Siirry sisältöön

Palautteesi auttaa meitä tulemaan paremmaksi

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja palautteesi on meille ensiarvoisen tärkeää. Kaikki palaute käsitellään ja hyödynnetään Messukeskuksen tapahtumien, palvelujen ja tilojen kehittämisessä. Voit jättää palautetta vierailun yhteydessä tiloissamme olevien palautepisteiden kautta sekä verkossa.

Anna palautetta

Millaisia asioita olemme toteuttaneet palautteiden pohjalta?

Tilat ja palvelut

  • Selkeytimme messuosastojen numerointia ja uusimme käytäväopasteet näyttäviksi tienviitoiksi.
  • Meillä on nyt entistä enemmän mukavia levähdyskeitaita. Pienen tauon jälkeen messupäivä jatkuu uusin voimin.
  • Lisäsimme matkapuhelimien latauspisteitä. Niitä löytyy eteläisestä ja pohjoisesta sisäänkäynnistä. Voit jättää puhelimen turvallisesti lataukseen lukittavaan lokeroon.
  • Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Siksi olemme aloittaneet ison uudistuksen sisääntuloauloissamme. Panostamme valoihin, viihtyisyyteen ja siihen, että sisäänpääsy messuille kävisi entistäkin sujuvammin.
  • Salaatit, smoothiet, hedelmät ja mehut – näitä herkkuja toivottiin ravintoloihimme enemmän. Niinpä olemme lisänneet niitä valikoimiin. Kiertävät kahvikärryt ja superedullinen lähdevetemme Dropp tarjoavat nopeaa virkistystä. Dropp-pulloveden myynnistä kertyvä voitto ohjataan Itämeren suojeluun.
  • Olemme sijoittaneet tiloihimme runsaasti palautepisteitä. Niissä voit naputella palautteen saman tien helposti tabletille. Palaute löytää perille myös mobiiliapplikaatiomme, verkkosivujen ja somen kautta. Tietysti voit aina antaa palautetta myös silloin, kun tapaamme Messukeskuksessa!

 

”Kiitos iloiselle henkilökunnallenne niin narikassa kuin kokoushuoneidenkin puolella, teille on aina yhtä mukava tulla järjestämään tapahtumia! Kiitos myös cateringille, ruoka ja juoma on aina ollut huipputasoa ja etenkin salaattilounaistanne saamme aina kuulla useita kiitoksia. Hyvästä laadusta maksaa erittäin mielellään!”

Kokousjärjestäjä-asiakas

 

Saapuminen

  • Uusiin pyöräparkkeihimme eteläisellä ja pohjoisella sisäänkäynnillä saat lukittua polkupyöräsi näppärästi.
  • Pysäköintitalossamme huomioidaan nyt myös sähköautoilijat. Meillä on Messuparkissa Tesla-pistokkeita ja lisää tulossa.
  • Moni jättää takin naulakkoon tullessaan messuille. Nyt voit viedä painavat ostokset naulakkoon samalla rahalla myös kesken messupäivän.
  • Tehokkaampi opastus Pasilan asemalta Messukeskukseen? Kiitämme Helsingin kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, opastusta on saatu kohennettua näkyvästi!
  • OnniBussi tarjoaa messukävijöille edullisemman matkalipun. Edun saa, kun ostaa messulipun etukäteen verkkokaupasta ja kertoo varauskoodin Onnibussin lipunmyynnissä.
  • Sisäänpääsy alennettuun hintaan työttömille? Kyllä, tämä etu on voimassa kaikissa yleisötapahtumissamme.

 

”Osallistuin tilaisuuteen Messukeskuksen Siivessä ja olin otettu siitä, miten esteetön kuunteluympäristö Messukeskus on. Seminaaritilan induktiosilmukka toimi kuin unelma. Siihen oli helppo ja nopea ottaa yhteys omalla laitteella, äänenlaatu ja kuuluvuus oli loistava. Tällaista palvelutasoa tapaa harvoin Suomessa. Arvostan tätä todella paljon!”

Kuulovammainen asiakas

 

Yritysasiakkaat

  • Lisäsimme toivottuja messuvalmennuksia. Puolen päivän valmennukset ovat ilmaisia messuille osallistuville yrityksille.
  • Toimme ammattimessuille start up -alueet, jotta uusia verkostoja syntyisi ja start up -yrityksetkin voivat esitellä toimintaansa edullisesti ja tehokkaasti.

 

”Olin ensikertalaisena näytteilleasettajana messuilla ja täytyy kyllä kehua Messukeskusta. Sain aivan valtavasti tukea ja apua!​ Lisäksi netissä oleva eMessukeskus-palvelunne on aivan loistava, ja asiakaspalvelu auttoi aina soittaessa todella asiantuntevasti.​”

Vene Båt -messujen näytteilleasettaja