Julkaistu 9.9.2022
Kuinka eläkeläisestä tuli huonekaluyrittäjä
Kun Niilo Kalsi jäi eläkkeelle hänestä tuli yrittäjä. Tai ei aivan heti vaan eräitten sattumusten seurauksena. Hänen elämässään oli tuolloin kaksi tyhjää kohtaa. Ensinnäkin jotain piti päästä tekemään, uppoutuminen kiikkustuoliin ei houkutellut. Toinen aukko syntyi siitä, että Niilolla ei ollut venettä. Hän oli äskettäin myynyt vanhan veneensä ja etsi uutta vanhaa kunnostettavaksi. Hänellä oli ollut elämässään useita puuveneitä , jotka kaikki hän oli korjannut käyttökuntoon. Sattuma ohjasi hänet Kuopion postin jonossa venemestari Esko Mattsonin juttusille. Kun Niilo kyseli olisiko Eskolla tiedossa jotain korjauskelpoista puista purjevenenttä niin Esko ehdotti , että tule tekemään vene hänen ohjaamalleen kaksivuotiselle puuveneveistäjän kurssille Ingmanin opistoon Kuopion naapurikuntaan Siilinjärvelle. Niiloa ei tarvinnut kahdesti houkutella, joten kahden vuoden kuluttua Niilosta tuli puuveneveiston artesaani. Mieli veti veistää veneitä enemmänkin ja sitä varten hän rakensi verstaan idylliseen Kolikkoinmäen kylään, joka oli vanhan sahateollisuustaajaman, Iisveden sivukylä Suonenjoella. Kolikkoinmäkeä kutsutaan myös Savon Pispalaksi, koska sekin on mäensyrjään 1900- luvun alkuvuosina rakennettu työläisten asumus. Pispala nimitys on kylläkin savolaista huumoria, Pispalan pojat nauraisivat pikkuiselle Kolikkoinmäelle. Mutta idyllinen Kolikkoinmäki toki on siinä Piimän sahan kyljessä. Piimäksi saha ristittiin kun pula-aikana lähiseudun maanviljelijöiden omistaman sahan palkat maksettiin elintarvikkeina.
Pian Niilolle selveni, ettei suurille puisille purjevenelle ollut Savossa kysyntää ja itse asiassa veneveistäjän taidotkaan eivät olleet ihan parasta A-luokkaa. Jotain piti puusta kuitenkin tehdä, kun oli verstaskin rakennettu. Eräässä vaiheessa työn alla oli jakkaroitten tekeminen lastenlapsille. Niilolla oli jo Afrikan työvuosina sisäistetty halu hyödyntää materiaalia mahdollisimman tarkkaan ja käyttää yksinkertaisia työvaiheita. Lisäksi hän oli ihastunut suomalaiseen kauniisen koivuvaneriin. Aikansa uurastettuuan syntyi hämmästyttävä jakkaramalli. Se toteutti kaikki toiveet. Vanerista yksinkertaisilla leikkauksilla saatiin palasia, joista voitiin koota jakkara ilman mitään lisäaineita tai tarvikkeita. Raaka-aineena käytetty vanerikin tuli hyödynnettyä yli 90 %. Olihan sitä yritettävä patentoida ja sitä varten oli saatavissa avustusta ns, innovaatioseteli, mutta sitä saadakseen oli perustettava yritys. Syntyi firma jolla oli vanha nimi eli Iisveden veistämö Oy. Myöhemmin nimi muuttui muotoon Opilion Oy joka sai nimensä siinä vaiheessa jo kehitetyistä jakkaroista, jotka muistuttivat Opiliones heimon lukkihämähäkkiä. Siinäkin oli sattuma pelissä, että tuote sai nykyisen muotonsa. Niilo oli ymmärtänyt, että huolimatta teknisistä erinomaisuudesta, tuotteen muotoilu ei ollut paras mahdollinen. Niinpä eräänä päivinä hän sai puhelun pieksämäkeläiseltä muotoilija-puuseppä Heidi Harmaselta, joka etsi työtehtäviä. Sopimus syntyi ja Heidi loi nykyisten myyntituotteiden muodon ja Niilon roolina oli tuotteen tekninen toteutus.
Kun yritystoiminta ei tuottanut tulosta niin Niilosta motivoivinta oli uuden tiedon opiskelu. Kun postilaatikkoon ilmestyi puuverstaille suunnattu tiedote, jossa kerrottiin mahdollisuudesta opiskella puuteollisuuden ammattitutkintoa tai sen osia oppisopimuskoulutuksena Savon ammattiopistossa eli entisessä amiskassa Niilo päätti hyödyntää tarjouksen ja valitsi tietokoneavusteisen suunnittelun (CAD) ja automaattijyrsimen käytön (CAM) opiskelun ja lisäksi vielä digitaalisen markkinointiviestinnän. Ne kaikki tuntuivat kiinnostavilta ja ajankohtaisilta. Näyttötyönä keväällä 2022 oli kuinkas muuten uusi tuotemalli. Kun tekniset perustaidot oli hankittu ja tuotteiden teollinen tuottaminen alihankkijoilla oli osoittautunut kannattamattomaksi, niin syntyi ajatus oman CNC laitteen hankkimisesta. Ja kun markkinoille oli juuri tullut pienille verstaille käypäisiä pieniä koneita, niin hankintapäätös syntyi kun siihen oli saatavissa investointavustusta. Opiskelusta huolimatta uuden koneen käyttöönotto askarrutti , mutta taas sattuma osui paikalle. Kuopiossa opiskelijavaihdossa ollut italialainen muotoilun opiskelija Firenzestä oli Suomessa ollessaan ihastunut Opilionin tuotekonseptiin ja haki harjoittelupaikkaa yhtiössä. Hänellä on erinomaiset taidot CAD suunnittelussa ja palava halu ottaa haltuun myös CNC käyttö, joten hänen apunsa on enemmän kuin tarpeen.
Opilion yhtiö ei ole toistaiseksi ollut taloudellinen menestys, ensivaiheet ovat olleet tasaista tappiota. Mutta Niilon mielestä opiskelu on ollut niin riemukasta, että se kompensoi taloudellisen panostuksen. Mutta Opilionin taival ei ole vielä loppuunkuljettu. Tuotteet ovat saaneet erinomaiset arviot sekä Japanissa että Saksassa, jotka ovat suunnittellut vientimaat. Nyt odotellaan uutta sattumaa ja mieluiten innostuneen business enkelin muodossa.
Opilion tuotteet ovat nähtävissä yhtiön osastolla 7 m140 sekä Habitare Pro Lounge tiloissa.
Lisätietoja: niilo@opilion.fi, 0405897877 ja www.opilion.fi
lue myös 31.8. tiedote: Kuinka veneveistämöstä tuli huonekaluverstas