Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Ruokamessujen ohjelma julkaistu – Luvassa kilpailuja ja puhetta ruoka- ja juomahetkien yhteisöllisyydestä
Uutinen

Ruokamessujen ohjelma julkaistu – Luvassa kilpailuja ja puhetta ruoka- ja juomahetkien yhteisöllisyydestä

Ruoan ja juoman suurtapahtuma Ruokamessut avaa ovensa Helsingin Messukeskuksessa huhtikuussa. Tapahtuman ohjelmassa on puheenvuoroja ruoka- ja juoma-alan ammattilaisilta sekä useita tastingeja ja kilpailuja.

Ruokamessut tarjoaa 11.–13.4. kävijöille muun muassa reseptivinkkejä ja keskusteluja, joissa pääsee oppimaan uutta. Tänä vuonna messuilla nostetaan esille ajatus siitä, että yhdessä ruokailu on enemmän kuin vain ruokaa, ja tästä kuullaan lisää ajatuksia Ravintola Olon perustajalta Pekka Terävältä. Messuohjelmassa myös viritetään makuaistit ympäri maailmaa, kun N4kun perustaja Valtteri Sinkkonen valmistaa kuuluisan Banh Mi -leipänsä ja Blondie -pizzerian omistaja Jirka Väätäinen ohjeistaa New York –henkisten pizzapalojen saloihin.

Salvia-lavalla nähdään Menestysresepti-kilpailun voittaja Terhi Kinnari, joka pitää puheenvuoronruokakauran terveellisyydestä ja näyttää esimerkkiä, missä kaikessa raaka-ainetta voidaan hyödyntää.

Novartin keittiössä Petra ja Noora Väänänen, tunnetut "Food by twins" -kokit, jakavat mökkikokkailuvinkkejä. Lisäksi kokki Lauri Kaivoluoto valmistaa herkkusienisliderin ja keskustelee näytöskeittiön juontajan Kirre Rainoksen kanssa ruokailmiöiden luomisesta.

Ruoan lisäksi messuilla voi tutustua laajasti myös juomiin 30 näytteilleasettajan osastolla. Ohjelmassa puolestaan on keväisiä vinkkejä kotibaarimestarille sekä puheenvuoro siitä, miten olut sopii ruoanlaittoon. Ruokamessujen tasting-ohjelmassa tutustutaan viinien maailmaan useista eri näkökulmista, ja tarjolla on sekä klassisisa makuja että yllättäviä löytöjä. 

Kilpailut ja palkitsemiset tuovat jännitystä messuille 

Ruokamessuilla järjestetään Kahveista parhain -kilpailu, jossa suomalaiset kahvipaahtimot pääsevät esittelemään parhaita kahvejaan ja tuomaan niitä messuyleisön tietoisuuteen. Kahvin ystäville on tiedossa kiinnostavaa ohjelmaa myös Cup Tasters 2025 -kilpailussa, jossa kilpailijat suorittavat kahvinmaistelua rajatussa ajassa ja yrittävät löytää viidestä kolmen kahvin ryhmästä kaksi samaa kahvia.

Salvia-lavalla jaetaan perjantaina Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto ja Ruokalähettiläs 2025 -tunnustus. Avajaispäivänä julkistetaan myös Vuoden ravintola 2025, jonka myöntää 80-vuotisjuhliaan viettävä Suomen Gastronomien Seura.

Jo viime vuonna suosittu Air Fryer SM -kilpailu saa jatkoa tänä vuonna, kun kisaajat pääsevät vapaasti kokkamaan haluamansa aterian kirjolohesta.

Ruokamessuilla järjestetään myös yläkoululaisille suunnattu Ruokavisa, jossa kisataan ruokaketjun vastuullisuudessa ja ruoanlaittotaidoissa. Sunnuntai huipentuu Basilika-lavalle, jossa juomat palkitaan maun, aromin ja kokonaisvaikutelman perusteella Suomen baarimestarien SM-finaalissa.

Katso Ruokamessujen 2025 koko ohjelma tapahtuman nettisivuilta www.ruokamessuthelsinki.fi.

Mukana yli 180 yritystä   

Messuilla on mukana näytteilleasettajia arjen nopeista välipaloista hienostuneempiin makupaloihin. Osastoilla esitellään tämän hetken suurimpia ruoka- ja juomatrendejä sekä mielenkiintoisimpia brändejä, jotka tarjoavat inspiraatiota kaiken tasoisille kokkaajille.

Lisätietoja: 
Antti Karjunen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com

Median edustajat voivat akkreditoitua tapahtumaan uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone  

Kuvia Messukeskuksen tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com

Ruokamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025 samaan aikaan Lapsimessujen ja Lemmikkimessujen (avoinna la–su) kanssa. www.ruokamessuthelsinki.fi | @ruokamessuthelsinki | #ruokamessut

Helsingin Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä. Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa ja tulo- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa. I messukeskus.com I @messukeskus 

Lue lisää