Vastuullisuusraportti 2020
Messukeskus tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita
YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma, Agenda2030, tähtää kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Ohjelman kantava periaate on, ettei ketään jätetä kehityksessä jälkeen. Kestävän kehityksen mukainen toiminta on myös Messukeskuksen vastuullisuustyön ydin.
Vuosi 2020 oli tapahtuma-alalle ennennäkemättömän vaikea. Pandemia esti Messukeskuksessakin normaalin liiketoiminnan ja katkaisi monet vakiintuneet yhteistyön muodot sidosryhmien kanssa.
Haasteista huolimatta Messukeskus jatkoi pitkäjänteistä vastuullisuustyötään rakentamalla siltaa kriisin yli kaikilla kolmella osa-alueella: kantamalla vastuuta ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta.
1 Ei köyhyyttä
Messukeskuksen talous- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen on merkittävä. Viimeisimmän koronaa edeltävän vuosiarvion mukaan Messukeskus työllisti ja toi tuloa pääkaupunkiseudulle 357 miljoonalla eurolla. Työllisyysvaikutus Helsingin seudulle on 4 850 henkilötyövuotta. (Taloustutkimus 2019)
Yhteistyötä Suomen UNICEFin kanssa jatkettiin viestintäkampanjoin, odottaen paluuta normaalitilanteeseen ja aiempaan laajaan yhteistyöhön. Vuonna 2019 yhteistyö mahdollisti kouluvuoden lähes 24 000 lapselle tai elintärkeän poliorokotteen jopa 2,3 miljoonalle lapselle.
2 Ei nälkää
Työskentelemme aktiivisesti vähentääksemme ruokahävikin määrää yhdessä ravintolapalveluistamme vastaavan Compass Group Finlandin kanssa. Kahviloissamme tarjoamme vihreällä energialla vastuullisesti paahdettua kahvia, josta ei kerry lainkaan ympäristöä rasittavaa kahvijätettä. Kokoustarjoiluissa suosimme luomu- ja lähiruokaa, ja meiltä voi myös tilata viiden tähden nollahävikkibuffetin, joka hyödyntää käyttämättä jääneitä ensiluokkaisia raaka-aineita. Käytetyistä ruoan raaka-aineista 85 % on kotimaisia.
Omavalvonta on osa laadunvarmistustamme, ja valvontaa suorittavat tiloissamme niin Messukeskus itse, ravintoloitsijamme kuin tapahtumia säännöllisesti katselmoivat terveysviranomaiset.
3 Terveyttä ja hyvinvointia
Messukeskus noudatti pandemian alusta lähtien tarkasti viranomaisohjeistuksia ja ryhtyi heti kehittämään toimintaansa tavoitteena turvallinen tapahtumaosallistuminen asiakkaille ja henkilöstölle. Tilojen hygieniatasoa nostettiin, Messukeskus julkisti ensimmäisenä messujärjestäjänä Suomessa kattavat koronaturvallisuuteen liittyvät ohjeet, ja koko henkilöstö koulutettiin tarkennettuihin hygienia- ja suojakäytäntöihin. Toimistoarjessa otettiin käyttöön henkilöstöä uudenlaiset suojaavat käytännöt ja varustus. Koronaturvallisuuteen liittyvä sisäinen ja ulkoinen viestintä jatkui koko vuoden, ja sitä tehtiin monikanavaisesti kaikki asiakkaat ja sidosryhmät huomioiden.
Messukeskus tarjoaa työntekijöilleen työhyvinvointia ylläpitävän työympäristön sekä laadukkaan työterveyshuollon. Koronarokote tarjotaan henkilöstölle työterveyden kautta. Työkyvyn tukemiseen on käytössä varhaisen välittämisen malli. ePassi henkilöstöetuna avaa ovet liikunta- ja kulttuuripalvelujen käyttöön. Henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti niin työturvallisuuteen kuin muuhun turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Toimistotiloissa on ergonominen, työhyvinvointia tukeva kalustus ja ensiaputarvikkeita.
Tapahtumatalona Messukeskus on paloturvallinen ja esteetön. Tilamme on varustettu defibrillaattorein, ja Messukeskuksen järjestämissä tapahtumissa palvelee aina SPR:n päivystyspiste. Tiloistamme löytyy myös imetys- ja vauvanhoitopisteitä, ja joissakin tapahtumissa on käytettävissä hiljainen huone. Ravintoloissa ja kokoustarjoiluissa huomioidaan erityisruokavaliot.
Messukeskus kannustaa kaikkia asiakkaitaan joukkoliikenteen hyödyntämiseen ympäristön hyväksi.
4 Hyvä koulutus
Messukeskus tarjoaa ainutlaatuisen oppimisympäristön erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille yhteistyökumppaninaan Ammattiopisto Live. Yhteistyön jatkumista odotetaan, vaikka toiminta on käytännön syistä jäädytetty pandemiakauden ajaksi.
