Skip to content
Medialle Uutishuone Vuoden nuori suunnittelija Emma Saarnio teki Eino Leinosta modernin runopojan
Uutinen

Vuoden nuori suunnittelija Emma Saarnio teki Eino Leinosta modernin runopojan

Aalto-yliopistossa muotoilun laitoksella opiskeleva Emma Saarnio on voittanut Vuoden nuori suunnittelija 2019 -kilpailun. Tänä vuonna 25. kertaa järjestetyn kilpailun tehtävänä oli inspiroitua Eino Leinon runoudesta. Saarnio palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä.  

Messukeskus viettää tänä vuonna satavuotisjuhlia. Vuosisata sitten järjestettyjen Suomen ensimmäisten messujen rakastettu nimikkorunoilija oli Eino Leino. Emma Saarnio inspiroitui Leinon kuuluisimmasta runosta Nocturne, jossa runoilija hakee mielenrauhaa luonnosta.

  • Leinon töissä ilmenee luonto ja suomalaisuus. Luonnossa oleminen on myös minulle suuri inspiraation ja luovan ajattelun lähde. Runo sopii hyvin myös tähän hetkeen, jossa luonnon arvo ja sen monimuotoisuuden vaalimisen tärkeys ovat jatkuvasti keskustelun aiheena, Saarnio kertoo.

Emma Saarnion suunnittelema asu on näyttävä käyttövaate, joka koostuu housuista, kahdesta paidasta, hansikkaista ja takista. Asun takkipaita on saanut inspiraationsa Eino Leinon viitasta, jonka taiteilija hankki aikanaan Roomasta. Saarnion takkiin on kaavoitettu kellotettu selkäkappale viittamaisuuden saavuttamiseksi ja asu on tuotu tähän päivää niin, että lähtökohtana on ollut nykyaikainen pukeutuminen.

Asun päämateriaali on suomalainen, Ahlskog Tanneryn valmistama poronnahka ja asun silkit on saatu kilpailun sponsorilta Villisilkiltä. Käsineet on valmistettu yhteistyössä Liisa Sauso Oy:n kanssa. Asu on kirjailtu luontoaiheisin brodeerauksin ja kokonaisuus on samaan aikaan maskuliininen ja herkkä.

  • Asua kehitellessäni pohdin, millainen Eino Leino voisi olla nuorena miehenä vuonna 2019. Itsenäinen ja kyseenalaistava pohdiskelija, joka vetäytyy luontoon miettimään - pois informaatio- ja ärsyketulvan piiristä. Mieleeni piirtyi kuva modernista runopojasta, joka rohkeasti ilmaisee ajatuksiaan ja arvojaan, Saarnio kuvailee.

Käyttökelvoton vaate on turha vaate

Kilpailun raadin mukaan Saarnion voittoisa työ on taiteellisesti tasokas. Se on käyttövaate, joka toimii samaan aikaan taidenäyttelynä. Käytettävyys onkin ollut Saarniolle suunnittelun lähtökohta.

  • Halusin, että asu perustuu käyttövaatteisiin ja että joku voisi oikeasti pukea sen ylleen. Niinpä suunnittelemani asukokonaisuus muodostuu tutuista, klassisista elementeistä ja hakee inspiraatiota myös ulkoiluvaatteista. Maailmassa on mielestäni liikaa toimimattomia ja huonolaatuisia käyttövaatteita. Ja kun puhutaan käyttövaatteista, kummallisuus ja erikoisuuden tavoittelu eivät saa olla suunnittelun lähtökohtia. Mielestäni hyvä vaate on mukava, kaunis ja toimiva ja se tuo samalla esteettistä iloa ja mielihyvää kantajalleen, Saarnio summaa.

Muotialalla vastuullisuus on teema, jota ei voi tänä päivänä sivuuttaa. Saarnion puheessa painottuvat tuotteen valmistukseen liittyvät asiat, mutta myös kuluttajilla on oma osuutensa muotiteollisuuden kehityksessä.

