Skip to content
Medialle Uutishuone Kirjamessuilla yli 17 000 vierailua ensimmäisen päivän aikana
Uutinen

Kirjamessuilla yli 17 000 vierailua ensimmäisen päivän aikana

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma 22. – 25.10. keräsi ensimmäisenä päivänä torstaina yli 17 000 yksittäistä kävijää. Määrä koostuu ohjelmaa seuranneista ja yrityssivuilla vierailleista. Kirjamessut jatkuu sunnuntaihin asti ja on avoinna vielä kaksi viikkoa tapahtuman jälkeenkin verkossa.

”Ensimmäinen päivä osoitti, että Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma on tarpeellinen ja kiinnostaa kirjallisuuden ystäviä. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että järjestämme tapahtuman ja kirjamessut tuo vuoden 2020 kirjallisuusohjelman kotisohville”, kertoo tapahtumasta vastaava Tanja Pasila Messukeskuksesta. ”Moni esiintyjä on ihmetellyt massiivista lavatoteutusta ja kiitellyt hyvää tunnelmaa. Olemme itsekin tyytyväisiä lavoihin ja niitä hyödynnetään muissa tapahtumissa sekä asiakastilaisuuksissa myös jatkossa.”

Jo ensimmäisenä päivänä oli kirjamessuilla vilkasta. Tapahtuman avautuessa oli teknisiä ongelmia tapahtumaan kirjautumisessa. Asia ratkaistiin kuitenkin nopeasti siten, että ohjelmaa oli mahdollista seurata ilman kirjautumista suoraan verkkosivulta. Kirjautumissivun vika korjaantui päivän aikana.

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman aikainen kävijämäärä kerrotaan maanantaina 26.10., mutta todellinen kävijämäärä selviää vasta 8.11.  jälkeen, sillä kokoaikalipulla ohjelmatallenteita voi seurata ja yrityksen sivut tarjouksineen ovat nähtävissä siihen asti. Torstain tallenteet ovat jo nähtävissä.

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma tarjoaa ohjelmaa vielä perjantaina ja lauantaina 23. – 24.10. klo 10-20 ja sunnuntaina 25.10. klo 10-18. Tapahtumassa on 200 ohjelmaa ja 400 esiintyjää kolmella lavalla. www.helsinginkirjamessut.fi/ohjelma

Suomen suurin kirjallisuustapahtuma, merkittävä kulttuurifoorumi

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma järjestetään 22. - 25.10.2020. Tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman ohjelmakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Kallion ilmaisutaidon lukio KirjaKallion kautta,  Nuoren Voiman Liitto, Suomen Kirjailijaliitto, Svenska Litteratur Sällskapet, Tieteellisten seurain valtuuskunta kumppaneineen ja Suomen Kirjailijaliitto.
www.helsinginkirjamessut.fi

Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman liput ovat myynnissä verkkokaupassa shop.messukeskus.com

Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on vuosittain järjestetty Viini & Ruoka -messut. Tänä vuonna Viini & Ruoka tarjoaa 12. – 31.10. verkkotapahtuman:  www.viiniruoka.fi

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
tapahtumasta vastaava Tanja Pasila, 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Ronja Salmi, puh.040 750 1019, ronja@ryovari.fi

www.helsinginkirjamessut.fi
#kirjamessut
@kirjamessutHKI

Kuvia median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com

Linkki ohjelmalehteen: https://issuu.com/messukeskus/docs/kirja20verkossa_messulehti_issuu

Read more