Skip to content
Medialle Uutishuone Kauppa käy taas messuilla – loppusyksyn aikana yrityksille tarjolla noin 20 messutapahtumaa myynnin ja markkinoinnin vauhdittamiseen
Uutinen

Kauppa käy taas messuilla – loppusyksyn aikana yrityksille tarjolla noin 20 messutapahtumaa myynnin ja markkinoinnin vauhdittamiseen

Kuluvana viikonloppuna myyntiä vauhditetaan kirja-alalla. Messukeskuksessa Helsingissä ovat käynnissä kirjamessut.

Yritykset ovat syksyn mittaan palanneet hyödyntämään messuja myynti- ja markkinointikanavana. Elektroniikan vähittäismyyjä Powerin myynti Lahden Raksa-messuilla ylitti yrityksen kaikki odotukset. Matkailukonserni Elämys Group lataa näkyvyys- ja myyntiodotuksia tammikuun Matkamessuille.

Kuluttaja- ja ammattimessut ovat pitkän koronatauon jälkeen pyörähtäneet käyntiin isoissa messukeskuksissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa sekä muissa tapahtumatiloissa eri puolilla maata. Alkusyksyn tilaisuuksista etenkin Turun Kirjamessut ja Lahdessa järjestetyt Raksa-messut saivat yritykset hyvin liikkeelle näytteilleasettajina.

­”Korona-aika katkaisi hyvän kehityksen, mutta ensi vuoteen pääsemme jälleen suuntaamaan kasvuodotuksin. Sekä kävijöillä että näytteilleasettajilla on patoutuneita tarpeita, jotka voidaan nyt täyttää turvallisesti”, Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Marja Pekkanen arvioi.

Messuilla lanseerataan uutuudet, tehdään kauppaa ja solmitaan merkittäviä sopimuksia. Uusia asiakaskontakteja syntyy merkittäviä määriä, sillä kuluttajamessut houkuttelevat muutamassa päivässä tuhansia, parhaimmillaan kymmeniätuhansia kävijöitä.

Tärkeä myynti- ja markkinointikanava

Elektroniikan vähittäismyyjä Power on osallistunut tänä syksynä neljille eri rakennus- ja sisustusmessuille. Power pitää messuja tärkeänä markkinointi- ja myyntikanavana, kun asiakkaat pääsevät tutustumaan tuotteisiin fyysisesti, keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa ja tekemään hankintoja.

”Lahden Raksa-messuilla myynti ylitti kaikki odotuksemme. Messuilla näkyi selkeästi korona-aikana lisääntynyt rakentaminen ja remontoiminen ja sitä kautta kasvanut kysyntä”, Powerin tuotepäällikkö Eero Virtanen kertoo.

Vuoden alussa järjestettävät Matkamessut kokoaa matkailualan yritykset ja matkustamisesta kiinnostuneet ihmiset yhteen. Pandemian aikana konserniaan uudistanut Elämys Group aikoo lanseerata laajentuneen tarjontansa tammikuun Matkamessuilla.

”Koemme, että Matkamessut on paras paikka lanseerata koko uusi kokonaisuus isolle yleisölle, koska paikan päällä käy paljon kuluttajia ja tapahtuma saa mediassa näkyvyyttä. Samalla tapaamme kohdemaiden edustajia ja sovimme tulevaisuuden tuotannoista. Odotamme laajaa näkyvyyttä, myyntiä ja verkostoitumista”, Elämys Groupin toimitusjohtaja Pasi Latva kertoo.

Merkittävät paikalliset talousvaikutukset

Messuilla on merkittävä paikallinen taloudellinen jalanjälki. Tutkimusten mukaan normaalina messuvuonna messut tuovat järjestämispaikkakunnilleen vuosittain liki puolen miljardin tulovirran. Tapahtumien työllisyysvaikutus on yli 6 000 henkilötyövuotta.

Loppuvuonna luvassa on noin 20 messutapahtumaa. Kirjamessujen lisäksi eri puolilla maata järjestetään hyvinvointiin, kauneuteen ja liikuntaan liittyviä tapahtumia sekä esimerkiksi käsitöihin liittyviä messuja. Messuja pidetään messukeskuksissa ja muissa tapahtumatiloissa 8 paikkakunnalla: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kalajoella ja Kokkolassa.

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Oyj, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry, Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. Messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat Suomessa vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen yli puolen miljardin euron tulovirran (Taloustutkimus 4/2021). Normaalivuosina eri puolilla Suomea järjestetään noin 150 erilaista messutapahtumaa ja niihin osallistuu yli 1,5 miljoonaa kävijää. www.messutsuomessa.fi

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Marja Pekkanen, marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi, puh. 040 545 7766

Read more