Julkaistu 20.8.2018
Lemmikkipesä, valaisevat seinäpaneelit ja sammutuspeitteen sisältävä kännykkäteline – Habitare esittelee startup-yritykset omalla alueellaan
Habitare elää ajassa ja tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä. Sisustusmaailman uusinta uutta löytyy Habitaren startup-alueelta, jossa esiintyy 12 uraansa aloittelevaa yritystä tai uusia, kiehtovia sisustus- ja kalusteideoita esittelevää yritystä. Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.–16.9.2018.
Habitaren startup-alue esittelee 12 kasvuhakuista sisustus- ja lifestyleyritystä Suomesta ja ulkomailta. Yritykset edustavat monipuolisesti koko toimialaa. Mukana on huonekaluja, sisustustuotteita erilaisista materiaaleista, kierrätystuotteita, uuden näkökulman tarjoavia ratkaisuja tuttuihin esineisiin sekä ensimmäistä kertaa myös lemmikkieläimille tarkoitettua designia.
– Haluamme tukea rohkeita yrityksiä huonekalu- ja sisustusalalla tarjoamalla mahdollisuuden esitellä idea, tuote tai koko yrityksen tuotanto isolle yleisölle kansainvälisessä tapahtumassa. Startup-alue rakennetaan nyt toista kertaa Habitareen, ja alue on loppuunmyyty, sanoo Habitaren myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri.
Ensikertalaisena startup-alueelle osallistuvan Leino Designin perustaja ja toimitusjohtaja Mirkka Leino näkee osallistumisen hyvänä ponnahduslautana ja näyteikkunana, jossa on mahdollista näyttää kymmenille tuhansille ihmisille yrityksen tuotteet kerralla.
– Olemme aloittaneet yrityksen pyörittämisen täysipäiväisesti muutama vuosi sitten. Aloittelevalle sisutus- ja designyritykselle on haastavaa löytää oikeat markkinointikanavat tunnettuuden lisäämiseksi, sillä tarjontaa on paljon. On tärkeää kaivaa omasta yrityksestä esiin ”se juttu” ja kilpailutekijä. Jännityksellä odotamme, minkälaista näkyvyyttä ja minkälaisia kontakteja saamme luotua Habitaressa, Mirkka Leino sanoo.
Yrityksen tulevaisuuden kasvutavoitteet liittyvät myymälään ja tuotevalikoiman laajentamiseen.
– Meillä on viikon vanha kivijalkamyymälä Salossa ja paljon ideoita uusista tuotteista. Olemme saaneet asiakkailtamme myös tuoteideoita ja on mahtavaa, että voimme osallistaa asiakkaita tuotekehitysprosessissa, Leino jatkaa.
Habitaren startupit 2018:
Addo
Suomalainen Addo esittelee koivusta valmistetun jakkaran. Pinottavasta jakkarasta syntyy penkki yhdistämällä monta jakkaraa.
addo.fi
Finishfire
Modernit, selkeälinjaiset sisustustuotteet toimivat sekä alkusammutusvälineiden säilytyspaikkana että mobiililaitteiden säilytys- ja latauspisteenä, kuvakehyksenä tai kukkaruukkuna.
finishfire.com
3rd HandMade
Suomalainen designstudio valmistaa kierrätysnahasta ja villasta sisustustuotteita, joissa yhdistyvät japanilainen wabi-sabi -estetiikka ja suomalainen käsityöperinne.
unclewesleys.net/3rdhandmade
Husky Bongs
Yritys valmistaa modulaarisia, auton kojelautaa muistuttavia työpöytiä, johon asiakkaan toiveiden mukaan voidaan integroida konsoli ja tietokoneen näyttö.
huskybongs.com
KARU
Industrial-tyyliset, metallista ja kierrätyspuusta valmistetut kalusteet ja sisustusesineet syntyvät suomalaisen suunnittelun ja eurooppalaisen puusepäntyön yhteistyönä.
karuwood.fi
Kolo by Karvala
Suomalainen yritys esittelee lemmikeille suunnitellun tuoteperheen ensimmäistä tuotetta, ääntä vaimentavaa lemmikkipesää, joka tuo ratkaisun esimerkiksi ääniherkkien koirien nukkumispulmiin.
designfromscandinavia.com
Kolo Sauna
Alumiinista valmistettu löylykiulu ja bambukahvainen löylykauha, joka toimii kiulun kantokahvana sekä löylynheittokauhana.
kolosauna.fi
Leino Design
Yritys suunnittelee ja valmistaa suomalaisesta ruostumattomasta teräksestä ja muista materiaaleista piensisustustuotteita ja monikäyttöisiä kalusteita.
leinodesign.fi
LUO
Ohut, bambusta valmistettu häikäisemätön led-valaisin, joka on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Valaisin koostuu elementeistä, jotka on helppo liittää yhteen haluttuun muotoon.
pareled.com/luo
Noa design
Virolainen startup-yritys esittelee puukuidusta valmistettuja, valaisevia seinä- tai kattopaneeleja sekä 3D-koristelaattoja koteihin ja julkitiloihin.
noadesign.eu
Papurino
Yritys suunnittelee ja valmistaa sisustustuotteita, kuten julisteita ja seinäelementtejä ainoastaan valikoiduista luonnonmateriaaleista, kuten suomalaisesta puusta, poronnahasta ja suomenlampaanvillasta.
papurino.com
Woolish
Virolainen Woolish valmistaa moderneja ja leikkisiä neulottuja sisustustuotteita, jotka ovat saaneet inspiraationsa perinteikkäistä neulemalleista.
woolish.ee
Lisätietoja: Habitare, tiedottaja Johanna Suni p. 0405154216, johanna.suni@messukeskus.com
Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.9.–16.9.2018. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua. Habitaren Kansainvälinen Ystävä on Cooper Hewitt -museon kuraattori Cara McCarty. Samaan aikaan Habitaren kanssa: Antiikki ja HiFi sekä ammattilaisten Habitare Pro | www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2018 |