Habitare-suunnittelukilpailun finalistit julkistettu

Habitare 2020 -suunnittelukilpailun kolme finalistia nähdään vuoden 2021 Habitaressa. Suunnittelukilpailun aihe, ”vettä ja leipää”, koettiin haastavana, mutta myös ajankohtaisena ja merkityksellisenä. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa ja sen päätuomarina toimii ruotsalainen Anna von Schewen. Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 15.-19.9.2021.

Habitaren ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun järjestämä Habitare-suunnittelukilpailu on jo vuosien ajan nostanut esiin nuoria muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoita. Vuoden 2020 suunnittelukilpailun finalistit nähdään nyt vuoden 2021 tapahtumassa, sillä vuoden 2020 tapahtuma siirrettiin kuluvalle syksylle pandemiatilanteen vuoksi.

Kilpailun teemana “vettä ja leipää”, päätuomarina Anna von Schewen

Habitare-suunnittelukilpailun vuoden 2020 teema oli ”vettä ja leipää”. Kilpailussa tarkasteltiin, mitkä ovat ne välttämättömät huonekalut ja esineet, joita tarvitaan nauttiaksemme hyvästä ruoasta ja seurasta. Tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa kokonaisuus, joka sisältää päivittäisen leipämme nauttimiseen tarvittavat elementit, pakollisina osina kilpailutöissä olivat penkki, pöytä ja kulho. Kilpailun teema koettiin haastavaksi, mutta toisaalta ajankohtaiseksi ja merkitykselliseksi.

Kilpailun finalistit valittiin jo keväällä 2020. Voittajan valitsee kilpailun päätuomariksi vuonna 2021 kutsuttu ruotsalainen muotoilija ja arkkitehti Anna von Schewen, joka on valmistunut Konstfack-muotoilukorkeakoulusta, Tukholmasta vuonna 1995 ja työskentelee nykyisin omassa yrityksessään. Hän suunnittelee huonekaluja ja esineitä sekä ruotsalaisille että kansainvälisille yrityksille.

Kilpailun palkintona on 5 000 euron stipendi, jonka rahoittaa Suomen Messusäätiö. Finalistityöt ovat nähtävillä vuoden 2021 Habitaressa, joka järjestetään 15.-19.9.2021.

Kilpailussa kolme finalistia

Kilpailun raati valitsi jatkoon tällä kertaa kolme finalistia.

Kaisa Minkkinen – lattiatuokailuryhmä Origo

Origo lattiaruokailuryhmä koostuu pöydästä ja futon-istuintyynyistä. Se luo rennon, intiimin hetken ystävien tai perheen kokoontumiselle ja ruuan – ja hyvien hetkien – jakamiselle. Ympyrän muotoisen pöydän keskipisteenä – origossa – on syvennys, johon sopiva tarjoilukulho on jokaisen pöydässä istuvan ulottuvilla.

NG Wing Yin – Monolith (‘Monoliitti’)

Monolithissa erilaiset veistokselliset muodot yhdistyvät ja muodostavat kokonaisuuden, joka on suunniteltu yhteisiin ruokailuhetkiin ystävien kanssa. Ainutlaatuinen muoto viittaa luonnollisen monoliitin siluettiin. Kokonaisuus pitää sisällään kolme jakkaraa, kolme korkeaa jakkaraa (jotka voivat toimia myös pöytinä) ja kolme erillistä tasoa, joihin voi laittaa kolme erikokoista kulhoa. Käyttäjät voivat vapaasti järjestellä tuotteen osia.

Piia Johanna Jalkanen – Leipää ja sahtia

Inspiroiduin japanilaisista ruokailukalusteista ja halusin pitää kalusteet hyvin yksinkertaisina ja matalina, mutta kuitenkin yrittäen luoda jotakin hyvin tunnistettavaa suomalaista muotoilua. Suunnittelemani kalusteet saa koottua ja purettua, osat lukkiutuvat toisiinsa lovista, pitäen kalusteet kasassa. Pitkässä korkeassa penkissä on perinteinen suomalaisen pirttikalusteen lukitussysteemi alla. Materiaaliksi valitsin kotimaisen männyn. Mänty on hieno materiaali, joka tarvitsee ehkä pienen freesauksen mökkikalusteena pidetystä materiaalista validiksi kalustepuuksi.

Kuvat kilpailijoista ovat ladattavissa Messukeskuksen mediapankista.

Päätuomari Anna von Schewen

Ruotsalainen muotoilija ja arkkitehti Anna von Schewen valmistui Tukholmassa sijaitsevasta Konstfack-muotoilukorkeakoulusta vuonna 1995 ja perusti vuonna 1997 oman yrityksensä, Anna von Schewen Design and Architecturen, jossa suunnittelee huonekaluja ja esineitä sekä ruotsalaisille (Articles, Gärsnäs, String ja Svenskt Tenn) että kansainvälisille brändeille (De Padova, Ditre Italia, Zanotta ja Arflex Japan).

Von Schewen on saanut Bruno Mathsson -palkinnon, Masonic Order Scholarship -stipendin, hankeapurahoja Ruotsin taideapurahakomitealta (Konstnärsnämnden), erikoispalkinnon Svensk Form -taidekäsityö- ja muotoiluyhdistykseltä, EDIDA Award Sweden -palkinnon, Sköna Hem -lehden Årets Möbel -palkinnon, Residence Designer of the Year -palkinnon ja German Design Award -palkinnon. Hänen töitään on esillä pysyvissä kokoelmissa muun muassa Stedelijk-museossa Amsterdamissa, Kunstindustrimuseetissa Oslossa, Röhsska museetissa Göteborgissa, Ruotsin kansallismuseossa (Nationalmuseum) Tukholmassa ja Möbeldesignmuseumissa Tukholmassa.

Habitare

Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 15.–19.9.2021. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Tänä vuonna Habitaren kansainvälinen ystävä on Joseph Grima.  www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2021