Kaisa Siipilehto -

Kongressimessut muuttaa Messukeskukseen

Tapahtuma-alan kevään tärkein messutapahtuma, järjestetään tänä keväänä Messukeskuksessa Helsingissä. Yritystilaisuuksia järjestävät ammattilaiset kokoontuvat verkostoitumaan ja hakemaan uusia ideoita tapahtumiinsa Kongressimessuille 11.–12. huhtikuuta. Saman katon alta löytyy tapahtumapalveluita tarjoavat tahot sekä laadukasta seminaariohjelmaa. Kysyimme messuja luotsaavalta Management Eventsin myyntijohtajalta Petri Hiltuselta miten uusi tapahtumaympäristä vaikuttaa messuihin.

Kongressimessujen 22-vuotisessa historiassa Messukeskus on jo neljäs tapahtumapaikka. Tapahtumaa on järjestetty aiemmin Wanhassa Satamassa, Kaapelitehtaalla ja Finlandia-talossa, kertoo Hiltunen. Messukeskukseen muutto on mahdollistanut tapahtuman uudenlaisen kehittämisen.

Kongressimessut muutti Messukeskukseen!

Uusi areena, tehokkaampia kohtaamisia

Messukeskuksen puitteet ovat antaneet vapauksia kehittää tapahtumaa huomioiden eri osapuolien toiveita, Hiltunen kertoo. Suunnittelussa on otettu huomioon messuvieraiden toiveet, näytteilleasettajien palautteet sekä messualueen toiminnot – sisältö on nivottu yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi, järjestäjä jatkaa. Kaikki löytyy yhdessä tasosta uudenlaisella konseptilla. Layout on ennännäkemätön kansainvälisestikin. Perinteisen ruutukaavan sijaan mallia on haettu kuluttajakaupasta ja messualueella kuljetaan polkua kuin Ikeassa tai XXL:n myymälässä. Samanlaista ei ole messubisneksessä kokeiltu, Hiltunen paljastaa. Kokeilulla pyritään näytteilleasettajien tasa-arvoon. Messukävijän näkökulmasta puolestaan pohjaratkaisu varmistaa, ettei mitään jää näkemättä. Entistä tuloksellisempi kohtaamispaikka siis, Hiltunen iloitsee.

Messukeskus luo puitteet tuloksellisille kohtaamisille messuilla ja tapahtumissa. Kohta tapahtuma-alan ammattilaiset kokoontuvat Kongressimessuille!

Aloita tapahtuman suunnittelu Kongressimessuilta

22 vuoden aikana Kongressimessut on kehittynyt kongressijärjestäjien kohtaamispaikasta kattamaan myös yritystapahtumien ammattilaisten tarpeet. Kävijämäärä on vakiintunut noin kolmeen tuhanteen tapahtumajärjestäjään ja hankintapäättäjään sekä kahteen sataan näytteilleasettajaan. Kokous, asiakastilaisuus, henkilöstojuhla, virkistyspäivä tai kansainvälinen kongressi – Kongressimessujen mukana olevista yrityksistä saa inpiraatiota, ideoita ja ratkaisuja kaikenkokoisiin ja tyylisiin tilaisuuksiin. Messuilla on mukana tapahtumapaikat, ohjelmapalvelut, logistiikkapalvelut, tapahtumatekniikka, tapahtumasuunnittelu sekä catering ja ravintolapalvelut, messujen pitkäaikainen myyntijohtaja listaa.

 

Huippuesityksiä ja oppia parhailta

Seminaariohjelma on iso osa messuja, myös tänä vuonna. Lavalla nähdään häkellyttävä kattaus niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin huippupuhujia ja alan asiantuntijoita. Seminaariosion Keynote-puhujat: espanjalainen Raúl de Gregorio kertoo tapahtuma-alan onnistumisista latinalaisissa maissa, hollantilainen Sjoerd Weikamp paljastaa, miten huippu tapahtuma järjestetään ja maailmalla vaikuttanut brädiguru Timo Kiuru kertoo brändihimosta. Yksi valovoimaisimmista esiintyjistä, moninkertaisesti palkittu puhuja ja kirjailija, André Noël Chaker, kertoo miten puheella voi muuttaa maailmaa (lue blogistamme Andrén vinkit esiintymiseen).