Lisäksi tarjoamme harjoittelupaikkoja ja oppisopimuskoulutusta opiskelijoille, työelämään tutustumisjaksoja koululaisille sekä valikoidusti tapahtumissa mahdollisuuden maksuttomaan sisäänpääsyyn koululaisryhmille.
Tuemme henkilöstömme opiskelua työn ohella ja tarjoamme mahdollisuuden opintovapaaseen. Lisäksi kehitämme henkilöstömme ammattitaitoa omilla koulutuksilla. Työntekijämme voivat myös työsuhde-etuna tutustua tapahtumiin ja osallistua niissä järjestettäviin koulutuksiin.
5 Sukupuolten tasa-arvo
Messukeskuksen johdossa toteutuu tasa-arvo: hallituksessa ja johtoryhmässä työskentelevistä puolet on naisia ja puolet miehiä. Henkilöstöstä kaksi kolmasosaa on naisia.
Asiakastiloistamme löytyy imetyspaikkoja ja sukupuolineutraaleja wc-tiloja. Vauvanhoitopisteitä on sekä naisten että miesten wc-tiloissa.
6 Puhdas vesi ja sanitaatio
Messukeskus on puolittanut vedenkulutuksensa kuluvan vuosikymmenen aikana ottamalla käyttöön vettä säästävät poresuuttimet.
Hanavetemme on laadukasta, ja kannustamme kävijöitämme oman juomapullon täyttämiseen vesipisteistämme.
Jätevedet käsitellään ympäristöä kunnioittaen. Kemikaalien käyttöä ohjaa ympäristöystävällisyys ja tarkka valvonta.
Henkilöstöllä ja tapahtumien esiintyjillä on tarvittaessa suihkumahdollisuus pukutiloineen.
7 Edullista ja puhdasta energiaa
Messukeskus on asettanut ympäristötyönsä tavoitteeksi olla 110 % hiilineutraali vuonna 2029. Tavoitteeseen pyritään vähentämällä energiankäyttöä, kasvattamalla uusiutuvan energian osuutta ja hyödyntämällä hiilineutraaleja vaihtoehtoja.
Vuonna 2019 Messukeskus avasi halliensa katoilla Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan yhdessä Helen Oy:n kanssa. Voimalan vuosituotanto on 533 MWh, mikä vastaa noin 250 kerrostalokaksion vuosikulutusta. Voimakas panostus vastuullisuuteen jatkuu aurinkovoimalan laajentamisella ja energiatehokkaiden ratkaisujen valinnalla. Aurinkosähkön ohella hyödynnetään maalämpöä, kaukokylmää, lämmön talteenottoa ja valaistuksessa led-teknologiaa sekä liiketunnistimia.
Pandemian aikana energiankäyttö supistettiin minimiin tavoitteena mittavat säästöt energian kulutuksessa.
8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Messukeskuksen talous- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen on merkittävä. Viimeisimmän koronaa edeltävän vuosiarvion mukaan Messukeskus työllisti ja toi tuloa pääkaupunkiseudulle 357 miljoonalla eurolla. Työllisyysvaikutus Helsingin seudulle on 4 850 henkilötyövuotta. (Taloustutkimus 2019)
Toimintaympäristön nopea muutos pandemian vuoksi asetti liiketoiminnan ennen näkemättömään haasteeseen. Messukeskus sopeutti toimintaansa hakemalla säästöjä, jäädyttämällä investoinnit ja hakemalla yritystukia. Säästöjä haettiin myös henkilöstövähennyksin ja lomautuksin.
Lisää työtä ja talouskasvua pyritään luomaan määrätietoisin tavoittein.
Niitä ovat esimerkiksi virtuaali- ja hybridiratkaisujen lisääminen, ympärivuotisen kiinnostavan digisisällön tarjoaminen, valikoitujen messutapahtuminen kansainvälistäminen, hinnoittelun jatkokehitys, kasvun hakeminen kansainvälisistä yritystapahtumista ja kongresseista sekä ratkaisumyynnin ja lisämyynnin kasvattaminen. Myös kiinteistön kehittämistä jatketaan.
Tapahtumatalona Messukeskus on esteetön. Toimistotiloissa on ergonominen, työhyvinvointia tukeva kalustus ja hyvä sisäilma.
9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja
Messukeskus on kehittänyt tilojaan pitkäjänteisesti ja jatkuvasti siitä saakka, kun nykyiset tilat Pasilassa vuonna 1975 avattiin. Hankinnoissa painotetaan kotimaisia, kestäviä valintoja.
Energiaratkaisuissa hyödynnämme aurinkosähköä, maalämpöä, kaukokylmää, lämmön talteenottoa ja valaistuksessa led-teknologiaa sekä liiketunnistimia.
