Suvi Kinnunen -

Vinkit kevään virkistyspäivään!

Lisääntynyt auringonvalo ja pidemmät päivät tuovat mukanaan uudistumisen ja uuden alun tuntua. Innostavan kevätfiiliksen voi välittää myös työyhteisölle esimerkiksi työhyvinvointipäivän tai virkistystilaisuuden merkeissä. Panostus yhteiseen virkistyspäivään luo henkilöstölle yhteenkuuluvuuden tunnetta ja on esimerkiksi erinomainen tapa tutustuttaa uusia työntekijöitä organisaation tapoihin sekä muuhun henkilöstöön. Yhteisiin virkistyshetkiin voi hyvin yhdistää koulutus-, kehitys- ja workshop -osuuksia osallistamaan ja sitouttamaan työntekijöitä yhteisiin tavoitteisiin.

Onko tänä keväänä aika järjestää henkilöstölle työhyvinvointipäivä? Lue vinkit alta.

Tyhy-päivä on hyvä järjestää uudessa, mielekkäässä ympäristössä, oman toimiston hälinän ulkopuolella. Näin edesautetaan työntekijöitä päästämään irti heidän normaalirutiineistaan ja keskittymään rauhassa virkistyspäivän ohjelmaan, hauskanpitoon, kehittymiseen sekä yhteen hiileen puhaltamiseen. Erilainen ympäristö ja virikkeet voivat aukaista uusia näkökulmia ja tuoda uutta puhtia arkeen!

 

Virkistyspäivän ohjelmaan on lukuisia vaihtoehtoja

Ihanteellisen virkistyspäivän ohjelma antaa kaikille osallistujille jotain. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kiinnostuksen kohteita ja rentoutumistapoja löytyy yhtä moneen lähtöön kuin osallistujiakin. Päivän tarkoituksena on olla inspiroiva koko henkilöstölle tai tiimille, jolloin työntekijöiden osallistaminen aktiviteettien valintaan on fiksu valinta. Kun on annettu mahdollisuus vaikuttaa, vähennetään mutinaa valituista paikoista ja ohjelmasta. Mieti miten vaihtoehtoja voi antaa, onko ne kaikille julkisia ja miten valinta suoritetaan. Äänestyksen rinnalla voit pohtia kiertävän virkistyspäivätyöryhmän valjastamista päivän suunnitteluun.

Ensin työt, sitten huvit?

Monesti virkistyspäivät keskittyvät aluksi asiapitoisempaan ohjelmaan, kuten asiantuntijoiden puheenvuoroihin tai workshoppeihin ja huipentuvat erinäköisiin yhteisaktiviteetteihin tai vaikkapa illalliseen. On tärkeää, että tyhy-päivä on oman organisaation ja porukan näköinen. Muista, ettei määrättyä järjestystä ole olemassa. Aloita päivä esimerkiksi yllätyksellisesti yhteisaktiviteetilla, joka nostattaa porukan henkeä ja auttaa irroittautumaan ja keskittymään tulevaan ohjelmaan, mistä onkin hyvät lähtökohdat jatkaa workshop-työskentelyyn. Vapaamuotoinen yhdessäolo tarjoilujen parissa tai ohjattu aktiviteetti virittää yhteiseen hetkeen ja vapauttaa tunnelmaa ennen ryhmätehtäviä.  Yhteinen aamupala tai lounas on mukava lisä ja antaa mahdollisuuden jaettuun rauhallisempaan hetkeen ennen kehitysideoita ja luovuutta vaativaan osuuteen.

Virkistyspäivälle kannattaa harkita maukasta aloitusta yhteisellä aamupalalla.

Ota huomioon budjetti ja aika

Virkistyspäivää suunnitellessa on tärkeää ottaa huomioon käytettävissä oleva aika ja budjetti. Mikäli aikaa on niukasti, ei päivää kannata käyttää pitkiin siirtymiin paikasta toiseen, vaan keskittää ohjelma samaan paikkaan tai alueelle. Jos budjetti ei riitä yhteiskuljetuksiin, kannattaa varmistaa, että virkistyspäivän sijainti on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Muistathan, että tärkeintä on yhdessä tekeminen ja oleminen, ei kellontarkka suorittaminen. Haastava sijainti tai aikataulu saattaa karsia osallistujia ja aiheuttaa turhaa kireyttä. Päivä onkin hyvä suunnitella tavoitteiden mukaan.

