FinnBuildissä tehtiin vilkkaasti kauppaa

Suomen suurin rakennus- ja talotekniikkatapahtuma FinnBuild on ollut kolmen päivän ajan rakennusalan keskus. Tapahtumissa vieraili yhteensä yli 25 000 alan ammattilaista, jotka tutustuivat mukana olleiden yritysten tuotteisiin ja palveluihin, osallistuivat seminaareihin sekä seurasivat ajankohtaisia puheenvuoroja ja tietoiskuja.

FinnBuild-tapahtuma oli tällä kertaa viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty ja kävijöinä olivat liikkeellä alan ammattilaiset.

”Rakennusalan hyvä vire näkyi messuilla selvästi. Mukana olevat yritykset tekivät mukavasti kauppaa ja seuraavaa tapahtumaa on myyty jo vilkkaasti”, kertoo myyntiryhmäpäällikkö Riikka Telin Messukeskuksesta.

FinnBuild Highlights -voitto ePerehdytykselle

Torstaina 11.10. järjestetyssä Rakennuslehti Awards -tilaisuudessa palkittiin muu muassa Vuoden työmaa, Vuoden nuori RILiläinen ja Vuoden nuori rakennusmestari. FinnBuild Highlightsien terävimpään kärkeen ylsi rakennusalaa läpileikkaava, työturvallisuuteen perehdyttävä nettiohjelma ePerehdytys, jonka ovat toteuttaneet Suomen Rakennusmedia Oy ja Rakennusteollisuus RT ry.

SPAN-puusiltakilpailun voitot Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Jyväskylään

SPAN-puusiltakilpailuun osallistui tällä kertaa joukkueita eri ammattikorkeakouluista. Palkintoraati valitsi kilpailun esteettisimmäksi sillaksi Hämeen ammattikorkeakoulun 1-joukkueen rakentaman sillan.  Kantavimman sillan oli rakentanut Jyväskylän ammattikorkeakoulun joukkue, jonka silta kesti koestuksessa 325,1 kg:n kuorman.  Suunnittelutarkkuudessa ei saatu mainittavaa eroa Tampereen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammattikorkeakoulun 1-joukkueen välille. Kummankin joukkueen oma ennakkoarvio sillan kantokyvystä poikkesi noin 9,3 prosenttia.

Seuraava rakentamisen alan tapahtuma Messukeskuksessa on Korjausrakentaminen 29.1.2019. FinnBuild ja Finnbuild Infra taas järjestetään seuraavan kerran kahden vuoden päästä 7.-9.10.2020.

Lisätietoja: tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com

Kuvia messuista: http://mediabank.messukeskus.com

www.finnbuild.fi