Skip to content
Medialle Uutishuone Habitare tuo suomalaista muotoilua kansainvälisille markkinoille
Uutinen

Habitare tuo suomalaista muotoilua kansainvälisille markkinoille

Suomen johtava ja pohjoismaisesti merkittävä muotoilu- ja sisustusalan tapahtuma Habitare panostaa tänä vuonna voimakkaasti kansainvälistymiseen. Vuoden aikana toteutetaan useille markkinoille Habitarea ja suomalaista muotoilua esitteleviä tilaisuuksia medioille ja potentiaalisille uusille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille sekä alan ammattilaiskävijöille. Habitare järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 11.-15.9.2019.

Habitare keskittyy vuonna 2019 syyskuisen tapahtuman toteuttamisen lisäksi entistä voimakkaammin tapahtuman kansainvälistämiseen, kun tärkeimmillä markkinoilla järjestetään tapahtumia niin median edustajille kuin potentiaalisille asiakkaille ja kävijöille.

”Kansainvälistyminen on Habitaren pitkän tähtäimen strategiassa keskeisessä roolissa, ja on hienoa huomata markkinoiden kasvanut kiinnostus tapahtumaa kohtaan. Haluamme Habitaren kanssa tuoda muotoilun ja sisustuksen niin kuluttajien kuin ammattilaistenkin ulottuville korkealaatuisesti ja elämyksellisesti, ja tämä kiinnostaa myös Suomen ulkopuolella. Tavoitteenamme on Habitaren lisäksi kertoa Helsingistä kiinnostavana design-kohteena ja Suomesta houkuttelevana markkinana kansainvälisille muotoilualan yrityksille”, Habitaren luova johtaja Laura Sarvilinna kertoo.

Kevään aikana Habitaren tapahtumat järjestetään muun muassa suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa Tukholmassa, Pietarissa, Milanossa ja Tallinnassa.  Tukholmassa tilaisuus järjestettiin 27.3. suurlähettilään residenssissä.

”Suomi ja suomalainen muotoilu kiinnostavat nyt Ruotsissa aiempaa enemmän. Suomesta kuuluvat positiiviset uutiset, kuten korkeatasoinen kulttuurirakentaminen ja kärkipaikkamme World Happiness Report-tilastossa, ovat saaneet laajalti huomiota. Se lisää maan kiinnostavuutta – ja syystä”, sanoo suurlähettiläs Liisa Talonpoika.

Euroopan kohteiden lisäksi Habitare jatkaa kansainvälistymistään Japanin suuntaan yhdessä Helsinki Marketingin kanssa. Helsinki Marketing luotsaa Japanissa kampanjaa, joka esittelee Helsinkiä hyvän elämän kaupunkina. Kampanjassa yhteistyökumppaneina on muun muassa Habitare, Ateneum, HAM, EMMA, Artek ja Marimekko. Osana kampanjaa järjestetään Tokiossa mediatilaisuudet toukokuussa ja marraskuussa, sekä kutsutaan japanilaista mediaa tutustumaan Helsinkiin hyvinvoinnin ja muotoilun kohteena.

Lisätietoja:

Habitare, tiedottaja Eva Kiviranta, p. 040 775 6609, eva.kiviranta@messukeskus.com

Habitare
Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 11.9.–15.9.2019. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Habitaren Kansainvälinen Ystävä vuonna 2019 on italialaisen ALESSIn johtaja Alberto Alessi. Samaan aikaan Habitaren kanssa: HiFi ja ammattilaisten Habitare Pro | www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2019

Read more