Messukeskuksen omistajajäsen Suomen Messusäätiö tukee suomalaista elinkeinoelämää ja tekee tunnetuksi suomalaista osaamista jakamalla vuosittain yli 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja sekä tunnustus- ja kannustuspalkintoja.
10 Eriarvoisuuden vähentäminen
Messukeskus on tarjonnut ainutlaatuisen oppimisympäristön erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille yhteistyökumppaninaan Ammattiopisto Live. Yhteistyön jatkumista odotetaan, vaikka toiminta on käytännön syistä jäädytetty pandemiakauden ajaksi.
Palkkauksessa, työehtosopimuksissa ja rekrytoinneissa noudatetaan tasa-arvoisuutta. Henkilöstössä on edustettuna eri uskontokunnista ja etnisistä taustoista tulevia työntekijöitä.
Asiakastiloistamme löytyy imetyspaikkoja ja sukupuolineutraaleja wc-tiloja. Vauvanhoitopisteitä on sekä naisten että miesten wc-tiloissa. Henkilöstö työskentelee monitilatoimistossa, jossa kaikilla työntekijöillä on samanarvoiset työtilat. Tapahtumatalona Messukeskus on esteetön.
11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt
Messukeskus on Helsingin kaupungin ilmastokumppani ja tavoittelee 110% hiilineutraaliutta vuoteen 2029 mennessä. Osana tätä tavoitetta kannustamme kaikkia asiakkaitamme joukkoliikenteen hyödyntämiseen ympäristön hyväksi.
Meillä on tiivis viranomaisyhteistyö ja huolehdimme tarkasti tilojemme lakisääteisistä tarkastuksista.
Tapahtumapaikkana Messukeskus on turvallinen ja esteetön. Ulkoalueidemme siisteyttä vaalimme jatkuvalla ylläpidolla.
12 Vastuullista kuluttamista
Messukeskus hyötykäyttää 99 % jätteistään. Kaikissa tiloissamme on kierrätysmahdollisuus. Rakennus- ja purkuaikana asiakkaitamme auttaa kiertävä ympäristövalvoja. Hankinnoissa on siirrytty ympäristövastuullisempiin valintoihin ja kertakäyttötuotteiden käyttöä karsittu määrätietoisesti.
Käytetyistä ruoan raaka-aineista 85 % on kotimaisia. Työskentelemme aktiivisesti vähentääksemme ruokahävikin määrää yhdessä ravintolapalveluistamme vastaavan Compass Group Finlandin kanssa. Kahviloissamme tarjoamme vihreällä energialla vastuullisesti paahdettua kahvia, josta ei kerry lainkaan ympäristöä rasittavaa kahvijätettä. Kokoustarjoiluissa suosimme luomu- ja lähiruokaa, ja meiltä voi myös tilata viiden tähden nollahävikkibuffetin, joka hyödyntää käyttämättä jääneitä ensiluokkaisia raaka-aineita.
Omavalvonta on osa laadunvarmistustamme, ja valvontaa suorittavat tiloissamme niin Messukeskus itse, ravintoloitsijamme kuin tapahtumia säännöllisesti katselmoivat terveysviranomaiset.
Messukeskus kannustaa kaikkia asiakkaitaan joukkoliikenteen hyödyntämiseen ympäristön hyväksi.
Ympäristövastuusta viestitään sekä asiakkaille että henkilöstölle monipuolisesti.
13 Ilmastotekoja
Messukeskus sai v. 2009 ympäristöjärjestelmälleen ISO 14001 -ympäristösertifikaatin ensimmäisenä suomalaisena messu- ja kongressikeskuksena. Vuonna 2019 kongressijärjestelyissä pilotoitiin ISO 20121 Vastuullisen tapahtumajärjestäjän sertifikaattia ensimmäisenä Suomessa.
Vastuullisen matkailun edistämiseen sitouduttiin entistä vahvemmin. Messukeskus sai Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkin osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun hyväksi.
Messukeskus on asettanut ympäristötyönsä tavoitteeksi olla 110 % hiilineutraali vuonna 2029 ja etenee pandemiasta huolimatta kohti tavoitetta. Tavoitteeseen pyritään vähentämällä energiankäyttöä, kasvattamalla uusiutuvan energian osuutta ja hyödyntämällä hiilineutraaleja vaihtoehtoja. Vuonna 2019 Messukeskus avasi halliensa katoilla Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan yhdessä Helen Oy:n kanssa. Voimalan vuosituotanto on 533 MWh, mikä vastaa noin 250 kerrostalokaksion vuosikulutusta. Voimakas panostus vastuullisuuteen jatkuu aurinkovoimalan laajentamisella ja energiatehokkaiden ratkaisujen valinnalla. Aurinkosähkön ohella hyödynnetään maalämpöä, kaukokylmää, lämmön talteenottoa ja valaistuksessa led-teknologiaa sekä liiketunnistimia. Opastus toteutetaan suurelta osin digitaalisesti, mikä vähentää painomateriaalien tarvetta.