 

Ideoita yhteiseen tekemiseen

Tyhy-päivänä kannattaa harkita ja suosia aktiviteetteja, jotka poikkeavat hieman tavanomaisesta ja joita työntekijöiden ei muuten omalla ajalla kokeilisi. Alla muutamia ideoita, joista lähteä liikkeelle ja joita voit soveltaa oman yrityksesi ja tiimisi näköiseksi:

  • Urheilulliset tiimipäivät (tanssitunti, keilailu, minigolf, frisbee-golf, leikkimieliset puisto-olympialaiset)
  • Kulttuuriin liittyvät (konsertit ja esitykset, show&dinner-tapahtumat, taidenäyttelyt ja museot, stand-up komedia)
  • Elämykset (elämyksiä löytyy joka lähtöön, tutustu erilaisiin valmispaketteihin esimerkiksi elämyslahjat.fi)
  • Seminaarit, messut ja muut tapahtumat
  • Yhteiset matkat ja retket (veneily, pyöräily, patikointi, laskettelu)
  • Rentouttavat (saunominen, jooga, meditaatio ja mindfulness ohjaukset, luontokierrokset)

 

Ideoita asiapitoiseen sisältöön ja teemoihin:

Sopisiko organisaatiosi tyhy-päivään esimerkiksi inspiroiva puheenvuoro valitsemastanne aiheesta?

Tyhy-päivän asiapitoisen sisällön ei tarvitse olla puuduttavaa! Lähtökohtana sen kannattaa ohjata ajattelemaan uusia näkökulmia ja painottua vuorovaikutteiseen keskusteluun yksinpuhelun sijaan. Organisaatiostasi, sen tavoitteista ja henkilöstön kiinnostuksen kohteista riippuen, käsiteltävät aihepiirit voivat olla esimerkiksi seuraavia:

  • Oman työn johtaminen
  • Ajan- ja stressinhallinta
  • Osaamisen kehittäminen
  • Esiintymistaidot
  • Luovuus ja luova ajattelu
  • Henkinen terveys ja psykologia
  • Työn ja yksityiselämän välinen tasapaino
  • Rohkeus, uskallus ja unelmat
  • Motivaatio ja motivointi
  • Vuorovaikutus ja tiimityöskentely
  • Tulevaisuuden trendit alalla
  • Robotiikka ja keinoäly
  • Yrittäjyys

Mikäli innostava moderaattori, ammattipuhuja tai esiintyjä sopisi tyhy-päiväänne, kannattaa vilkaista yhteistyökumppaniemme puhuja- ja ohjelmapalvelut täältä.

Tyhy-päivä Messukeskuksessa

Messukeskus tarjoaa tyhy-päivälle upeat puitteet ja runsaasti vaihtoehtoja. Messukeskus paitsi sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella sen laajasta tapahtumatarjonnasta löydät mahdollisuuksia elämykselliseen ja rentouttavaan virkistyspäivän ohjelmaan messuvierailusta, yhteiseen ruokailuun ja vaikka terassisaunassa rentoutumiseen. Maaliskuun GoExpo on jokaisen liikunnasta ja ulkoilusta syttyneen inspiraatiotapahtuma. Lukuisilla testipaikoilla pääsee ammattilaisten ohjauksessa myös itse kokeilemaan uusia lajeja ja päivittämään tietojaan välineuutuuksista. Katso kaikki tulevat yleisö- ja ammattitapahtumat täältä.

GoExpossa pääsee tutustumaan eri urheilulajeihin yksin ja yhdessä tiimin kanssa. Kokeiltavaa löytyy moneen lähtöön kuplafutiksesta golfiin!

Inspiroivia kokoustiloja

Yhteiseen kokoushetkeen löytyy tiloja joka lähtöön 2-1100 henkilölle. Kokeile esimerkiksi pirteän pastellista, ergonomista NAMUa tai astetta aistillisempaa USVAa. Elegantissa LOISTO-kabinetissassa kelpaa tavoitella uusia oivalluksia ja nauttia samalla herkullisia tarjoiluja. Tutustu kaikkiin kokoustiloihin täällä.

Pirteä NAMU on ergonominen tila, jossa luova ideointi on parhaimmillaan.

 

Kokeile uutta tapahtumahotellia ja ravintola Plattaa!

Nauttikaa porukan kesken Plattan sharing-menuja!

Messukeskuksen yhteydessä sijaitseva hotelli avaa ovensa uudistuneena tapahtumahotellina maaliskuun alussa. Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellissa on kaikki, mitä kokous- tai kongressivieras voi majapaikaltaan toivoa. Hotelli toimii aivan kokoustilojemme yhteydessä ravintoloiden herkuillisten tarjoilujen kera.

Hotellin yhteydessä avataan uudistunut à la carte -ravintolamme Platta, jonka Sharing-menu on omiaan tyhy-päivän illallisviettoon. Platta tarjoaa omassa keittiössä valmistettuja herkkuja, joita inspiroivat kulloisetkin sesongit, trendit ja Messukeskuksen ohjelma. Plattan palettia täydentävät tapastyylinen baarimenu, pizzauunissa valmistettu oma leipä ja hiiligrillin herkut. Jaetun illallisen jälkeen tyhy-päivän kruunaa esimerkiksi hotellin terassisauna ja poreallas – ja miksei vaikkapa uudessa tapahtumahotellissa yöpyminen!

Varaa pöytä Plattaan ja katso uuden hotellin majoituspaketit täältä.

 

Pirteää kevään alkua toivotellen,

 

Suvi