muun muassa urheilu- ja katukuvauksesta, värienhallinnasta ja kuvankäsittelystä.
Osastoilla tapahtuu
Lavaohjelman lisäksi kävijät pääsevät osastoilla osallistumaan työpajoihin ja muuhun ohjelmaan. Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat opastavat kävijöitä kuvaamisessa. Osastolle rakennetussa studiossa kuvauksen malleina toimivat Sons of Abraham -moottoripyöräkerhon jäsenet pyörineen.
Nuorten Valokuvaajien osastolla jaetaan tietoa, kokemuksia ja opastusta aloitteleville valokuvauksen ammattilaisille. Luvassa on muun muassa neuvoja ensimmäiselle valokuvauskeikalle sekä puhetta alan yrittäjyydestä ja oman tyylin löytämisestä.
Lisäksi osastoilta löytyvät muun muassa matalan kynnyksen valokuvaajayhdistys Valokuvaajan kaatopaikka sekä Kameraseuran Kameraklinikka.
Näyttelyissä tarjolla kuvia voimasta ja voimaa kuvista
Valokuvat voivat esittää voimaa, synnyttää voimakkaita kokemuksia ja voimaannuttaa. Kuva & Ääni -messujen näyttelyissä tuodaan tänä vuonna voima katsojan lähelle. Esillä on Suomen Luonnon ja Kuva & Ääni -messujen kuvakilpailun parhaat otokset luonnon voimasta, Shining Strength -kuvasarja syöpään sairastuneista naisista ja heidän arvistaan (Mitja Kortepuro) sekä Krister Löfrothin näyttely Kun hymy ei riitä. Finnfoto Galleria esittelee Vuoden luontokuvat, Vuoden muotokuvat ja Vuosikymmenen kuvatimantit.
Ohjelma täydentyy helmikuun aikana.
Pohjoismaiden suurin valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma Kuva & Ääni järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 28.2.–1.3.2020. Samaan aikaan myös GoExpo sekä GoExpo Horse. Kävijät pääsevät tapahtumiin samalla lipulla. Kuva & Ääni on avoinna pe 28.2. klo 9−17 (GoExpo klo 12−20), la 29.2. klo 10-19, su 1.3. klo 10-17.
Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
www.kuvamessut.com www.facebook.com/kuvamessut
#kuvajaääni
Kuvia aiemmista tapahtumista vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/kuvat/
Median akkreditoituminen http://messukeskus.com/uutishuone/akkreditointi/ tai messujen aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa.