Pelasta Itämeri 2025 -palkinnon (20 000 e) haku on avattu
Pelasta Itämeri -palkinto jaetaan Vene 25 Båt -messuilla perjantaina 14.2.2025. Palkinnolla tahdotaan kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja palkita taho, joka on tehnyt arvokasta työtä ympäristön hyväksi. Palkinnon saa innovaatio, ajatusmalli tai keino, joka vaikuttaa merien ja vesistöjen ekologisen tilan parantumiseen. Palkinnon saajia voi ehdottaa tammikuun loppuun asti.
Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon voi saada henkilö, ryhmä, yhteisö tai yritys, joka on kehittänyt innovaation, ajatusmallin tai keinon, joka vaikuttaa merien ja vesistöjen ekologisen tilan parantumiseen, tuo Suomelle positiivista imagoa ja josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote tai palvelu.
Palkinnon saajasta päättää raati, johon kuuluvat edustajat tahoista, jotka tekevät itsekin merkittävää työtä Itämeren pelastamiseksi. Raatiin kuuluvat toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt John Nurmisen Säätiöstä, toiminnanjohtaja Aija Kaski Pidä Saaristo Siistinä ry:stä, toimitusjohtaja Ville Wahlberg Baltic Sea Action Groupista ja edustaja Tekniikka & Talous -lehdestä.
Palkinnon saajaa voi ehdottaa 31.1.2025 asti täyttämällä lomakkeen >> linkki.
Finaaliin pääsee 3-5 yritystä, jotka esittelevät innovaationsa messuilla.
Pelasta Itämeri -palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Palkinnon ovat saaneet aikaisempina vuosina:
2019 Solar Water Solutions
2020 Origin by Ocean
2021 Christian Feodoroffin perustama Seaboost ja Loviisan Veneveistämö. Kunniamaininnan sai ylitarkastaja Oskari Hanninen Tukesilta.
2022 Weeefiner
2023 Watec Consulting
2024 Kiteen Mato ja Multa
Suomen Messusäätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakaen vuosittain noin 500 000 € arvosta avustuksia, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Säätiön avustuksilla pyritään vastaamaan aikamme merkittäviin haasteisiin ympäristön, väestömuutoksen, teknologian ja digitalisaation sekä talouden ja kaupungistumisen alueilla.
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt -messut järjestetään 7.– 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Tapahtuman vastuullisuuskumppani on vuonna 2025 John Nurmisen Säätiö.
Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804
www.venemessut.fi #venemessut #pelastaitämeri #messusäätiö
Kuvia Vene 24 Båt -messuilta www.mediabank.messukeskus.com