Skip to content

Kestäviä elämyksiä 

Messukeskus on vastuullisen tapahtumajärjestämisen edelläkävijä Suomessa ja globaalisti.

Sertifioitulaatua 

Messukeskus sai ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä  ISO 14001:2015 -ympäristösertifikaatin vuonna 2009. Messukeskuksella on myös ISO 9001:2015 sertifikaatti.
Messukeskus on saanut myös Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin.

Ympäristölupauksemme: 110 % hiilineutraali vuonna 2029 

Aurinkovoimaa katolta

Messukeskuksen katoille asennettiin kesällä 2019 ensimmäiset aurinkopaneelit. Nyt ne tuottavat 533 MWh vuodessa, noin 250 kerrostalokaksion vuosikulutuksen. Yhteistyössä Helenin kanssa avattu aurinkovoimala kasvattaa uusiutuvan energian osuutta energiankäytössämme. Samalla jäähdytystarve pienenee, sillä aurinkopaneeleilla on myös varjostava vaikutus. 

Tiesitkö, että sinäkin voit ryhtyä aurinkosähkön tuottajaksi vuokraamalla oman nimikkopaneelin Messukeskuksen aurinkovoimalasta?

Energiaviisas tapahtumatalo

Messukeskus hyödyntää uusinta talotekniikkaa: aurinkosähköä, maalämpöä, kaukokylmää, lämmön talteenottoa ja led-teknologiaa. Vuosikymmenen kuluessa olemme puolittaneet vedenkulutuksemme, pienentäneet lämmönkulutusta viidenneksellä ja sähkönkulutusta 15 %:lla.

Energiavirasto ja Motiva palkitsivat meidät energiaviisaana tapahtumatalona jo vuonna 2017. Uusi vuoteen 2025 ulottuvan energiansäästöohjelmamme tavoittelee edelleen merkittäviä säästöjä kulutuksessa.

99 % jätteestä hyötykäyttöön

Kaikissa tiloissamme on kierrätysmahdollisuus. Hallien ekopisteisiin lajitellaan keräyspaperit ja -pahvi, biojäte, keräyspuu, lasi, muovit, metallijäte ja matot. Rakennus- ja purkuaikana asiakkaitamme auttaa kiertävä ympäristövalvoja.

Oletko asiakkaamme? Jos haluat tehdä ilmastoystävällisiä tuotevalintoja, seuraa tuoteluettelomme vastuullisuusmerkintöjä!

Lähiruokaa ja luomukahvia

Rakastamme ruokaa, emmekä halua heittää sitä pois! Torjumme ruokahävikkiä yhdessä ravintolapalveluistamme vastaavan Compass Group FS Finland Oy:n kanssa. Meiltä voi tilata viiden tähden nollahävikkibuffetin, joka hyödyntää käyttämättä jääneitä ensiluokkaisia raaka-aineita. Kokoustarjoiluissa suosimme luomu- ja lähiruokaa. Hanavetemme on laadukasta, joten ota oma juomapullo mukaan Messukeskukseen! Kahviloissamme tarjoamme vihreällä energialla vastuullisesti paahdettua kahvia, josta ei kerry lainkaan ympäristöä rasittavaa kahvijätettä.

Ilmastoystävällisen Helsingin puolesta

Messukeskus tuo työtä sekä tuloja koko pääkaupunkiseudulle.

Lue lisää

Esteetön Messukeskus kaikille

Messukeskus on esteetön tapahtumatalo kaikille vierailleen. Kaikki sisäänkäyntimme ovat esteettömiä, talon kaikkiin osiin pääsee hissillä, ja kaikista kerroksista löytyy esteettömiä WC-tiloja. Pysäköinti invaliditunnuksilla on maksutonta, ja vammaisen henkilön avustaja pääsee Messukeskuksen järjestämiin tapahtumiin maksutta sisään.

 

  • Esteetön sisäänpääsy ja kulku tilasta toiseen
  • Kaikkiin kerroksiin hissillä
  • Invapysäköinti maksutta
  • Vammaisen henkilön avustaja maksutta tapahtumiin
  • EU:n vammaiskorttikohde

 

”Osallistuin tilaisuuteen Messukeskuksen Siivessä ja olin otettu siitä, miten esteetön kuunteluympäristö Messukeskus on. Seminaaritilan induktiosilmukka toimi kuin unelma. Siihen oli helppo ja nopea ottaa yhteys omalla laitteella, äänenlaatu ja kuuluvuus oli loistava. Tällaista palvelutasoa tapaa harvoin Suomessa. Arvostan tätä todella paljon!”

— Kuulovammainen asiakas

Yhdessä teemme enemmän

Suomen UNICEF – yhdessä autamme enemmän

Yhteistyömme Suomen UNICEFin kanssa mahdollisti UNICEFin hankkimaan 56 100 pussia aliravitun lapsen hengen pelastavaa maapähkinätahnaa. Tuo määrä riittää 1335 lapselle kahdeksi viikoksi. Olemme myös tukeneet yhdessä Ukraina-keräystä. Löydät Suomen UNICEFin osaston monista yleisötapahtumistamme. Tervetuloa keskustelemaan, miten sinä voit antaa apuasi tätä kautta!

Tukea oppimiseen Live-opiskelijoille

Messukeskus tarjoaa ainutlaatuisen oppimisympäristön Ammattiopisto Liven opiskelijoille. Opiskelijat mm. huolehtivat siisteydestä, tukevat näytteilleasettajiemme hyvinvointia osastotauottajina ja osallistuvat tapahtuma-aikaiseen asiakaspalveluun.

Messusäätiö – monessa mukana

Suomen Messusäätiö tukee suomalaista osaamista palkitsemalla menestyksekkäitä ja kehittyviä hankkeita. Säätiö jakaa vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja sekä tunnustus- ja kannustuspalkintoja eri alojen osaajille. Messusäätiö on yksi yrityksemme osakkeenomistajista. Tutustu Suomen Messusäätiöön

Näin teet hiilifiksun osaston, kokouksen ja tapahtuman

Miten huolehdit vastuullisuudesta messuosastolla? Miten järjestät kokouksen, konferenssin tai yritystilaisuuden vastuullisesti?

Lue lisää

Anna meille ideoita vastuullisuustyöhön

Haluatko kysyä vastuullisuustyöstämme? Tai onko sinulla uusia ideoita tapahtumiemme vastuullisuuteen?

Ota yhteyttä