Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Autokorjaamo 2020 -messut juhlii uudistuneena
Uutinen

Autokorjaamo 2020 -messut juhlii uudistuneena

Autokorjaamo 2020 -messujen järjestämisestä 27.–28.11.2020 Messukeskuksessa Helsingissä on tehty sopimus Suomen Autoteknillisen Liiton (SATL) ja Messukeskuksen kesken. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisistä SATL:n  Autokorjaamo-messuista. Autokorjaamoalan ammattitapahtuma uudistaa nyt ohjelmasisältöään ja vaihtaa uudelle vaihteelle. Alalla tapahtuu paljon ja se näkyy myös tulevassa tapahtumassa. Jo tänä vuonna järjestetään autoalan jälkimarkkinoinnin SATL Automotive Aftersales Summit 20.11.2020 Messukeskuksessa.

Messukeskuksen ja Suomen Autoteknillisen Liiton yhteistyö alkoi jo vuonna 1989, kun Autokorjaamo-messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa. Ennen tätä tapahtuma oli järjestetty ensin kaksi kertaa Espoon Dipolissa, ensimmäinen vuonna 1980, ja kaksi kertaa Helsingin jäähallissa. SATL oli messujärjestäjänä vuoteen 1999 asti ja vuodesta 2001 lähtien Messukeskus on järjestänyt tapahtuman SATL:n toimeksiannosta. Vuonna 2018 Autokorjaamo-messut järjestettiin toista kertaa Auto-tapahtuman kanssa samanaikaisesti. Autokorjaamo 2018 -messuihin osallistui 67 yritystä ja tapahtumassa vieraili 5643 ammattilaista.

”Autokorjaamo-messut on tärkeä alan ammattitapahtuma ja yhteistyö toimeksiantajamme Suomen Autoteknillisen Liiton kanssa on ollut aina erittäin tiivistä”, kertoo liiketoimintajohtaja Mikko Horppu Messukeskuksesta. ”Vuosien varrella olemme kehittäneet tapahtumaa ja Messukeskuksen tiloja niin, että ne  vastaavat alan ammattilaisten ja yritysten odotuksia. Nyt Messukeskus tarjoaa myös tilat tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävälle Aftersales Summitille.”

”Aftersales Summitissa otamme ison askeleen kohti kansainvälisyyttä. Autoalan jälkimarkkinoilla ei ole vastaavanlaista tapahtumaa Euroopassa. SATL järjestää tapahtuman yhteistyössä kansainvälisen autoinsinöörijärjestö FISITA:n kanssa. FISITA yhdistää yli 210 000 autoalan teknistä henkilöä maailmanlaajuisesti. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään Autokorjaamo 2020 -messujen yhteydessä”, paljastaa SATL:n liiketoimintajohtaja Juha Seppälä. ”Tulemme muutenkin ravistamaan ja uudistamaan messujen aikaista ohjelmaa isolla kädellä juhlavuodenkin kunniaksi. Otamme jo nyt aktiivisen roolin ja kehitämme yhdessä toimialan kanssa ohjelmasta ja tapahtumasta entistä kiinnostavamman.”

Autokorjaamo-messut on tärkeä tapahtuma alalla,  jossa parin vuoden sisällä tapahtuu todella paljon. ”Autotekniikka kehittyy nopeaan tahtiin ja kerrottavaa riittää. Pakokaasujen tehokas puhdistus ja uudet vaihtoehtoiset energiamuodot vaikuttavat myös jälkimarkkinoihin vahvasti. Korjaamoja tarvitaan tulevaisuudessa sekä perinteisten polttomoottoriautojen että kaasu-, hybridi- ja sähköautojen huoltoon ja korjaukseen. Erikoistuminen korjaamoilla varmasti lisääntyy, alalla ollaan ajanhermolla ja uutta tietoa tarvitaan. Tietoturvallisuus ja laitteiden päivitettävyys ovat yhä tärkeämpiä ja korostuvat uusissa kuljettajaa tukevissa automaatiojärjestelmissä”, pohtii SATL:n hallituksen puheenjohtaja Kari Kaihonen. ”Autokorjaamo-messut kokoaa koko alan yhteen ja on siksi niin tärkeä tapahtuma alalle.”

Autokorjaamo 2020 -messut järjestetään 27.–28.11.2020 Messukeskuksessa Helsingissä. Messukeskus järjestää tapahtuman Suomen Autoteknillinen Liitto ry SATL:n toimeksiannosta.  www.autokorjaamomessut.fi #autokorjaamo2020

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, Messukeksus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeksus.com
liiketoimintajohtaja Juha Seppälä, Suomen Autoteknillinen Liitto ry, puh. 050 502 2915, juha.seppala@satl.fi

Lue lisää