Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Ammattiopisto Liven Huilipalvelu näytteilleasettajien hyvinvoinnin tueksi syksyn Habitareen ja Helsingin Kirjamessuille
Uutinen

Ammattiopisto Liven Huilipalvelu näytteilleasettajien hyvinvoinnin tueksi syksyn Habitareen ja Helsingin Kirjamessuille

Ammattiopisto Liven opiskelijoita
Ammattiopisto Liven ja Helsingin Messukeskuksen yhteistyö laajenee. Liven opiskelijoiden Huilipalvelu takaa tarpeelliset hengähdys- ja lepotauot näytteilleasettajille syksyn Habitaressa ja Helsingin Kirjamessuilla. Palvelu on kohdistettu erityisesti messujen pienyrityksille.

Huilipalvelun toimintaperiaate on yksinkertainen. Tauotusta tarvitseva näytteilleasettaja soittaa messuilla Huilipalvelun päivystysnumeroon, antaa yhteystietonsa ja osastonumeronsa sekä kertoo toiveensa tauon ajankohdasta ja pituudesta. Apua on saatavilla 15–45 minuutiksi esimerkiksi lounas- ja kahvitaukoja varten. Palvelu on maksuton.

Liven opiskelija saapuu sovittuun aikaan paikalle ja valvoo messuosastoa pitäen huolta tuotteista ja osaston siisteydestä. Liveläiset eivät tauotuksen aikana myy tuotteita tai käsittele rahaa, mutta ostoksista kiinnostuneille kerrotaan varsinaisen henkilökunnan toivomat asiat sekä paluuaikataulu.

- Huilipalvelu on suunnattu erityisesti pienille messuosastoille, joilla saattaa työskennellä kerrallaan ainoastaan yksi henkilö. Kahvi- ja lounastauot ovat jokaiselle tärkeitä ja mahdollistavat näytteilleasettajien hyvinvoinnin ja tuloksellisen työskentelyn koko messupäivän ajan, sanoo asiakaspalvelupäällikkö Jaana Antila Messukeskuksesta.

Ammattiopisto Liven opiskelijat puolestaan saavat palvelun kautta hyödyllistä kokemusta työelämästä.

- Käytännön työkokemus oikeissa asiakaskohteissa on Liven opiskelijoille mitä arvokkainta. Olemme kiitollisia siitä, että Messukeskus rakentaa inhimillistä työelämää yhdessä meidän kanssamme, sanoo Live-säätiön asiakkuuspäällikkö Annika Lipponen.

Huilipalvelu on osa Messukeskuksen ja Ammattiopisto Liven laajempaa yhteistyötä. Liven opiskelijat avustavat myös tapahtumien rakentamisessa, osallistuvat tapahtuma-aikaiseen asiakaspalveluun ja huolehtivat siisteydestä. Liiketalouden opiskelijat harjoittelevat markkinointia aidossa messuympäristössä omalla myyntiosastollaan.

Tulevana syksynä liveläiset hakevat oppia työelämään Habitaressa 7.–11. syyskuuta, Helsingin Kirjamessuilla 27.–30. lokakuuta ja Sairaanhoitajapäivillä 15.–16. syyskuuta, jossa myös hierojaopiskelijoilla on oma palvelupisteensä.

Messukeskuksen ja Live-säätiön kumppanuus on jatkunut vuodesta 2018.

Live-säätiö työskentelee sen hyväksi, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Live tarjoaa yksilöasiakkailleen ammatillista erityisopetusta, neurologista kuntoutusta, ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen sekä työllistymisen valmennus- ja asiantuntijapalveluita.

Lisätietoja:

Live-säätiö, Annika Lipponen, 050 557 1495, annika.lipponen@inlive.fi | https://www.livesaatio.fi

Helsingin Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 584 7262, tarja.gordienko@messukeskus.com | www.messukeskus.com | @messukeskus

Kuvia Helsingin Messukeskuksen tapahtumista: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/

Lue lisää