Suvi Kinnunen -

Tilaratkaisut vaikuttavat asiakaskokemukseen

Tilaratkaisut on asia, jolla on meihin suurempi vaikutus, kuin usein tiedostammekaan. Haastattelimme messuhotellin uudistuksesta vastanneen suunnittelutoimisto Fyran sisustusarkkitehti Tiina Närkkiä, joka valotti meille tämänhetkisiä tilaratkaisujen trendejä, sekä samalla myös messuhotellin uudistusta ja siinä tehtyjä sisustusvalintoja. Pidemmitä puheitta, päästetään nainen itse ääneen!

Haastattelimme Fyran sisustusarkkitehti Tiina Närkkiä, joka valotti meille tämänhetkisiä tilaratkaisujen trendejä.

Heippa Tiina, kuinka tilaratkaisuilla voidaan vaikuttaa asiakaskokemukseen?

“Hyvä tila ohjaa käyttäjäänsä. Kun tila toimii, on siellä helppo olla. Itse olen usein kaikkein eniten tyytyväinen sellaisiin yksityiskohtiin, joihin hotellivieras ei välttämättä kiinnitä edes mitään huomiota, ja se juuri onkin parasta! Kun kaikki on kohdillaan, tila toimii. Esimerkiksi huonolla valaistuksella voidaan pilata hienokin tila, tai tylsästäkin tilasta voi tehdä mielenkiintoisen valaistuksella.

Messuhotellissakin onnistuimme tekemään suorista hotellikäytävistä mielenkiintoisemmat rytmittämällä valaistusta ja miettimällä käytävien muutamat tärkeät detaljit erityisen tarkasti. Tilaratkaisulla voidaan todellakin vaikuttaa asiakaskokemukseen, ja yhtenäisillä ratkaisuilla eri tiloissa saadaan sidottua kaikki tilat yhtenäiseksi toimivaksi kokonaisuudeksi.”

Millaisia tilaratkaisuihin liittyviä trendejä on valloillaan tällä hetkellä?

Kun halutaan tehdä pitkäaikaisia, kestäviä ja omalta tuntuvia ratkaisuja, on syytä tehdä huolellinen pohjatyö ja konsepti suunnittelun tueksi.

“Tietoisuus ja huoli maapallomme hyvinvoinnista ja ilmastonmuutoksesta näkyy myös tilasuunnittelussa; pyritään suunnittelemaan aikaa kestäviä ratkaisuja, hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan vanhaa ja käyttämään materiaaleja, jotka eivät aiheuta ylimääräistä kuormitusta ympäristölle. Samaan aikaan on ollut kuitenkin nähtävissä trendinä myös yksilöllisyyden korostuminen, joka näkyy meille suunnittelun kokonaisvaltaisuutena. Kun halutaan tehdä pitkäaikaisia, kestäviä ja omalta tuntuvia ratkaisuja, on syytä tehdä huolellinen pohjatyö ja konsepti suunnittelun tueksi. Tilakonseptiin voidaan peilata kaikkia suunnitteluratkaisuja, ja pitää kokonaisuus hallittuna jatkossakin. Maailma kuitenkin muuttuu koko ajan, ja yleensä tilatarpeet sen mukana.”

Työtiloihin tuodaan jatkuvasti monimuotoisempia ratkaisuja

Hotelliympäristöissä halutaan tarjota tänä päivänä hyvät mahdollisuudet työntekemiseen ja kokoustamiseen ja se näkyy rennompien tilaratkaisuiden muodossa.

Millaiset asiat näkyvät työtilojen sisustuksessa?

