Suvi Kinnunen -

Aistit tekevät tapahtuman

 

Mikä on ensimmäinen asia, jonka osallistuja huomaa tapahtumaan tullessaan?

 

Tähän kysymykseen on hankala vastata, sillä jokainen meistä kiinnittää huomionsa hieman eri tavalla, omien aikaisempien kokemuksien, tunteiden ja aistien ohjaamina. Tapahtumasi onnistuminen on kiinni huomiosta, tapahtumasi sisällöstä ja siitä, millaisia aistikokemuksia onnistut kävijöissäsi herättämään. Kurkistetaanpa näihin hieman tarkemmin.

Matias Löyttyniemi

Huomiomme kiinnittyy aina yksilöllisellä tavalla.

 

Huomio

Kun pureudutaan hieman syvemmälle, voidaan todeta, että kaikki tapahtumat ovat onnistumiseltaan kaikki riippuvaisia samasta asiasta. Nimittäin huomiosta. Ilman huomiota on mahdotonta tehdä mitään – vuorovaikutus, kommunikaatio ja kohtaamiset perustuvat siihen, että saat toisen ihmisen huomion. Ilman sitä et pysty vaikuttamaan toiseen. Siksi tapahtumissa on ensiarvoisen tärkeää löytää keinot, joilla ansaitaan osallistujien huomio. Tarkemmin ajateltuna tämä tapahtuu itseasiassa jo kauan ennen tapahtumaa, jotta ihmiset saapuvat paikalle. Upeasti tehdyt kutsukortit houkuttelevat paikan päälle katsomaan itse tilaisuuden tunnelmaa. Joskus taas kannattaa vedota teeman erikoisuudella – esimerkiksi keskellä talvea järjestettävät grillijuhlat herättävät uteliaisuuden varmasti. Itse tilaisuudessa huomion voi ansaita esimerkiksi erityisen lumoavalla tunnelmalla, erilaisilla aisteihin vetoavilla elementeillä tai mukaansa tempaavalla sisällöllä. Loistava tapahtuma yhdistää nämä kaikki!

Matias Löyttyniemi

Onnistuneen tapahtuman reseptiin kuuluu lumoava tunnelma, innostava sisältö ja aistien huomioiminen.

 

Sisältö

Yksi suuri tunnelmanluoja ja aistikokemuksen rakentaja on tapahtumasi sisältö, sillä se on keino luoda yhteisöllisyyttä ja varastaa kaikkien osallistujien huomio yhtäaikaisesti. Sisältö on aina ainutlaatuinen aistikokemus, jonka paikallaolijat jakavat. Innostava puheenvuoro, repäisevä standup tai mukaansatempaava musiikkiesitys on ainutlaatuinen hetki raapaista pintaa syvemmältä ja oikeasti vaikuttaa kuulijoihin moniaistisesti. Kun tiedät, millaisia tuntemuksia haluat osallistujissa herättää, osaat suunnitella oikeanlaista sisältöä tapahtumaasi.

Matias Löyttyniemi

Musiikkiesityksillä riipaiset pintaa syvemmältä.

 

Vetoa aisteihin!

Tunnekokemus tapahtumasta syntyy aistiemme välityksellä – ihmisen viisi perusaistia, näkö, kuulo, haju, maku ja tuntoaisti kannattaakin pyrkiä herättämään eloon. Ota ne huomioon jo tilaisuuden suunnitteluvaiheessa. Aistit mahdollistavat kontaktin syntymisen ihmisten välille ja ne ovat myös tiukasti yhteydessä tunteiden syntymiseen. Kuten monet tapahtumajärjestäjät jo tietävät, tunteita herättämällä voit jättää syvemmän muistijäljen ihmismieleen. Aistimme täydentävät toisiaan ja ne sulautuvat yhteiseksi tiedoksi, joiden perusteella kokemuksemme syntyvät. Mitä monipuolisemmin eri aisteja on tapahtuman järjestelyissä otettu huomioon, sitä yhtenäisempi kokonaisuus jää mieleen. Useamman aistin yhtäaikainen stimulointi jättää paremman asiakaskokemuksen ja varmistaa onnistuneemman tapahtuman.