Messukeskus hyötykäyttää 99 % jätteistään. Kaikissa tiloissa on kierrätysmahdollisuus. Rakennus- ja purkuaikana asiakkaitamme auttaa kiertävä ympäristövalvoja. Hankinnoissa on siirrytty ympäristövastuullisempiin valintoihin, ja kertakäyttötuotteiden on käyttöä karsittu määrätietoisesti.
Käytetyistä ruoan raaka-aineista 85 % on kotimaisia. Työskentelemme aktiivisesti vähentääksemme ruokahävikin määrää yhdessä ravintolapalveluistamme vastaavan Compass Group Finlandin kanssa. Kahviloissamme tarjoamme vihreällä energialla vastuullisesti paahdettua kahvia, josta ei kerry lainkaan ympäristöä rasittavaa kahvijätettä. Kokoustarjoiluissa suosimme luomu- ja lähiruokaa, ja meiltä voi myös tilata viiden tähden nollahävikkibuffetin, joka hyödyntää käyttämättä jääneitä ensiluokkaisia raaka-aineita.
Omavalvonta on osa laadunvarmistustamme, ja valvontaa suorittavat tiloissamme niin Messukeskus itse, ravintoloitsijamme kuin tapahtumia säännöllisesti katselmoivat terveysviranomaiset.
Messukeskus kannustaa kaikkia asiakkaitaan joukkoliikenteen hyödyntämiseen ympäristön hyväksi.
14 Vedenalainen elämä
Olemme Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön kumppani #MEIDÄNMERI-kampanjassa, joka lisää tietoutta Itämeren tilasta ja kerää varoja Itämeren ja sen perinnön suojelemiseksi. Aiempina vuosina olemme tehneet yhteistyötä Itämeren hyväksi myös BSAG:n kanssa sekä myymällä tiloissamme DROPP-vettä.
Messukeskus käsittelee jätevedet ympäristöä kunnioittaen. Kemikaalien käyttöä ohjaa ympäristöystävällisyys ja tarkka valvonta.
Hyötykäytämme 99 % jätteistä. Kaikissa tiloissamme on kierrätysmahdollisuus. Muovi lajitellaan omiin keräyspisteisiinsä.
Ravintoloissa käytetty kala pyydystetään vastuullisesti mm. noudattaen tonnikalan tarjonnassa WWF:n suosituksia.
Messusäätiön tuella jaetaan vuosittain Pelasta Itämeri -palkinto ja joka toinen vuosi Ympäristö-palkinto.
15 Maanpäällinen elämä
Hyötykäytämme 99 % jätteistä. Kaikissa tiloissamme on kierrätysmahdollisuus. Kertakäyttötuotteiden ja muovin käyttöä karsitaan määrätietoisesti. Ruokahävikkiä torjumme aktiivisesti yhdessä ravintolapalveluistamme vastaavan Compass Group Finlandin kanssa. Käytetyistä ruoan raaka-aineista 85 % on kotimaisia.
Messukeskus kannustaa kaikkia asiakkaitaan joukkoliikenteen hyödyntämiseen ympäristön hyväksi.
Tilojemme kehittäminen jatkuu, ja yhtenä tulevaisuuden suunnitelmana on kokoustilojen ylle rakennettava viherkatto.
16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Messukeskuksen yhteistyö viranomaisten kanssa on tiivistä. Yhteistyön avulla arvioidaan riskejä ja ylläpidetään turvallisuutta. Niin Messukeskuksen tilat kuin työntekijätkin on vakuutettu vahinkojen varalta.
Messukeskus on Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n jäsenyritys.
17 Yhteistyö ja kumppanuus
Messukeskus toimii yhteistyössä viranomaisten ja lukuisten sidosryhmien kanssa. Eri toimialojen yritykset ja yhdistykset ovat mukana kehitysryhmissä ja tuovat tapahtumien kehittämiseen arvokasta osaamista.
Toimintatapoja parannetaan jatkuvasti laatujohtamisen avulla. Kaikilla liiketoimintaprosesseilla ja ympäristöjärjestelmällä on kehittämisestä vastaava ohjausryhmä. Sisäiset ja ulkoiset auditoinnit auttavat meitä kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Lisäksi sertifiointikumppanimme DNV GL arvioi toimintamme säännöllisesti.
Pandemiakautena Messukeskuksen monikäyttöiset tilat palvelevat Helsingin kaupunkia ja terveysalan yrityksiä koronarokotus ja -testauspaikkoina. Tiloille on haettu aktiivisesti myös muuta vaihtoehtoista käyttöä esimerkiksi oppilaitosten pääsykoepaikkoina ja tuomioistuinviraston saleina.