Japanilainen MUJI tuli Suomeen ensimmäistä kertaa vuoden 2017 Habitaren kautta. Habitaren kutsuma vuoden 2017 Habitaren Kansainvälinen Ystävä Masaaki Kanai, MUJIn pääjohtaja, päätti tuoda Suomeen myös yhtiön ensimmäisen messuille suunnitellun pop-up-kaupan sekä MUJI HUT-talokonseptin. Sittemmin vierailu on laajentunut suunnitelmaksi MUJIn Euroopan suurimmasta lippulaivamyymälästä.
MUJIn liikkeitä oli Suomessa odotettu jo pitkään, kun 2017 Habitaressa japanilainen MUJI teki ensimmäisen Euroopan messuosallistumisensa. Kansainväliseksi Ystäväksi vuonna 2017 Habitareen kutsuttu MUJIn pääjohtaja Maasaki Kanai saapui Habitareen kertomaan yrityksen filosofiasta ja menestyksen takana olevasta visiosta paremman arjen rakentamiseksi. Samalla vierailu Habitaressa oli kuitenkin myös keino tutustua laajemmin suomalaiseen markkinaan.
”Pidimme Habitarea yhtenä Euroopan tärkeimmistä muotoilutapahtumista, ja samalla Habitare oli meille hyvä mahdollisuus esitellä MUJIa Suomen markkinoille. Suomalaiset arvostavat yksinkertaista ja suoraviivaista muotoilua, jota MUJI tarjoaa. Habitaren kävijät olivat pääosin suomalaisia muotoilusta kiinnostuneita kuluttajia, mikä on meille tärkeä uusi asiakasryhmä”, kertoo MUJIn Euroopan pääjohtaja Takuo Nagahara.
Kansainvälisesti arvostettu designtalo on ollut pitkään suunnannäyttäjä laadukkaassa arjen designissa, ja MUJIa ovat alan edustajat kaivannut Suomen markkinoille jo pitkään. Habitaressa MUJI esitteli tuotteitaan ja brändiään suuressa pop up -myymälässään 55 000 messukävijälle. Myymälä oli kaikkien messupäivien ajan täynnä asiakkaita ja myynti oli suurempi kuin missään MUJIn myymäläavajaisissa ja suurta myyntiä ihasteltiin MUJIn hallitusta ja johtoa myöten.
Karismaattisen Maasaki Kanain läsnäolo takasi myös laajan näkyvyyden ansaitussa mediassa. MUJIIn ja Maasaki Kanain unelma MUJIn laajentumisesta Suomeen onkin toteutumassa, kun syksyllä 2018 yhtiö ilmoitti Suomen laajentumisaikeistaan.
Suunnitelman mukaan MUJI-ketjun takana oleva Ryohin Keikaku on päättänyt perustaa Muji Finland Oy:n pääkonttorin Helsinkiin helmikuussa 2019 ja ensimmäinen liike, Euroopan suurin lippulaivamyymälä, on tarkoitus avata Helsinkiin marraskuussa 2019.
MUJI tunnetaan erityisesti kohtuuhintaisista, vähäeleisen kauniista arkiesineistä, vaatteista ja kodintarvikkeista, joita yhdistävät käyttäjälähtöisyys, laadukkaat materiaalit ja rationaalinen tuotantoprosessi. MUJIlla on 870 myymälää ympäri maailman, ja yhtiön liikevaihto on 2,7 miljardia euroa.
Kolme vinkkiä messuille osallistumiseen
- Tee taustatyö huolellisesti ja lähesty potentiaalisia asiakkaita messuilla
- Tuo brändi vahvasti messuosallistumiseen – tuo brändin osaaminen osastolle ja valovoimaiset brändin edustajat kohtaamaan asiakkaita
- Sido messuosallistuminen muihin toimenpiteisiin, jotta osa-alueet tukevat toisiaan