  • Kilpailutyö on suunniteltu noudattaen minulle tärkeitä periaatteita — ekologisuus, pitkä elinkaari ja toimivuus yhdistettynä kauneuteen. Pyrkimyksenäni on osoittaa, että tämä kaikki on mahdollista sisällyttää myös vuonna 2019 valmistettavaan vaatteeseen. Toivon, että ala joutuu ottamaan kestävän kehityksen entistä enemmän huomioon. Materiaalien ja ekologisempien tuotantoketjujen kehittämiseen pitäisi panostaa entistä enemmän ja suunnittelussa ympäristönäkökohdille täytyisi antaa vielä suurempi painoarvo. Sen lisäksi toivon, että myös kuluttajista tulee tietoisempia ja kriittisempiä, Saarnio miettii.

Oppia tulevaisuutta varten Pariisista

Saarnio valmistuu tänä vuonna taiteen maisteriksi ja työskentelee parhaillaan Pariisissa Louis Vuittonilla, Virgil Ablohin miestenvaatetiimissä. Tie suunnittelijaksi on lähtenyt teini-iän haaveesta.

  • Aloin seurata muotia teini-ikäisenä. Olin todella innostunut siitä, miten alassa yhdistyvät vaatteiden lisäksi valokuvaus, elokuvat, taide ja musiikki. Päädyin myös tekemään mallintoitä, joissa pääsin tutustumaan alaan lähemmin. Nyt päämääränäni on tehdä monipuolisesti erilaisia alan töitä, suunnittelun lisäksi olen kiinnostunut konseptoinnista ja stailauksesta. Mielestäni olisi hienoa, jos jonain päivänä voisin tehdä luovaa johtamista tai minulla olisi oma merkki, Saarnio maalailee.

Saarnio näkee pukeutumisen yhtenä osana sitä kokonaisviestiä, jonka ihminen itsestään antaa ulospäin.

  • Pukeutumisella me kerromme itsestämme aina jotain, halusimmepa me sitä tai emme. Vaatteilla ja pukeutumisella voi halutessaan ilmaista tehokkaasti omia ajatuksiaan ja arvojaan.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu

Vuoden nuori suunnittelija palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 € stipendillä. Lisäksi hän saa osaston 18.−20.10. Messukeskuksessa Helsingissä järjestettävillä I love me -messuilla ja voittoisa takki nähdään messujen I love fashion -muotinäytöksissä.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 1995 alkaen. Kilpailun raatiin kuuluvat toimittaja ja suunnittelija Jaakko Selin (raadin puheenjohtaja), muotitaiteilija Ritva Falla, muotitoimittaja ja stylisti Nina Nuorivaara, muodin sanansaattaja Taru Marjamaa sekä vaatesuunnittelijat Katri Niskanen, Hammi Mettinen ja Mari Talka. Vuoden 2019 kilpailussa vieraileva raadin jäsen oli Juni Communications & Productionin perustaja ja viestintäjohtaja Martta Louekari.

Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain noin 400 000 eurolla stipendejä, apurahoja ja palkintoja. Tunnettuja Messusäätiön palkintoja ovat Vuoden nuori suunnittelija -palkinnon ohella mm. Kaj Franck -muotoilupalkinto ja Habitare-suunnittelukilpailu.

I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään 18.–20.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. www.iloveme.fi

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Vuoden nuori suunnittelija 2019: Emma Saarnio emma.saarnio@icloud.com

Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, riikka.luomanpaa@messukeskus.com, p. 050 540 4231

Kuvat:

Kuvia voittoasusta kuvapankissa http://mediabank.messukeskus.com

Pikalinkki kuviin: http://bit.ly/VNS_photos2019

Kuvia kilpailun voittajasta Emma Saariosta kuvapankissa http://mediabank.messukeskus.com torstaina 3.10. noin klo 11.

Kilpailu netissä: http://iloveme.messukeskus.com/messuilla/vuoden-nuori-suunnittelija-kilpailu/

#vuodennuorisuunnittelija #messusäätiö #iloveme2019

Read more