Tarjoilut kuvassa

Tarjoiluiden tulee näyttää, tuoksua ja maistua hyvältä.

 

Vaikuta aisteihin tapahtuman aikana

 

Näköaisti

Somistus, tapahtumatila, ruoka ja sen asettelu vaikuttavat kaikki suuresti siihen, miten tapahtuma koetaan. Kiinnitä erityistä huomiota valaistukseen, sillä esimerkiksi liian pimeä tai liian kirkas tila tappaa tunnelman nopeasti. Ota huomioon, että näköaisti on aisteista vahvin ohjaamaan muita aisteja toimintaan – näyttääkö tila tai ruoka-annos houkuttelevilta? Sopivatko värit yhteen ja tilaisuuden teemaan? Mitä värisävyt ja elementit kertovat ja millaisia tuntemuksia ne mahdollisesti herättävät katsojassa?

Makuaisti

Erityisen paljon yhteydessä muihin aisteihin oleva makuaisti on tärkeä osa jokaista tapahtumaa. Hajuaisti kertoo paljon ruuasta jo ennen maistamista, tuntoaisti taas kertoo ruoan koostumuksesta, näköaisti sen sijaan kertoo, miltä ruoka näyttää ja minkä väristä se on ja kuuloaisti sen, miltä syötävä kuulostaa sitä syödessä.

Kuuloaisti  

Äänet vaikuttavat tunteisiimme ja käytökseemme vahvasti. Kuvittele tilannetta, jossa kuulet limutölkin sihahduksen, joka saa sinut ajattelemaan jotain tuttua juotavaa ja mahdollisesti tämän jälkeen ostamaan sitä. Musiikin on todettu johdattavan kuluttajaa tiettyyn suuntaan esimerkiksi ostopäätöksiä tehdessä. Siksi tapahtumissa kuuluva musiikki ja äänet ovat asioita, joilla luodaan tuloksellisia tapahtumia. Pidätkö musiikin taustalla vai framilla?

Hajuaisti

Vahvasti makuaistiin yhteydessä oleva hajuaisti on ainoa aisti, johon reagoidaan samalla hetkellä, kuin haistaminen tapahtuu. Hajuaisti on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään, joka hallitsee mielihyvän tunnetta, tunteita ja muistoja. Siksi tietty tuoksu voi viedä sinut sekunneissa takaisin tiettyyn hetkeen elämässä. Koivu voi tuoda mieleen juhannussalon ja glögi yhdistää joulunaikaan. Mikäli pystyt nivomaan tapahtumasi teemaan tuoksuja, kannattaa harkita esimerkiksi erilaisia huonetuoksuja, joilla elävöittää tapahtumatilaa ja viedä teemaa askel pidemmälle.

Tuntoaisti

Kosketus tuottaa vain yhden aistimuksen kerrallaan, kun taas näköaisti tuo jatkuvasti uusia aistimuksia näkökentästä. Asioiden koskettaminen on monelle tärkeää ja mieti yksityiskohtien tasolla mitä ihmiset tapahtumassasi tunnustelevat – tällä saattaa olla merkitystä esimerkiksi siihen, millaiset istumajärjestelyt valitset tai millaisia materiaaleja somistuksessa suosit. Huomioi, että pyöreät muodot herättävät erilaisia tuntemuksia kuin kulmikkaat.

Matias Löyttyniemi

 

Jotta saat aisteista parhaan mahdollisen lopputuloksen irti tapahtumasi kannalta, pidä huoli, että eri aistikokemukset ovat harmoniassa keskenään, sillä siten ne vahvistavat valittua teemaa ja tapahtumasi mukaansatempaavuutta.

 

Toivottavasti vietit aistirikasta ystävänpäivää, nyt tuoksuu jo kevät..

 

Suvi