Matkamessujen vastuullisuuskilpailun viisi finalistia valittu
Ammattilaisraati valitsi viisi finalistia, jotka kilpailevat vastuullisuuskilpailun pitchausfinaalissa Matkamessuilla 16.1.2025. Voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 10 000 euron palkintorahan.
Vastuullisuustyö jatkuu matkailualalla ja se näyttäytyy yhä enemmän Suomessa markkinoitavien matkailupalvelujen markkinoinnissa.
Vuoden 2025 vastuullisuuskilpailuun osallistui pieniä startup-yrityksiä, mutta myös toimialan kokeneempaa kaartia. Matkailualalle suunnatussa kilpailussa haetaan vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluita.
”Vastuullisuus on matkailualalla toiminnan edellytys sekä osa organisaatioiden johtamista ja liiketoimintaa. Suomessa olemme jo pitkällä, erityisesti majoitusyritykset loistavat tänä vuonna hakijoiden joukossa”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.
Ammattilaisraati kiinnitti finalistien valinnassa erityistä huomiota ehdolla olleen matkailutuotteen tai -palvelun skaalautuvuuteen ja merkityksellisyyteen isossa kuvassa. Ehdolla olevien tuotteiden tai palveluiden tuli myös olla myynnissä ja tarjolla vuonna 2025. Kilpailu oli avoin kaikille Suomessa toimiville yrityksille ja alan organisaatioille.
Finaaliin päässeissä yrityksissä vastuullisuuteen oli tartuttu jälleen innovatiivisella otteella ja huomioon oli otettu ympäristö, mutta myös sosiaaliset ja yhteisölliset vaikutukset näyttäytyivät tänä vuonna erityisesti.
Kilpailun finalistit ovat:
Haltia Lake Lodge | Majoitus- ja matkailupalvelut: A regenerative journey. |
Hawkhill | Majoitus ja matkailupalvelut: hotelli, luontoelämykset ja -aktiviteetit, kokouspalvelut, ravintola. |
Marski by Scandic | Majoituspalvelu: Hotelli Marski by Scandic ja Scandic in Society -hyvän mielen teot. |
SaimaaHoliday Oravi yritysverkosto | Matkailupalvelu: Oravin kyläkauppa, verkostoyhteistyö. |
Wasaline | Laivayhtiö: Maailman pohjoisin ympärivuotinen laivareitti. |
Vastuullisuuskilpailun finaali käydään pitchauskilpailuna Matkamessujen ammattilaispäivänä 16.1.2025 klo 10.30 alkaen. Pitchauksiin on varattu aikaa 5 minuuttia kullekin finalistille. Voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 10 000 euron palkintorahan ja se julkaistaan samalla lavalla klo 16.00.
Kilpailun ammattiraatiin kuuluvat:
- Timo Saranpää, tuomariston puheenjohtaja, SMAL
- Liisa Kokkarinen, Head of Sustainable Development, Business Finland, Visit Finland
- Minna-Maari Harmaala, yliopettaja, Haaga-Helia
- Hanne Lindroos, vastuullisuuspäällikkö, Helsingin Messukeskus.
Lisätietoja
Tapahtumaviestintä, Helsingin Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, puh. +358 50 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
Tuomariston puheenjohtaja, SMAL, Timo Saranpää, puh. +358 050 523 6005, timo@kontiki.fi
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 16.–19.1.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 15.1.2025 ja torstai 16.1. on ammattilaispäivä. Helsingin Caravan-messut järjestetään 17.–19.1.2025.
| www.matkamessut.fi I LinkedIn | Fb ja Ig: Matkamessut | @MatkaTravelFair | #Matkamessut #MatkaTravelFair
Kuvia aiemmasta tapahtumasta vapaasti median käyttöön Messukeskuksen mediapankista.