Lisäksi Mr. Social Selling Sani Leino kertoo sisältömarkkinoinnin tehokkuudesta, Vuoden tulokas 2017 -puhujaksi valittu Perttu Pölönen vie disruption maailmaan, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ammentaa ajatuksiaan brain foodista, tunnettu myyntimies Jethro Rostedt listaa tilaisuuksien hitit ja hudit sekä Forbesin listalle listalla noteerattu MeetingPackage.com perustaja Joonas Ahola kertoo kuinka säästää aikaa tilavarauksissa. Tutustu esiintyjiin tarkemmin täällä

 

Kongressimessujen ohjelmassa nähdään kotimaisia ja kansainvälisiä huippupuhujia.

 

Evento Awards -finalistien pitchaus osana messuohjelmaa

Kongressimessujen seminaariosion rinnalla nähdään tänä keväänä yhteistyössä Evento-lehden kanssa toteutettu Evento Awards Pitching. Tämä osuus tarjoaa messuvieraille ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia menestyneiltä tapahtumajärjestäjiltä! EAP-kokonaisuudessa esitellään viime vuoden palkittuja tapahtumia. Tilaisuuksien toteuttajat kertovat itse, mitkä seikat tekivät tapahtumista onnistuneen. Esittelyssä ovat yritystapahtumat, kuluttajatapahtumat, lanseeraukset, henkilöstötapahtumat sekä messut. Lisäksi tämän vuoden finalistit pitchaavat kategorioittain ja voittajat julkaistaan samana iltana palkintogaalassa. Tämä jännittävä ohjelmakokonaisuus tapahtuu torstaina 12.4. Katso koko Kongressimessujen ohjelma täältä

 

Uudistuva Messukeskus esittäytyy Kongressimessuilla osastolla 14!

Messuilla mukana uudistuva Messukeskus

Olemme ylpeinä todistaneet kaikkien aikojen kävijäennätyksiä ja asiakkaidemme onnistumisia. Ilolla olemme ottaneet vastaan  myös Kongressimessujen emännöinin ja kehittäneet tapahtumaa yhdessä järjestäjän kanssa. Asiantuntijamme ovat yleensä vahvasti mukana asiakkaiden tapahtumien jatkuvassa kehittämisessä. Tarjoamamme kasvualustan johdosta tapahtumat ovat jopa tuplanneet kävijämääränsä ja kasvaneet maailmanluokan tapahtumiksi. Katsotaan miten onnistumme tällä kertaa!

Kehitämme jatkuvasti myös omia palveluitamme. Ja taas tapahtuu: nyt uusitaan Messukeskuksen hotelli sekä sen viereiset ravintolat. Helmikuussa alkanut hotelliremontti kestää vuoden verran ja kattaa kaiken hotellihuoneista palvelupisteisiin ja tekniikasta sisustukseen. Eikä facelift pysähdy puitteisiin – lähdemme tekemään siitä Pohjois-Euroopan parasta tapahtumahotellia! Uudet ravintolatilat palvelevat lähiruokaan ja yhdessä syömiseen kiteytyvin konseptein jo tulevana syksynä. Tilausravintola kannattaakin varata heti omille pikkujouluille! Tule kysymään lisää uudistuksistamme Kongressimessujen osastollemme 14. Pst. osaston ilme saattaa yllättää – messuilla näet ihkauuden ilmeemme.

Tietoiskut kiteyttävät uutisemme

Nähdään EveAnt Stagella:

  • ke 11.4. klo 13.20 Tulossa Pohjoismaiden paras tapahtumahotelli, Kristina von Konow, liiketoimintajohtaja, Tapahtumat, kokoukset ja kongressit
  • to 12.4. klo 10.20 MAMMA MIA! mikä ohjelmatarjonta, Tiina Kivinen, myyntiryhmäpäällikkö, viihdetapahtumat

 

Kohdataan pian Kongressimessuilla!

 

Kaisa

 

Hyödylliset tiedot:

Kongressimessut ovat avoinna yleisölle:
Keskiviikkona 11.4. klo 9.30–16.30
Torstaina 12.4. klo 9.30–16.00

Tapahtumapaikka:
Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki

Kongressimessujen linkit:
Rekisteröidy kävijäksi Kongressimessuille
Kongressimessujen näytteilleasettajat
Kongressimessujen esiintyjät
Kongressimessujen ohjelma
Kongressimessujen sijainti ja tulo-ohjeet