Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Esimakua Habitaresta: Kansainvälinen Wild at Heart -näyttely avautuu Helsingissä
Uutinen

Esimakua Habitaresta: Kansainvälinen Wild at Heart -näyttely avautuu Helsingissä

Suomen johtava huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään loppuvuodesta, mutta suomalaisen nykymuotoilun ja -taiteen huippuja nähdään Helsingissä jo elo–syyskuussa. Parhaillaan ympäri maailmaa kiertävä, Tero Kuitusen kuratoima Wild at Heart -näyttely luotsaa yhdentoista suunnittelijan voimin rohkean vision kotimaisen designin uudesta suunnasta. Näyttely toimii myös kurkistuksena marraskuussa järjestettävään Habitareen.

Wild at Heart on Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien tuottama kansainvälinen yhteistyöhanke, joka nähtiin ensimmäistä kertaa osana Vienna Design Weekin ohjelmaa. Sittemmin designin ja taiteen katselmus on matkannut Budapestista Tukholmaan. Wild at Heart avautuu 29. elokuuta 2020 Helsingin Kämp Garden -galleriassa ja jatkuu 9. syyskuuta 2020 saakka.

Suomalaisen designin kärki esillä näyttelyssä

Muotoilija Tero Kuitusen kuratoiman näyttelyn tekijät edustavat suomalaisen designin ja taiteen kärkeä. Näyttelyssä on esillä pelkistetty materiaalilähtöinen tekeminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, sekä villi leikkisyys: uusia materiaaleja muotoilijat työstävät ennakkoluulottomasti. Mukana ovat Antrei Hartikainen, Sofia Okkonen, Klaus Haapaniemi, Tero Kuitunen, Milla Vaahtera, Tuuli-Tytti Koivula, Mifuko, Eero Aarnio, Teemu Salonen sekä COMPANY Aamu Song ja Johan Olin.

"Wienissä, Budapestissa ja Tukholmassa Wild at Heart sai innostuneen vastaanoton muotoilun ammattilaisten ja suomalaisen designin ja taiteen ystävien parissa. Minulle parhaat kohtaamiset kiertueella olivat niitä, joissa ihmiset olivat yllättyneitä siitä, että Suomesta tulee näin värikästä ja rohkeaa muotoilua. Paras kommentti, jonka sain, oli se, että näyttely teki katsojan iloiseksi. Jos näyttelystä lähdetään iloisempana ulos kun sinne tullaan, on tavoitteeni saavutettu”, kertoo näyttelykuraattori Tero Kuitunen.

Ensimmäistä kertaa Suomessa

Habitare on vahvasti mukana kaikissa Wild at Heart -näyttelyn kohdekaupungeissa Wienissä, Budapestissa, Tukholmassa ja Tokiossa. Helsingissä Wild at Heart toimii marraskuussa järjestettävän huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitaren satelliittiohjelmana.

"On todella hienoa, että meidän aloitteestamme käynnistynyt ja Tero Kuitusen kuratoima näyttelyprojekti Wild at Heart toimii Helsingissä muotoilun, sisustuksen ja nykytaiteen ystäville suunnattuna näyteikkunana Habitareen. Kierrettyään ensin maailmalla Wienin ja Budapestin kautta Tukholmaan, tämä tuntuu kotiinpaluulta!", Suomen Saksan-instituutin johtaja Laura Hirvi iloitsee.

Kansainvälinen designnäyttely jatkaa Helsingistä Tokioon lokakuussa 2020. Mahdollisista muista Japanin näyttelykohteista tiedotetaan myöhemmin syksyllä.

”Habitare on seurannut läheltä Wild at Heart -näyttelyn kiertuetta ja osallistunut jokaiseen niistä paikan päällä. Näyttely on tuonut uutta näkökulmaa suomalaiseen muotoiluun ja tukenut hienosti suomalaisia lahjakkaita tekijöitä. Ryhmänäyttelyt ovat usein tehokas keino saada suomalaisia suunnittelijoita ja taiteilijoita esille kansainväliselle yleisölle, medialle ja vaikuttajille. Siksi onkin hyvin tärkeää, että vastaavia tyyliltään omintakeisia ja pitkäkestoisia konsepteja tehdään myös jatkossa. Helsingin Wild at Heart -näyttely juhlistaa upeasti Habitaren 50-vuotista taivalta. Näyttelyn sisällöissä on useita linkkejä Habitareen, ja monet näyttelyn suunnittelijat ovat tehneet Habitaren kanssa yhteistyötä vuosien saatossa”, Habitaren luova johtaja Laura Sarvilinna kertoo.

Marraskuun lopulla järjestettävässä Habitaressa Wild at Heart -näyttelyn teemat näkyvät myös tapahtuman ohjelmassa, kun Tero Kuitunen, Laura Hirvi ja Alice Stori Liechtenstein keskustelevat Sami Sykön haastattelussa näyttelyn taustoista ja vastaanotossa eri kaupungeissa keskiviikkona 25.11. Kuumista designtrendeistä lauantaina 28.11. Mirva Saukkolan haastattelussa keskustelevat Tero Kuitunen, Milla Vaahtera ja Jussi Laine.

Suomalaisina yhteistyökumppaneina kansainvälisen näyttelykiertueen taustalla tai Helsingissä elo-syyskuussa 2020 järjestettävässä näyttelyssä ovat Habitare, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit Saksassa, Unkarissa, Japanissa ja Ruotsissa, Helsinki Design Week, Kämp Garden, Lapuan Kankurit ja Bolon.

Tervetuloa tutustumaan Wild at Heartiin henkilökohtaisesti Kämp Garden -galleriassa. Varaa aika yksityiskierrokselle: marion.holtkamp@finstitut.de, puh. +49 30 40 363 18 95.

Wild at Heart on avoinna yleisölle päivittäin 29.8.–9.9.2020
ma–pe klo 11–19, la klo 10–17 ja su klo 12–16. Ilmainen sisäänpääsy.
Osoite: Garden, Kämp Galleria, Pohjoisesplanadi 33, 2. krs, 00100 Helsinki.

Lisätietoja:

- Habitare: tiedottaja Eva Kiviranta, eva.kiviranta@messukeskus.com, puh. 040-775 6609

- Suomen Saksan-instituutti: tiedottaja Marion Holtkamp, marion.holtkamp@finstitut.de,
puh. +49-30-40 363 18 95

 Habitare

Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 25.–29.11.2020. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamisesta sekä kodin ja tilojen toiminnallisuudesta ja visuaalisuudesta. Habitare tuo esiin uuden suunnittelijapolven ajatuksia ja töitä sekä herättää keskustelua.

 www.habitare.fi | @HabitareFair | www.facebook.com/habitare | #habitare2020

Suomen Saksan-instituutti

Wild at Heart -näyttely syntyi Suomen Saksan-instituutin aloitteesta Wienin designviikolle vuonna 2019. Instituutin tehtävänä on edistää pitkäaikaista yhteistyötä ja dialogia Suomen ja saksankielisen Euroopan välillä. Instituutti neuvoo ja verkottaa kulttuurin, tieteen ja talouden alan toimijoita sekä tarjoaa yhteistyökumppaneidensa kanssa monipuolista ohjelmaa kulttuurista ja yhteiskunnasta kiinnostuneille. 

www.finnland-institut.de | @finnlandinst | www.facebook.com/FinnlandInstitut | #wildathearthelsinki

Lue lisää