Kahveista parhain -kilpailu tuo uutta jännitystä Ruokamessuille

Ruokamessut saa tänä vuonna uuden ja jännittävän lisän, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä kahvikilpailu "Kahveista parhain" käynnistyy. Kilpailu tarjoaa suomalaisille paahtimoille tilaisuuden esitellä parhaita kahvejaan ja tuoda niitä messuyleisön tietoisuuteen. Kahveista parhaimmat palkitaan Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.
Kahvi on olennainen osa suomalaista kulttuuria ja arkea. Suomalaiset ovat tunnettuja kahvinjuojia, ja laadukas kahvi on monelle päivittäinen nautinto. Uusi kilpailu korostaa kahvin merkitystä ja tuo esille tämän päivän suomalaista kahvikulttuuria ja -osaamista.
Kilpailussa on kolme sarjaa: paras vaalea paahto, paras tumma/espresso-paahto ja paras pakkaus. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset kaupalliset paahtimot, joiden tuotteet ovat saatavilla markkinoilla. Kaksivaiheinen kilpailu käydään Ruokamessuilla huhtikuussa.
Kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuomarit maistelevat ja pisteyttävät kaikki kahvit. Toisessa vaiheessa eli finaalissa kuusi parasta kahvia kummastakin kategoriasta valmistetaan suodatinlaitteilla ja maistetaan cupping-kulhoista. Tuomarit pisteyttävät kahvit paremmuusjärjestykseen kummallakin kierroksella.
Kahvikilpailu järjestetään jatkossa vuosittain, ja kisan toteutuksessa kiinnitetään huomiota avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset kahvipaahtimot, eikä kisaosallistuminen edellytä osallistumista Ruokamessuille näytteilleasettajana. Kilpailuun osallistuvan kahvin sisäänostohinta paahtimolle on rajattu 20 €/kg. Kilpailuun osallistuneet paahtimot saavat käyttöönsä tuomariston arvioinnin kilpailun jälkeen.
Kahveista Parhain -kilpailun päätuomarina toimii Arabica QGrader, Coffee specialist ja UK Barista Champion 2024 Roosa Jalonen. Lisäksi tuomaristoon on kutsuttu kahvialan ammattilaisia ja suomalaisia kahvinjuojia. Tuomarit arvioivat kahvit sokkona ja keskittyvät arvioinnissaan erityisesti makuun ja aromiin. Kilpailun voittajat julkistetaan Ruokamessuilla lauantaina 12.4.
Lisätietoja kilpailusta ja osallistumisohjeet paahtimoille löytyvät nettisivuilta https://ruokamessut.messukeskus.com/kahveista-parhain/.
Yhteystiedot:
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Ruokamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025 samaan aikaan Lapsimessujen ja Lemmikkimessujen (avoinna la–su) kanssa. www.ruokamessuthelsinki.fi | @ruokamessuthelsinki | #ruokamessut