Skip to content
Medialle Uutishuone Juhlavuottaan viettävä Habitare tuo muotoilun historian ja nykyhetken esille Messukeskukseen
Uutinen

Juhlavuottaan viettävä Habitare tuo muotoilun historian ja nykyhetken esille Messukeskukseen

Suomen johtava huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare juhlii tänä vuonna 50-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden aikana pääsevät esille muun muassa kävijöiden ikimuistoiset Habitare-kokemukset, sekä alan uudet kilpailut ja vaikuttajat. Habitare järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 9.-13.9.2020.

50-vuotias Habitare on koko historiansa ajan peilannut suomalaista muotoilua ja elämäntapaa. Alkuaikojen koko vapaa-ajan kirjon kattaneista messuista sisältö on tarkentunut ensisijaisesti muotoiluun ja designiin, ja laajentunut yhä kansainvälisemmäksi. Juhlavuonnaan Habitare peilaa monivaiheista historiaansa ja tarkastelee muotoilun tulevaisuutta.

”Vuosikymmenten aikana Habitare on vaikuttanut jo useisiin sukupolviin suomalaisia sisustajia, ja siksi haluammekin tuoda esille kävijöiden ja asiakkaidemme tarinoita Habitaren historiasta. Monille yrityksille Habitare on ollut keskeinen paikka lanseerata vuoden uutuudet, ja Habitaren kävijöille puolestaan tapahtuma on ollut paikka tulla haaveilemaan ja ihastelemaan. Olemme kuulleet, että joku on myös löytänyt tulevan aviopuolisonsa Habitaresta”, iloitsee Habitaren luova johtaja Laura Sarvilinna.

Tarinoiden lisäksi esille pääsee myös tapahtuman värikäs historia suomalaisen muotoilun suunnannäyttäjänä. Habitaren historiaseinältä pääsee tarkastelemaan tapahtuman eri vaiheita ja muun muassa sitä, millainen ensimmäinen Habitare oli vuonna 1970.

Muotoilun ja designin nykyhetki ja tulevaisuus puolestaan pääsevät esille Habitaren monissa eri näyttelyissä ja kilpailuissa. Habitaren suunnittelukilpailu, Protoshop- sekä Talentshop-näyttelyt tuovat esiin muotoilun nousevia tähtiä. Yhdessä Iskun kanssa järjestettävässä Habitare50-kalustemuotoilukilpailussa etsitään uusia innovatiivisia ratkaisuja arkeen. Kilpailuun voi osallistua Habitaren verkkosivuilla 31.1.2020 asti. Kilpailun voittosummat ovat yhteensä 19 000 euroa.

”Tämän vuoden Habitaren teema Taito elää! – Art of Living juhlistaa suomalaista muotoilua, sen historiaa ja vahvasta perinteestä ammentavia tulevaisuudennäkymiä. Tämän kunniaksi haluammekin kutsua kaikki muotoilun ja designin ystävät yhdessä juhlistamaan yhdessä Habitarea syyskuussa. Ohjelmasisällöissä teemme yhteistyötä muun muassa Design District Helsingin kanssa ja tuomme Habitaressa mukana olevia yrityksiä ja heidän tarinoitaan esiin ”, Sarvilinna toteaa.

Habitaren juhlavuoden pääyhteistyökumppanit ovat Asun, Avotakka, Deko ja Glorian Koti.

Lisätietoja:

Habitare: tiedottaja Eva Kiviranta, eva.kiviranta@messukeskus.com, puh. +358 40 775 6609

Habitare

Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 9.–13.9.2020. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Tänä vuonna Habitaren kansainvälinen ystävä on Joseph Grima. Vuonna 2020 50-vuotias Habitare juhlistaa suomalaisen muotoilun ja asumisen historiaa. | www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2020 #habitare50

Read more