Tule nauttimaan maailmanluokan musikaalista keväällä 2020
Kansainvälistä menestystä niittänyt, Queenin tuotantoon pohjautuva hittimusikaali We Will Rock You tuotetaan nyt suomeksi! Messukeskuksen Amfi-teatterin lavalle nousee joukko Suomen kirkkaimpia tähtiä – Saara Aalto, Laura Voutilainen, Lauri Mikkola, Jussu Pöyhönen, Jennie Storbacka, Mikael Saari ja Matti Leino.
Musikaalissa kuullaan 24 Queenin hittikappaletta, nähdään huikeita tanssinumeroita ja Teemu Muurimäen suunnittelemia uniikkeja pukuja. Tätä kokemus tulee jäämään mieleen!
We Will Rock You sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maapalloa hallitsee tyranni. Yksinvaltias on kieltänyt livemusiikin esittämisen. Rock-musiikki on kadonnut kokonaan. GaGa-sukupolvi kuuntelee samaa musiikkia, katsoo samoja elokuvia ja käyttää samanlaisia vaatteita. Joukossa on kuitenkin muutama, jotka eivät halua sulautua massaan. Galileo ja Scaramouche taistelevat urheasti vapaan ajattelun, muodin ja musiikin puolesta. Rock-musiikin henkiin heräämistä ei voi estää, kun historian havinasta löytyy Queenin legendaarisen kitaristin Brian Mayn kitara!
Luvassa siis kuolematonta livemusiikkia, huikeita esiintyjiä ja unohtumaton show – ja liput jo myynnissä lippu.fi-palvelussa!