“On ollut kiinnostavaa päästä työn kautta aitiopaikalta seuraamaan niin hotellisuunnittelun kuin työtilojen suunnittelun kehittymistä. Nämä kaksi alkavat yhä enemmän sekoittua keskenään. Hotelliympäristöissä halutaan tarjota tänä päivänä hyvät mahdollisuudet työntekemiseen ja kokoustamiseen, ja samaan aikaan monessa työtilassa on nähtävillä yhä monimuotoisemmat ja rennommat tilaratkaisut, joista osa on ehkä tuttuja tyypillisemmin hotellimaailmasta. Suunnittelussa näkyy tällä hetkellä myös se, että työtiloihin halutaan tuoda yhä enemmän älyteknologiaa.”

Liikkeelle lähdetään asiakkaan yksilöllisistä tarpeista

“Työtilojen suunnittelussa me Fyralla lähdemme aina liikkeelle asiakkaan yksilöllisistä tarpeista. Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, joka toimisi kaikille. Usein yrityksen brändimielikuvaa ja arvoja halutaan tuoda työtiloissa esille, niin asiakkaille kuin omille työntekijöille. Tietyt asiat kuitenkin toistuvat projektista toiseen; kaikki yleensä arvostavat esimerkiksi hyvää sisäilmaa, valaistusta, ergonomiaa ja akustiikkaa. Se, missä laajuudessa kaikkea edellä mainittua lähdetään toteuttamaan, riippuu toki projektin budjetista ja aikataulusta.”

Messuhotellin uudistuksella pyrittiin saavuttamaan entistä toiminnallisemmat tilaratkaisut

Messuhotellin uudistuksessa lähdimme tekemään hienoa ja toimivaa tapahtumahotellia. Tässä onnistuttiin!

Millaisia tavoitteita messuhotellin uudistukselle oli? Mitä asioita uudistuksella lähdettiin ratkomaan?

“Lähdimme tekemään hienoa ja toimivaa tapahtumahotellia, ja ratkomaan joitain tiloissa havaittuja toiminnallisia ongelmia. Vanhat tilaratkaisut eivät kaikilta osin palvelleet hotellia enää parhaalla mahdollisella tavalla ja lisäksi talotekniikka ja pinnat kaipasivat päivitystä. Tavoitteena oli tehdä Pohjoismaiden hienoin tapahtumahotelli, mutta erään brändin edustajan mukaan tästä tulikin koko Euroopan hienoin Holiday Inn!”

Kuinka tilaratkaisuissa otettiin huomioon useat tapahtumat?

“Hotellin aula järjesteltiin kokonaan uudelleen. Uusia kulkuväyliä avattiin ja tiloja järjesteltiin siten, että suurempienkin ihmismäärien liikkuminen eri tiloissa ja niiden välillä helpottuu. Hotellin aula yhdistyy nyt saumattomasti niin ravintolaan kuin kokouskeskukseenkin. Koska kyseessä on tapahtumahotelli, myös hotellikerroksia haluttiin teemoittaa erilaisten messutapahtumien mukaan. Hissiauloihin on tehty suuret kuvatulosteet ja huoneisiin on tuotu eri teemoihin sopivia vanhoja messujulisteita kehystettynä.

Koska kyseessä on tapahtumahotelli, myös hotellikerroksia haluttiin teemoittaa erilaisten messutapahtumien mukaan.

Millaista palautetta olette saaneet tilasta?

Olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta! On ollut hyvä huomata, että lopputulokseen ollaan oltu tyytyväisiä ja että asiakkaat ovat löytäneet tiensä takaisin remontin takia vuoden suljettuna olleeseen hotelliin. Hotellin avajaiset osuivat hienosti Suomen Messujen 100-vuotisjuhlien kanssa samaan ajankohtaan, joten hotelli sai heti avautuessaan paljon näkyvyyttä ja tilat saatiin otettua isosti käyttöön.

 

Entäs tähän loppuun – millaisia projekteja teillä on viritteillä syksyksi?

“Minulla on paljon kiinnostavia projekteja meneillään – muun muassa erilaisia toimistokohteita, hotelleja ja muutama ravintolakin.”

 

Reipasta syksyn alkua toivotellen

 

Suvi